DiscoverKellopeli Podcast
Kellopeli Podcast
Claim Ownership

Kellopeli Podcast

Author: Kellopeli Podcast

Subscribed: 3Played: 193
Share

Description

Kellopeli Podcast oli kahden perusjätkän eli Danielin ja Villen rannekelloja käsittelevä "radio show". Jaksoissa puheenaiheiksi nostelimme kaikenlaista kelloihin liittyvää mikä milloinkin sattui olemaan ajankohtaista tai muuten vaan mielenpäällä. Tavoitteenamme oli luoda rennon letkeää höpinää aikaraudoista ja niiden vierestä. Jos vielä kuuntelet jaksoja niin ei sitten muuta kuin jalat pöydälle, mukit päähän ja hökölle!!
48 Episodes
Reverse
Moromoromoroooo! Lyhyestä virsi kaunis: Lähes kolmen vuoden ajan ollaan puskettu eetteriin sekavaa ja enemmän sekavaa proosaa kelloista, kelloharrastuksesta sekä kaikesta kelloihin liittyvistä koukeroista. Viimeaikoina ollaan kuitenkin tultu siihen lopputulokseen, että rahkeet teidän kuulijoiden arvoisen sisällön tuottamiseen ei ole mahdollista sillä tasolla kun me kaksi haluttaisiin tehdä. On siis aika nostaa käsi pystyyn ja puhaltaa peli poikki. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä on podin viimeinen jakso. Otetaan viimeiset wristcheckit, kertaillaan tämän saagan parhaita paloja, muistellaan vanhoja sekä tietenkin selkääntaputellaan kuulijoita sekä toisiamme! :D ---- Deen terveiset leikkauspöydältä: Tottakai - koska viimeistä jaksoa vietiin - niin tuo rakas ATK laittoi meille normaalia enemmän hanttiin eli koko jakso purkitettiin hankalissa olosuhteissa. Päätettiin Veen kanssa kuitenkin, että jätetään hyvä osa sekoilusta nauhalle niin jääpä eetteriin myös vähän sitä todellista luomisen tuskaa. :D Vastuuvapauslauseke: Jaksossa on em. tilanteen siivittämänä tavallista enemmän sekoilua, hämmentäviä hetkiä sekä kirosanoja. ---- Jos siis sallinette pyytää vielä viimeisen kerran: Jalat pöydälle, mukit päähän ja HÖKÖLLE!! Viimeinen sammuttaa valot… Wristcheck: Daniel: Seiko SARB033 https://monochrome-watches.com/seiko-mechanical-automatic-sarb033-fully-reviewed/ Ville: Citizen Promaster NB6004 https://monochrome-watches.com/diving-with-citizen-promaster-mechanical-diver-200m-nb6004-field-review-price/
047 - Q&A #7

047 - Q&A #7

2023-09-2351:19

Tseeeenare!! Tämänkertaisen jakson käsikirjoittajina toimitte tällä kertaa te rakkaat kuulijat, eli vuorossahan on kysymyksiä ja vastauksia!! Facebook lauloi, kysymyksiä sateli ja nyt me sitten vastataan tutulla sekavalla otteella! Montako kelloa on hyvä määrä vai ei, onko merimuovista mihinkään ja voiko sitä exit-kelloa olla olemassakaan?! Tämä ja paljon muuta selviää kun suoritatte seuraavaa: Jalat pöydälle, mukit päähän ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: Daniel: Oris Aquis New York Harbor LE https://tyyliniekka.fi/oris-aquis-date-new-york-harbor-limited-edition-oris-ostereiden-asialla/ Ville: Seiko SLA021 https://www.seikowatches.com/us-en/products/prospex/sla021j1
Teremorohei! Kävipä eräänä elokuisena iltana niin, että eksyttiin vallan Turrkkuse eli vanhaan pääkaupunkiimme. Mentiinkö kattomaan Mattia ja Teppoa vai Suomen Joutsenta? Ei, vaan paljon hienompaa, eli Kellojen Yötä! Mitä siellä yössä tapahtui vai tapahtuiko mitään, oltiinko me ihan yössä tai miksi piti polttaa käpyjä? Lisäksi jaksossa pureskellaan viimeaikojen uutuuskellojulkistuksia! Tämä ja paljon muuta selviää tekemällä seuraavaa! Jalat pöydälle, mukit päähän ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: Daniel: King Seiko 44-9990 https://www.fratellowatches.com/king-seiko-44-9990-undeniable-vintage-masterpiece/ Ville: Hamiltonpilotkhakiquartzchronopioneertms: https://www.hamiltonwatch.com/en-int/h76522131-khaki-pilot.html Uutuuskellot: Synchron Poseidon https://synchronusa.com/product/synchron-poseidon-ice-diver-black/ Titoni Seascoper https://www.fratellowatches.com/hands-on-the-new-titoni-seascoper-300-dlc-black-and-color-block-editions/ Longines Hydroconquest gmt https://wornandwound.com/longines-redesigns-hydroconquest-with-new-gmt-collection/ Oris Aquis Da Watt https://www.hodinkee.com/articles/the-oris-dat-watt-limited-edition-ii Farer Tonneau https://wornandwound.com/farer-launches-the-new-tonneau-collection-with-colors-inspired-by-european-cities/ Nodus Sector Sport https://www.noduswatches.com/sector-sport/p/sector-sport-marigold Maurice Lacroix Aikon Urban Tribe Skeleton https://wornandwound.com/maurice-lacroix-takes-their-urban-tribe-design-to-a-new-level-with-a-limited-skeleton-version/
Möröööö! Kesälaitumilla kirmaamisen jälkeen onkin virtaa höpistä ja aiheena on tällä kertaa niinsanottu aikuisten miesten ompelukerho! Käytiin lomilla Suomen Chigagossa eli LAHES ja päästiin veistelemään muutakin kuin juttua ;) No mitä siellä ompelukerhossa tehtiin, pääseekö Lahest ilman että saa puukosta ja kuinka meidän kuviot etenee? Jos ne kuulokkeet vielä mahtuu kesän jäljiltä kupoliin niin: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Omega MoonSwatch Mission to jupiter https://www.swatch.com/fi-fi/mission-to-jupiter-so33c100/SO33C100.html -Ville: Seiko SNXS75 https://www.laatukellot.fi/seiko-dress-hopea-teras-o38-mm-p-23036.html Nostoja: Suutari Kolehmainen https://www.suutarikolehmainen.fi/ Raju leatherworks - https://rajuleatherworks.com/en - https://www.instagram.com/rajuleatherworks/
Terventes!! Kesä on kuumimmillaan ja niin on kyllä uutuuskellojulkkaritkin!! Tässä jaksossa nostellaan muutamat uutuuskellonugetit jotka ovat kolahtaneet meidän vaskoolin reunalle! Kuinka kauas on Omega pudonnut puusta ja mitä tapahtuu Kaaoksen keskellä? Miten Kemi liittyy Motiersiin tai mitä tulee kun yhdistetään purjehdus, energiajuoma ja Hans Wilsdorf?? Jakson lopussa myös hieman uutisia podiin ja lomasuunnitelmiin liittyen. Vaikka onkin helle, voisitte silti tehdä seuraavaa: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Casio G-Shock DW5620Y-9 https://www.casio.com/intl/watches/gshock/product.DW-5610Y-9/ -Ville: Casio G-Shock GST-B100D https://www.casio.com/intl/watches/gshock/product.GST-B100D-1A/ Jakson kellonostot: Omppu: https://monochrome-watches.com/the-8-new-watches-of-the-omega-seamaster-75th-anniversary-summer-blue-collection-live-pics/ https://oracleoftime.com/omega-seamaster-aqua-terra-150m-gmt-worldtimer-43mm-2023/ Suf: https://sufhelsinki.com/fi/collections/kaaos Lonkku: https://tyyliniekka.fi/longines-spirit-zulu-time-39-mm-modernin-legendan-uusi-tulkinta/ Voutilainen: https://monochrome-watches.com/introducing-2023-voutilainen-csw-or-cushion-shaped-worldtime-steel-specs-price/ Tudor: https://www.fratellowatches.com/new-tudor-pelagos-fxd-and-fxd-chrono-alinghi-red-bull-racing-editions/ Skwaaaaale: https://www.fratellowatches.com/introducing-the-titanium-squale-master-x-palombari-del-comsubin/
Moroooo! Yöpakkaset alkaa pikkuhiljaa hellittämään ja kuljettaessa ”helteistä” keskikesää kohti, kelloharrastaja saattaakin miettiä sitä täydellisen kesäkellon hankintaa. On monia asioita mitä ottaa huomioon ja jaksossa pureskellaankin asiaa meidän kokemuksen voimalla sekä harrastajanäkökulma edellä. Mistä sitten koostuisi täydellinen kesäkello? Onko lasikuitu vain venemateriaali? Kuuluuko fotosynteesi kesäkelloon ja mikä ranteessa syöksytään metsään huutamaan?? Selvitä se tekemällä seuraavaa: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Citizen Promaster Aqualand https://www.fratellowatches.com/hands-on-lume-dial-citizen-promaster-aqualand-depth-meter/ -Ville: Seiko SPB077 https://monochrome-watches.com/seiko-prospex-diver-200m-spb077-review-price/ Uutuuskellonostot: Daniel: Holthinrichs Deconstructed: https://revolutionwatch.com/holthinrichs-deconstructed/ Ville: Maurice Lacroix Pontos S Diver: https://monochrome-watches.com/introducing-2023-new-maurice-lacroix-pontos-s-diver-collection-specs-price/
Tervehdys!! Tässä jaksossa kerrataan viikon takaisia fiiliksiä liittyen kelloharrastajien kevään upeimpaan tapahtumaan: The Watch Show Finlandiin! Vuosi toisensa jälkeen ei voi kuin ihmetellä, miten mahtava eventti meille harrastajille järjestetään! Upea miljöö, upeat näytteillepanijat ja lisäksi vielä kanssaharrastajat saman katon alla! Kiitokset hienosta tapahtumasta voidaankin varmasti sanoa monen kelloharrastajan suulla yhteen ääneen: KIITOS! Mutta mitä messuilta jäi käteen? Kenen herkät instrumentit olivat uhattuna? Onko jaksossa enempää sisältöä kuin etkot ja jatkot??? Kyllähän te tiedätte miten kaikki tämä selviää: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Citizen Promaster Aqualand https://www.fratellowatches.com/hands-on-lume-dial-citizen-promaster-aqualand-depth-meter/ -Ville: Sinn u50 https://monochrome-watches.com/sinn-u50-smaller-german-submarine-steel-dive-watch-price/
Moro!! Nyt on vuorossa haaveilua isolla hoolla!! Kaksi miestä, 50 000€ mielikuvitus-grugerandeja mieheen ja tehtävänä löytää kolme kelloa tuolla rahalla. Mitä löytyy boksiin kun visalle on yön aikana tupsahtanut 50 kiloa löysää?!?! Kyllähän te tiedätte miten kaikki tämä selviää: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Ville : Boldr Venture quartz https://www.watchhunter.org/2018/11/watch-review-boldr-venture-featherweight-titanium-quartz.html -Daniel : Casio Gshock 5610 sporty colour series https://www.keskisenkello.fi/casio-g-shock-90s-sporty-colour-series-limited-edition-dw-5610y-9er?gclid=CjwKCAjwxr2iBhBJEiwAdXECw4m1YANDEXLA6VLzl0s0goQDde5WaEcuUDKQH13Pdoe_rlkSqvb6dxoCscEQAvD_BwE Uutuuskellonostot: -Ville : Louis Erard x Constantin Chaykin Regulator Time Eater: https://louiserard.com/the-time-eater-le-diptyque-louis-erard-x-konstantin-chaykin/?v=baa904278574 - Daniel : Kellopeli Podcast Facebook ryhmä: fb://group/421431109200535?ref=share Lopun nostot: - Ville : rw_m100 https://instagram.com/rw_m100?igshid=YmMyMTA2M2Y= - Daniel : Kelloservice https://instagram.com/kelloservice?igshid=YmMyMTA2M2Y= https://m.facebook.com/kelloservice VAROITUS! ALLA SPOILEREITA!! :) . . . . . . . . Danielin valinnat: 1. Grand Seiko SBGW295 https://tyyliniekka.fi/grand-seiko-sbgw295-askel-kohti-taydellisyytta/ 2. Omega Speedmaster calibre 321 https://www.omegawatches.com/watch-omega-speedmaster-calibre-321-chronograph-39-7-mm-31130403001001 3. Rolex GMT Master II https://www.rolex.com/watches/gmt-master-ii/m126713grnr-0001 Villen valinnat: 1. Grand Seiko SBGA463 https://www.grand-seiko.com/us-en/collections/sbga463g 2. Blancpain Fifty Fathoms Bathyscaphe chronographe https://www.blancpain.com/en/fifty-fathoms/bathyscaphe-chronographe-flyback-5200-1210-g52a 3. Vacheron Constantine Overseas https://www.vacheron-constantin.com/ww/en/collections/overseas/4500v-110a-b128.html Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
Morson!! Tämänkertaisessa jaksossa saimme kunnian jutustella itsensä herra Watch Show Finlandin, eli Ville Arzogloun kanssa! Jaksossa raotetaan hieman millainen harrastaja Ville on, mutta myös sitä, että millaista on järjestää Suomen suurinta kellotapahtumaa. Miten nousuvesi liittyy tähän kaikkeen, lipsahtaako jotain julkistuksia tapahtumaan liittyen ja mitä tapahtuman tulevaisuus pitää tullessaan?? Kyllähän te tiedätte miten kaikki tämä selviää: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Ville A.: SUF M180 ”vintage” https://sufhelsinki.com/fi/pages/gone-but-not-forgotten -Daniel: Omega seamaster 300 https://www.omegawatches.com/en-us/watch-omega-seamaster-diver-300m-co-axial-chronometer-41-mm-21230412001003 -In-house Ville: Seiko srpe05 https://www.seikowatches.com/us-en/products/prospex/srpe05 The Watch Show Finland kotisivut: https://www.thewatchshowfinland.com/ Ja Instagram: https://www.instagram.com/thewatchshowfinland/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
Moronmoro!! Mitä ihmettä? Eiku kelloja ja ihmeitä! Se olisi jokavuotisen kelloiloittelun eli Watches & Wonders 2023 viikko taputeltu! Aina kevään ensisäteiden paistaessa Sveitsinmaalta kajahtaa ja kerran vuoteen valtava määrä kellovalmistajista puristaa uusia kellomalleja meille kellohönöille kuolattavaksi. Osa julkkareista on tietty suoraan joko määrällisesti rajattuja, mutta yleensä myös hintasuojattuja. Miten tänävuonna? Tuliko jokamiesluokkaan tourbillionia, osaako kello näyttää keskisormea ja miten Muppetit liittyy kelloihin?! Kaikki tämä ja enemmän selviää jaksosta, joten: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: King Seiko SJE083 https://www.seikowatches.com/us-en/special/kingseiko-recreation-2021 -Ville: Citizen Promaster https://www.keskisenkello.fi/tuotteet/citizen-automatic-promaster-ny0040-09e Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
038 - Rannekepelit

038 - Rannekepelit

2023-03-1901:08:21

Tervemorohei!! Iso osa kelloharrastusta ainakin meille täällä vastaanottimien tällä puolella on erilaiset rannekkeet ja niiden vaihtaminen eri kelloihin. On kangas-, nahka-, metalli- ja esim kumirannekkeita. Se on aivan lyömätön fiilis, kun onnistuu pariuttamaan remmin kelloon ja saa aikaan ns ”täydellisen kombon”. Kurkistetaan Deen ja Veen omiin rannekelaatikoihin ja jutustellaan omia kokemuksia eri rannekkeista. Mikä on mänkii, mitä materiaalia on cordura ja tietääkö Ville kronografin ja kronometrin eroa? Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: CWC royal navy diver https://www.cwcwatch.com/collections/divers-watches/products/1983-quartz-royal-navy-divers-watch -Ville: Hamilton khaki field mechanical https://theslenderwrist.com/hamilton-khaki-field-mechanical-review/ Jakson nostot: https://www.christopherward.com/watches/c63-sh21-snow-leopard/C63-41APR3-S00W0-B0.html https://monochrome-watches.com/introducing-sarpaneva-stardust-and-stardust-nostromo-20th-anniversary-collection-specs-price/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
037 - Seiko

037 - Seiko

2023-03-0401:25:08

Tervehdys!! Tällä kertaa purkitettiin jaksollinen ajatusten virtaa sekä omia kokemuksia sellaisesta pikkuruisesta kellomerkistä nimeltään Seiko. Seiko on varmasti jokaisen tietämä brändi jota on helppoa sekä rakastaa, että myös vihata. Jaagaillaan hieman merkin alkutaipaleesta, kellojen ominaisuuksista sekä näkymistä omien fiilisten pohjalta muutamien Seikojen omistuskokemuksen perusteella. Onko e-ink tulevaisuuden tatuoimista, vieläkö tiikeritemppelin juurella veistetään bambua ja mikä ihme on seikoholisti?? Kyllä te tiedätte miten kaikki tämä selviää jos selviää! Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Doxa SUB300 searambler ”silverlung” https://monochrome-watches.com/doxa-sub-300-searambler-silver-lung-reissue-specs-price/ -Ville: Hamilton khaki field mechanical https://theslenderwrist.com/hamilton-khaki-field-mechanical-review/ Jakson nostot: E-ink watches: https://www.uniquewatchguide.com/e-ink-watches.html The early history of Seiko: https://www.youtube.com/watch?v=RHT884NoTOo The history of Seiko: https://www.watchtime.com/featured/timepiece-timeline-milestone-seiko-watches/ Seiko + James Potkukelkka: https://www.jamesbondlifestyle.com/tags/seiko Video Spring drive teknologiasta: https://www.youtube.com/watch?v=jVoRoK1u3Dg Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
God dag armbåndsur-entusiaster! Tällä kertaa KPP radioaalloilta pukkaa erikoisjaksoa! Päästettiin youtube starat Varttia Vajaa Kari sekä Watchgambit Mika irti Norjan vuonojen taakse tekemään kenttäreportaasia Oslo Swap Meet -kellotapahtumasta. Minkälainen on norjalainen kelloharrastaja? Kannattaako Oslossa flipata? Maistuuko Munch-ikahvit? Kaikkeen tähän saat vastauksen tutuilla askelmerkeillä: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: - Mika: Seiko SLA059: https://www.ablogtowatch.com/hands-on-seiko-prospex-seigaiha-sla053-sla059-usa-edition-watches/ - Kari: Seiko SLA039: https://www.fratellowatches.com/seiko-watches/hands-on-with-seiko-prospex-sla039/ Jakson nostoja: - Oslo Swap Meet: https://www.facebook.com/osloswapmeet - Watchgambit Youtube: https://www.youtube.com/channel/UC5koenSCUwrgOTb1_hoEHtA - Watchgambit IG: https://www.instagram.com/watchgambit/ - Varttia Vajaa Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCXjmMYfauiU0avUmMLXkkfQ - Varttia_vajaa IG: https://www.instagram.com/varttia_vajaa/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
Moromoro!! Vaikka menossa on vasta vuoden ensimmäisen kvartaalin ensimmäinen kolmannes, kellopajat ovat kerenneet puksuttamaan uutuustiukuja liukuhihnoilta päät märkänä! Jotta meille ei loppuvuodeksi jäisi liikaa kerralla nosteltavaa, otettiin aiheeksi alkuvuoden kellojulkkarit! KPP-tyyliin napsittiin oikeasti mielenkiintoisia malleja ja sitten sitä ropelihattuosastoa. Jaksossa puidaan (taas) zen-tiloja, kenttäkellokuumetta ja tietenkin uusia julkistuksia! Kuuntele jakso ja ota selvää onko olemassa täydellistä kenttäkelloa, onko SPIRATE vain väärinkirjoitettu merirosvo vai karaten kadonnut kaksoiveli? Mitä tekee Löjuuperee? Muistakaa, ettei saa juosta SAXEM kädessä!! Kaikkeen tähän saat vastauksen tekemällä seuraavaa: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Seiko ”pappaturtle” 6309-7049 https://wornandwound.com/affordable-vintage-seiko-6309/ -Ville: Omega seamaster diver 300m https://www.omegawatches.com/watch-omega-seamaster-diver-300m-co-axial-master-chronometer-42-mm-21030422004001 Jakson kellot ja nostot: Synchron Poseidon - https://www.hodinkee.com/articles/the-synchron-poseidon-limited-edition-and-its-swedish-connection Brew Metric Gold - https://www.brew-watches.com/watches/brew-metric-gold-black TAG Heuer Aquaracer Professional 200 Solargraph - https://tyyliniekka.fi/titaaninen-uutuus-tag-heuer-aquaracer-professional-200-solargraph/ Omega Speedmaster Super Racing - https://wornandwound.com/omegas-new-speedmaster-super-racing-has-a-brand-new-regulating-system-allowing-for-unheard-of-accuracy/ Hublot Big Bang Tourbillon Automatic Yellow Neon SAXEM - https://wornandwound.com/hublot-asks-why-settle-for-steel-when-you-could-have-saxem-also-a-ceramic-big-bang-with-a-rhino-on-the-dial/ Oris Big Crown Pointer Date (Calibre 473) - https://wornandwound.com/big-crown-calibre-473-celebrates-a-decade-of-oris-movement-creation-program/ Seiko SLA065 - https://monochrome-watches.com/seiko-prospex-1965-divers-modern-re-interpretation-save-the-ocean-limited-edition-sla065-hands-on-review-specs-price/ Blancpain Fifty Fathoms 70th anniversary LE - https://monochrome-watches.com/blancpain-fifty-fathoms-70th-anniversary-limited-edition-act-1-5010a-hands-on-specs-price/ The Watch Show Finland https://www.thewatchshowfinland.com/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
034 - Instagram #2

034 - Instagram #2

2023-01-1556:28

Morson welles!! Kellopeli toivottaa mukavaa alkanutta vuotta sekä on mahtavaa saada teidät kaikki taas vastaanottimien ääreen pyhien jälkeen. Tämänkertaiseksi jakson aiheeksi valikoitui paljon puhuttu ja joskus jopa parjattu Instagram! Kyseinen somealusta on monella varmasti auki siellä kahvitauolla ja jopa potallakin, joten mikäs sen parempaa kuin bongailla jaksosta lisää seurattavaa! Me nostellaan tässä jaksossa tilejä, joiden jujuna ei välttämättä ole se taidokkain kuvaustapa tai hienoimmat kellot vaan enemmänkin sisältö ja varsinkin sellainen mikä nostaa vaikka hymyn huulille ;) tässäpä siis hyvä syy tehdä seuraavaa: Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Citizen automatic diver super titanium blue nb6021-68L https://www.citizenwatch.eu/product/nb6021-68l/ -Ville: Omega seamaster diver 300m https://www.omegawatches.com/watch-omega-seamaster-diver-300m-co-axial-master-chronometer-42-mm-21030422004001 Jakson nostot: Brodinkee https://instagram.com/brodinkee?igshid=YmMyMTA2M2Y= Kingflum https://instagram.com/kingflum?igshid=YmMyMTA2M2Y= Secondeseconde https://instagram.com/secondeseconde?igshid=YmMyMTA2M2Y= Davi1dc_watches https://instagram.com/dav1dc_watches?igshid=YmMyMTA2M2Y= Watchpartsmotorcycles https://instagram.com/watchpartsmotorcycles?igshid=YmMyMTA2M2Y= Jdmhorologist https://instagram.com/jdm_horologist?igshid=YmMyMTA2M2Y= Labeg https://instagram.com/labeg?igshid=YmMyMTA2M2Y= Crapwatchphotography https://instagram.com/crapwatchphotography?igshid=YmMyMTA2M2Y= Vintageledwatch https://instagram.com/vintageledwatch?igshid=YmMyMTA2M2Y= Chronondo https://instagram.com/chronondo?igshid=YmMyMTA2M2Y= Morgan https://www.instagram.com/morgansaignes/ Watchesspa https://www.instagram.com/watchesspa/ WatchaddictWT https://www.instagram.com/watchaddictwt/ Thewatchisonthetable https://www.instagram.com/thewatchisonthetable/ Tothemoonandback1969 https://www.instagram.com/tothemoonandback1969/ Submersiblewrist https://www.instagram.com/submersiblewrist/ Plus9time https://www.instagram.com/plus9time/ Wildlander https://www.instagram.com/wildlander6/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
033 - Q&A #6

033 - Q&A #6

2022-12-3001:15:08

Terventes!! Yo-lu oli ja meni, mutta miten meni kinkun paisto tai sen sulattelu? Vuoden viimeiseen jaksoon tiristettiin teiltä uskollisilta kuulijoilta kysymyksiä ja jaksossa luvassa jonkinlaisiksi vastauksiksi luokiteltavaa jargonia! Vieläkö vuonna 2022 maistuu limited editionit, mites ensi vuonna?? Mitä kellomerkkejä haluttaisiin re-animoida Frankensteinin tapaan, pistetään pukille viimeiset toiveet ja luodaan mm. Kellopelin oma ”swiss icons”-Hirvitys 😆 SUUUURKIITOS kaikille TEILLE jotka olette kuunnelleet ja toivon mukaan pysytte kuulolla!! Nyt pannaan vuosi kunnialla tältä erää pakettiin ja palataan astiaan alkuvuodesta!! Teidän tulisi tuttuun tapaan tällä erää tehdä seuraavaa: Laittakaahan Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Spinnaker Boettger ”lemon yellow” https://spinnaker-watches.com/collections/boettger/products/boettger-automatic-sp-5083-bb -Ville: Sinn ezm 13.1 ”schweinsatzzeitmesser” https://www.sinn.de/en/Modell/EZM_13_1.htm Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
Tervehdys!!! Meillä on ollut lähiaikoina hieman häiriöitä kansainvälisessä kuva- ja ääniyhteydessä, joten tätä jaksoa on koitettu nauhoitella jo pariinkin otteeseen ilman yhtiötämme mairittelevaa tulosta. Nyt kolmas kerta toden sanoo ja savikiekolle saatiin kuin saatiinkin tallennettua Deen ja Veen kimpoilevia ajatuksia. Tässä jaksossa pähkäilemme loppuvuoden kellojulkkareita sellaisista kelloista, jotka ovat meidän huomion herättäneet. Tiedätte miten toimia... ...laittakaahan Mukit päähän, jalat pöydälle ja sitten eikun HÖKÖLLE!! Wristcheck: - Daniel: Seiko SLA017 https://www.fratellowatches.com/seiko-watches/seiko-sla017-diver/ -Ville: Sinn EZM 13.1 https://www.sinn.de/en/Modell/EZM_13_1.htm Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
031 - KPP Miitti 2022

031 - KPP Miitti 2022

2022-11-2747:52

Tervehdys!! Kuten osa kuuntelijoista tietääkin, masinoitiin meidän facebook-ryhmän kautta kuuntelijoiden kesken ryhmän kokoontumisajot, eli niin kutsuttu miittinki! Tässä jaksossa vähän tunnelmien läpikäyntiä ja fiilistelyä. Oli nimittäin aivan mahtava tapahtuma!! Salaiseen kabinettiin ahtautui kasa kovia kelloharrastajia ja uskollisia kuulijoita ja saatiinkin viettää aivan mielettömän hauska ilta bingon, visojen ja kanssaharrastajien kanssa kellojen merkeissä!! Iso kiitos kaikille paikalla olleille sekä hatut päästä erityisesti alla oleville tahoille, jotka kantoivat kortensa kekoon illan kisavisojen palkintojen muodossa! Niko Koskela aka: Kokosin leathercraft https://www.facebook.com/kokosinleathercraft https://instagram.com/kokosinleathercraft?igshid=YmMyMTA2M2Y= Sampo Piipponen aka: Postale watch straps https://www.facebook.com/groups/201376427664661/?ref=share https://instagram.com/postalewatchstraps?igshid=YmMyMTA2M2Y= Leo Tuokko & kumppanit aka: Gear&Goods https://www.gearandgoods.fi/ https://www.facebook.com/groups/gearandgoodsfi/?ref=share https://www.facebook.com/gearandgoods.fi https://instagram.com/gearandgoods.fi?igshid=YmMyMTA2M2Y= Tero Lumiainen aka: Tmro Leathercrafts https://www.facebook.com/TMROleathercrafts https://instagram.com/tmro_leathercrafts?igshid=YmMyMTA2M2Y= Kyllähän te tiiätte mitä tehdä! Mukit päähän, jalat pöydälle ja HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: Orion Hellcat mop https://orionwatch.com/hellcat/m89f90q35hoc4gv0rq7q0o41owsga5 -Ville: Seiko SLA021 https://www.seikowatches.com/us-en/products/prospex/sla021j1 Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
Teremorot!! Jaha, piti kuulemma joku jakso pujauttaa ulos niin lähdettiin ryöstöretkelle ameeriikanmaille ja kopsattiin taas todella sujuvasti jakson aihio The Grey Naton jätkiltä. Tällä erää painitaan siis sellaisen dilemman kanssa kuin yhden kellon kellopeli. Tätä kummallista ja myyttistä skenaariota ehostettiin vielä sellaisella kaneetilla ettei suklareita saa valita. Eli todella ihmeellinen meininki taas!! Mikä on "Miyota wobble"? Mikä on alle tonniviidensadan selviö? Onko G-shock kuitenkin diveri? Sehän selviää vain yhdellä tavalla, joka on: Mukit päähän, jalat pöydälle ja sitten eiku HÖKÖLLE!! Wristcheck: - Daniel: CWC Royal Navy Diver 1983 Reissue - https://www.cwcwatch.com/products/1983-quartz-royal-navy-divers-watch - Ville: Doxa Sub 1200T Sharkhunter - https://www.prestigetime.com/preowned/Doxa-SUB-1200T-Sharkhunter-SUB1200T-40693 Uutuuskellot: Ville: Certina DS+ - https://www.certina.com/fi/ds-plus-multiply-your-style Daniel: Boldr Odussey Freediver GMT - https://www.boldrsupply.co/products/odyssey-freediver-gmt-rb1876 Lopun nostot: Ville: Monochrome Watches - https://monochrome-watches.com/ Daniel: Sealdeal.fi - https://www.sealdeal.fi/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
029 - Sinn

029 - Sinn

2022-09-2701:17:40

Morrroooo!! Nyt olisi vuorossa uusi merkkikohtainen jakso, jonka aiheena on sellainen brändi kuin Sinn Spezialuhren! Mutustellaan meidän ajatuksia tästä Saksalaisesta instrumentti-/työkalukellomerkistä ja käydään läpi aiemmista brändijaksoista tutulla kaavalla merkin historiaa, saavutuksia sekä innovaatioita. Kuka on Helmut-setä, mikä on lugien takana piilevän SUG-graffitin tarkoitus ja onko nämä Sinnit mistään kotoisin? Sehän selviää vain yhdellä tavalla, joka on: Mukit päähän, jalat pöydälle ja sitten eiku HÖKÖLLE!! Wristcheck: -Daniel: moonswatch mission to mars https://www.swatch.com/fi-fi/mission-to-mars-so33r100/SO33R100.html -Ville: Sinn ezm 13.1 https://www.sinn.de/en/Modell/EZM_13_1.htm Nostot: - https://www.firstclasswatches.co.uk/blog/2021/03/the-history-of-sinn-watches/ - https://www.youtube.com/watch?v=ybcP372EmVY - https://watchesbysjx.com/2018/02/helmut-sinn-legendary-maker-of-pilots-watches-dies-at-102.html Knoppikorneri: - https://www.sinn.de/en/Saechsische_Uhrentechnologie__Glashuette.htm - https://blog.crownandcaliber.com/bell-and-ross-watch/ Musat ja SFX (Epidemic Sound): Intro: Wellmess - Waste Another Lie Outro: Ooyy - Come 2gether
loading
Comments 
loading
Download from Google Play
Download from App Store