DiscoverRadio Voiman podcastit
Radio Voiman podcastit
Claim Ownership

Radio Voiman podcastit

Author: Radio Voima

Subscribed: 2Played: 11
Share

Description

Radio Voima on aktiivisen päijäthämäläisen aikuisväestön oma paikallisradio. Paikalliset uutiset, mielenkiintoiset ilmiöt ja tarinat sekä alueen tapahtumat ovat ydinsisältöämme. Radio Voima on kuin Lahti: rosoinen, hieman ennakoimaton ja välillä naurettava. Rakkaus kaupunkiin ja koko Päijät-Hämeeseen, sen elämänmenoon ja yhteishenkeen kuuluu, kun kuuntelet Radio Voimaa.
1394 Episodes
Reverse
Suomen kaikkien aikojen suosituimman tyttöbändi Tiktakin laulajana koko kansan tietoisuuteen vuonna 1999 noussut Petra käyttää nyt koko nimeään Petra Gargano.Maaliskuussa ilmestyi artistin esikoisteos ja elämäkertakirja Comeback sekä uutta musiikkia. Lisäksi Petra nähdään Petolliset-sarjan uudella kaudella.Puolen Suomen iltapäivän haastattelussa puhetta kipeiden asioiden avaamisesta, uudesta alusta ja musiikin tekemisestä.
Kädenväännön SM-kisojen pääsihteeri ja viestintäpäällikkö sekä hallitseva Suomenmestari Sanni Salonen vieraili Voiman aamussa Sara Perttusen juttusilla kertomassa lisää tulevista kisoista.
Hengenpelastuskouluttaja, pelastaja ja jääturvallisuuskouluttaja Teemu Valkonen kertoi vinkit jäällä liikkujille. Puolen Suomen iltapäivän haastattelussa painavaa asiaa hyisessä vedessä selviytymisestä ja jääturvallisuudesta.
Mikko Kuustonen on julkaissut uransa aikana 14 sooloalbumia ja valtavan määrän bändi-ja yhteislevytyksiä, jotka ovat rikkoneet kulta- ja platinalevyjen myyntirajoja. Tällä hetkellä hän viimeistelee studiossa myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää albumia. Perjantaina julkaistiin Kuustosen uusin single Suoraa huutoa.Kuustonen kertoi perjantaina Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa, mitä hän tekee nukkumaan mennessä.- Haaveilen. Olen ollut järkyttynyt siitä, kun olen kuullut, että kaikki ihmiset eivät tee sitä. Olen luullut, että se on hyvin yleistä, sanoi Kuustonen.
Raksa-messut käynnistyvät Lahden Messukeskuksessa perjantaina. Opiskelijat ovat tänä vuonna tiiviisti mukana tunnelmassa, suunnittelussa ja toteutuksessa.LAB ammattikorkeakoulun opiskelijat Alisa Kuukka ja Annika Arola kertoivat torstaina Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa harjoitusjaksoistaan Eventum Lahdessa ja Raksassa.- On ollut hienoa päästä näkemään Lahden isoimman tapahtumayhtiön tapahtumia ja Sibeliustalon tapahtumia, Kuukka pohti.- Harjoitteluni huipentuu tähän Raksaan. Suosittelen tätä harjoittelupaikkaa omille tapahtuma-alan tovereille, kun siellä pääsee messujen lisäksi näkemään konsertti- ja kokouspuolta. Harva paikka opettaa näin laajalti, Arola jatkoi.Kuuntele koko haastattelu Radio Voiman podcastista.
Turun yliopiston Norkko-siitepölytiedotuksen esihenkilö Annika Saarto kertoi Puolen Suomen iltapäivässä siitepölyjen kukkimisesta sekä siitepölytutkimuksesta.
Juhannuksena Punkalaitumella Särkän lavalla järjestetään Tanssi tai kuole -festivaali. Tapahtumajärjestäjä Jussi Saarinen kertoi Puolen Suomen iltapäivän haastattelussa mikä tapahtuman idea on ja miksi tanssilavakulttuuri kiinnostelee.
Tuore Mestiksen mestari Pelicansin Naiset ei voi kauaa juhlia, koska Auroraliigan, naisten pääsarjan, karsinnat alkavat viikonloppuna Rovaniemellä.Kuinka vahvasti päävalmentaja uskoo nousun olevan mahdollista? Pelicans Naisten päävalmentaja Petteri Hirvonen ja laitahyökkääjä Jonna Huopainen vierailivat Voiman studiossa Sara Perttusen vieraana. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Lahtelaiselokuvantekijä Janne Nykänen, joka valmistelee parhaillaan tiettävästi Suomen ensimmäistä tekoälyelokuvaa, kävi vierailulla Radio Voiman studiossa ennen lauantain AI-elokuvan tiedotustilaisuutta.Nykänen kertoi haastattelussa muun muassa Pelicansin maskottiin Pekko Pelikaaniin pohjautuvasta lyhytelokuvastaan, joka niin ikään on tehty tekoälyn avulla.Kuuntele haastattelusta, mitä Nykänen ajattelee tekoälyn mahdollisuuksista.- Mielestäni on parempi lähteä siihen mukaan, koska se tulee joka tapauksessa. Missä tahansa osa-alueessa, jos ajattelemme, että emme tahdo tätä Suomessa tehdä, niin joku sen maailmalla tekee. Ja olemme nähneet, miten siinä sitten käy. Kuuntele koko haastattelu Radio Voiman podcastista.
VPK voi kuulostaa tutulta, mutta mitä toiminta käytännössä tarkoittaa? Mihin pitää sitoutua ja kuka voi tulla toimintaan mukaan?Voiman aamussa Sara Perttusen vieraana kävi Ahtialan VPK:n päällikkö Riku Horelli. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Emma Winiecki toimii viestinnän ja vaikuttamistyön päällikkönä UN Women Suomessa. Puolen Suomen iltapäivän Jani Nivala jututtu Winieckiä ennen naistenpäivän marssia.
Puolen Suomen iltapäivä jututti maailmanennätyksiin asti päätyvien jääkarusellien tekijää.
Anssi Kelan klassikkoalbumi Nummela täytti maaliskuussa 25 vuotta. Vihdin kunnanjohtaja kertoi levyn merkityksestä Puolen Suomen iltapäivässä.
Kun Salpausselän kisat käynnistyvät torstaina, kokoontuvat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kansainväliset tähdet jälleen kilpailemaan maailmancupin pisteistä Lahdessa.Yli satavuotisten Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu ja kaupallinen johtaja Jari Pohjonen muistelivat keskiviikkona Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa omia ensimmäisiä kertojaan kisoissa.- Metsäkankaan ala-asteelta oli se koululaislippu hankittu ja luokkakavereiden kanssa Veikko Kankkosen raittia tullaan. Sitten alkavat kuulutukset kuulumaan, makkara tuoksuu nenään ja on eri maiden liput ja urheilijat. Siitä tuli vau-elämys, Kolu kuvaili ensimmäistä kertaansa.- Yhdet vapaaehtoiskisat on itsellänikin takana, Pohjonen muisteli.Kuuntele Radio Voiman podcastista järjestäjien odotuksista vuoden 2026 kisoihin liittyen. Samalla selviää, löytyykö vierailta sukset omasta varastosta ja miten viikonloppu on sujunut, jotta Kolu ja Pohjonen sunnuntaina huokaisisivat: "Kylläpäs onnistuttiin".
Joensuun seudulla vaikuttava hengitysvalmentaja Hermanni Hakalisto avasi Puolen Suomen iltapäivässä oikeaoppisen hengityksen saloja. Haastattelussa on myös puhetta Hakaliston historiasta ja hengityksestä ylipäätään.Kuva: Olli-Pekka Hiltunen.
Sylva ry on syöpään sairastuneiden edunvalvoja ja tukija. Järjestö tarjoaa vertaisten yhteisön, tapahtumia ja ammatillista tukea valtakunnallisesti. Sylva ry:n toiminnanjohtaja Marika Aroviestintä sekä viestintä- ja varainhankintapäällikkö Sami Ruokangas vierailivat Puolen Suomen iltapäivässä.
Erikoisjoukot-sarjasta starttasi toinen kausi viikko sitten ja realityssa nähdään paikallista verta. Mäkihyppääjä Julia Kykkänen sekä sisällöntuottaja ja kouluttaja Tuomo Kasanen. Mitä he kertovat kokemuksesta, kun vierailivat Voiman aamussa Sara Perttusen jututettavana?
Valmentaja ja työelämän kehittäjä Riitta-Elisa Juntunen vieraili Voiman aamussa Sara Perttusen jututettavana kertomassa Lahen vaikuttajat -ryhmästä. Lahen vaikuttajat lähti käyntiin syksyllä 2024 pilottiryhmällä ja toimintaa jatkettiin hyvien kokemusten myötä.Riitta-Elisa Juntunen kertoo, että työttömille tarkoitettu Lahen vaikuttajat on hyvää tekevä yhteisö ja tavoitteena on työllistymisen esteiden tunnistaminen ja vähentäminen. Työttömäksi jäädessä verkostot vähenee ja ryhmän tarkoitus on myös verkostoitua.Miten toimintaan pääsee mukaan ja mitä kaikkea ryhmässä tehdään?Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Euroviisuklubi OGAE Finland ry:n varapuheenjohtaja Kati Wikström analysoi vuoden 2026 UMK:ta.
Salpausselän kisat käynnistyvät Lahdessa ensi viikon torstaina. Kisaorganisaatiosta Samuli Kaikkonen vieraili perjantaina Minni Salmisen haastattelussa Radio Voimalla kertomassa, että odotukset tämän vuoden kisatunnelman luomisesta yhteisöllisesti Lahden katukuvaan ovat toiveikkaat.- Tietyllä tavalla olemme Euroopan mittakaavassa aika pieni kaupunki, mutta tämä on meidän yksi iso yhteinen juttu, mistä voimme olla tosi ylpeitä, Kaikkonen muistutti.Kuuntele koko haastattelu Radio Voiman podcastista.
loading
Comments