DiscoverHattutehtaan Ihmiset
Claim Ownership
16 Episodes
Reverse
Burnout, uupumus, masennus ja kaikki niiden sekoitukset. Kaikki silti vain arvauksia ymmärtääksemme monimutkaista mielen ja kehon kokonaisuutta.Vieraana "valtakunnan virallinen epäonnistuja", vakavan uupumuksen läpikäynyt ja Licence to Failin perustanut Tomi Kaukinen.
Kisko on kasvanut kolmen vuoden aikana 15:sta 25:een kiskolaiseen. Heistä kahdeksan on liittynyt tiimiin etäisempänä korona-aikana. Havaintoja kasvusta ja sen tuomasta muutoksesta.
Tunteet seuraavat toimintaa. Puhetta tekemisen, tunteiden ja ajatusten suhteesta.
Kiitollisuusharjoitukset tunnetusti lisäävät onnellisuutta, positiivisia tunteita ja jopa vahvistavat immuunijärjestelmää. Jaksossa keskustellaan kiittämisen-kulttuurista Kiskolla ja sivutaan myös palautteen antamisen ja pyytämisen merkitystä.
Aika on rajallista meille kaikille huolimatta siitä, millä alalla työskentelee. Puhutaan liukumista ja ennen kaikkea tuntien merkitsemisestä ja seuraamisesta. Työn osa, joka on toisille vastenmielinen mörkö ja toisille ammattilaisen kunniamerkki. Miksi kannattaa seurata sitä, mihin aikansa käyttää?
Fullstack-keskustelusta kirvonnut aihe pyörii sen ympärillä, kannattaako opetella vähän ja laajasti kaikkea vai keskittyä yhteen tai kahteen asiaan. Onko maailmassa vielä paikka joka paikan höylille? Mitä nämä kaksi eri polkua tarjoaa?
"Softakehitys on kuin puutarhan hoito tai talonrakennus." Onko? Kiskolla on viha-rakkaussuhde metaforiin. Miten vertauskuvia ja metaforia voi käyttää viestimisen välineenä ja mikä näiden ero on? Jutut saa myös raamatullisia piirteitä ja Jeesuskin mainitaan.
Asiat eivät vahingoita meitä, vaan meidän oma suhtautuminen asioihin. Kuinka trendikkääksi noussut muinainen filosofia palvelee nykyaikaista tietotyöläistä? Stoalaisuuden syövereihin meidät auttaa Kiskon Vesa Vänskä.
Viime kaudella keskusteltiin mm. perehdyttämisestä ja ekasta päivästä. Mikä on puolestaan työntekijäkokemus silloin, kun kuulet ne kirpaisevat sanat: ”Olen allekirjoittanut työsopimuksen toiseen yritykseen”? Miten kirjoittaa työsuhteen viimeinen luku?
Rahat vai kolmipyörä? Aiheena palkitseminen ja etuudet. Mukana Salosen Antin ja Annan lisäksi Kiskon perustaja, nykyinen evankelista, ja monen toiminnan mies Antti Akonniemi. Korreloiko palkan suuruus ja saavutetut etuudet motivaation kanssa? Onko ne käypää valuuttaa lähinnä rekrytilanteessa tai silloinkaan? Akonniemi avaa mm, miksei usko etuseteleillä heilutteluun ja kokee niiden olevan reliikkejä.
Itseohjautuvuus, proaktiivisuus, autonomia, mentorointi... Sanaviidakkoa läpikäydessä Anna muun muassa kokee itseohjautuvuuden korostamisen usein tarkoittavan johtajuuden puutetta. Kiskomaiseen tapaan kehitellään juttujen lomassa taas pari vertauskuvaa muun muassa sille, minkälainen on itseohjautuvuutta tukeva organisaatio.
Tässä jaksossa kertaamme Kiskon rekrytoinnin tapoja vuosien varrelta sekä kerromme ensimmäisestä rekrytoinnistamme ulkomailta. Entinen rekrytointikonsultti Anna pääsee vauhtiin lempiaiheessaan mm. pohtiessaan rekrytointikonsulttien käyttöä vs osaajien houkuttelua itse sekä kertoo Kiskon ensimmäisestä relokaatiorekrytoinnista.
Olemme jo pitkään Kiskolla visioineet itsemme "Remote First"-työpaikaksi ja mahdollistaneet etätyön jo aikana, kun se oli harvassa paikassa mahdollista. Nyt kun etätyö on pakottavaa ja sataprosenttista, on meilläkin noussut erilaisia tarpeita arjen elävöittämiseksi ja työn tekemisen kehittämiseksi. Näistä opeista ja kokemuksista varmasti lisää puhetta tulevaisuudessa eri kanavissa.Etätyötä koskevia kysymyksia saa heittää vapaasti tulemaan contact@kiskolabs.comPS. Jakso on nauhoitettu ennen COVID-19 pandemiaa.
Kiskolla johto kokee olevansa miellyttämisenhaluisia. Miten tämä on näkynyt Kiskon kulttuurissa ja mitkä ovat mahdolliset varjopuolet?
Milleniaalien käsite ulottuu 80-luvun alusta 90-luvun puoliväliin. Kuinka paljon eroavaisuuksia löytyy jo tämän aikajanan alun ja loppupään edustajista, kun puhutaan työstä? Mitä tarpeita milleniaaleilla on? Puhetta kokemuksen ja erehdyksen kautta.
Hattutehtaan ihmiset podcast alkaa! Ensimmäisessä jaksossa puhumme ensimmäisen päivän kokemuksen tärkeydestä sekä uuden tiimiläisen perehdytyksestä joukkoon.