DiscoverSponssipodi
Sponssipodi
Claim Ownership

Sponssipodi

Author: Laura Sandström

Subscribed: 0Played: 0
Share

Description

SPOT ry:n podcast, jossa nimensä mukaisesti asiaa sponsoroinnista eri näkökulmista. Äänessä Spotin operatiivinen johtaja Laura Sandström sekä aina vaihtuva mielenkiintoinen vieras, suoraan sponsoroinnin ytimestä.

Seuraa SPOT:n toimintaa osoitteessa spot.fi tai laita sähköpostia laura.sandstrom@spot.fi
Tuottaja: Jones Häkkinen
95 Episodes
Reverse
Tällä kertaa vieraaksi saapuu Emma Museon kehitysjohtaja Saara Suojoki. Saaran kanssa keskustellaan museoalasta, yhteistöistä, sponsoroinnista ja taitelijoista. Tule kuulolle!
Tällä kertaa käännetään katseet täysin uudelle alalla, kun Perustavan markkinoinnista vastaava Valtteri Karjula tulee kertomaan sponsoroinnista. Millaisia sponsorointisopimuksia heillä on, millaista sopimuksista he ovat kiinostuneita?
Sponssipodin vieraaksi saapuu urhelilumanageri Heli Vepsäläinen. Helin kanssa jutellaan hänen työstään, taustastaan, tapahtumista ja tietysti sponsoroinnista!
Sponssipodin vieraaksi saapuu Sanoman sponsoroinnin Business Manager Jari Rask. Jarin kanssa jutellaan Sanomasta, sponsoroinnista, festareista, ajankohtaista ilmiöistä ja kaikesta muustakin!
Janne Neuvonen on Savonlinnassa asuva yrittäjä, joka on ehtinyt tehdä urallaan kaikenlaista. BCaster yrityksen idea syntyi Jannelle kesken urheilutapahtuman. Siitä seurasi uskomaton matka, josta ei ole käänteitä puuttunut. Tämä jakso kannattaa todellakin kuunnella. Ja ihan jakson lopussa kuulet myös, mikä muu erittäin tunnettu juttu on myös Jannen käsialaa!
Jere palaa Sponssipodin studioon, sillä viime käynnin jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Mitä kuuluu GoFamerille, museolle ja Jerelle?
Sponssipodin vieraaksi saapuu TPS:n liiketoimintajohtaja Heidi Aho. Heidin kanssa jutellaan jääkiekon lisäksi tapahtumista, venueista, Turusta ja kaikesta muustakin. Tervetuloa mukaan!
Heikki Pohjonen

Heikki Pohjonen

2023-03-3042:04

Sponssipodiin saapuu vieraaksi sponsoroinnin moniosaaja, yrittäjä, Riventsin myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Pohjonen. Heikin kanssa jutellaan Urheilugaalasta, lentopallosta ja Power Cupista, sekä sponsoroinnista ihan yleisesti. Tule mukaan! SPOT:n toimintaa voit seurata osoitteessa spot.fi
Kati Packalen

Kati Packalen

2023-03-1535:11

Sponssipodissa sukelletaan koripallon maailmaan, kun vieraaksi saapuu Koripalloliiton toimitusjohtaja Kati Packalen.  Katilla on pitkä tausta brändin markkinoinnista ja sponsoroinnista, sekä myös koripallosta. Tätä jaksoa ei kannata missata! 
Vili Nurmi

Vili Nurmi

2023-03-0130:23

Sponssipodissa päästään puhumaan jääkiekosta, kun Liigan myyntijohtaja Vili Nurmi saapuu vieraaksi.  Vilin kanssa jutellaan Liigasta, sponsoroinnista, pihapelipäivästä ja vaikka mistä muusta. Tule kuulolle! 
Inna-Pirjetta Lahti

Inna-Pirjetta Lahti

2023-02-1534:24

Sponssipodin vieraaksi saapuu vaikuttajamarkkinoinnin pitkän linjan ammattilainen ja Ping Helsingin perustaja Inna-Pirjetta Lahti.  Keskustellaan luonnollisesti vaikuttajamarkkinoinnista, sen nykytrendeistä ja tulevaisuudesta, mutta tietysti myös sponsoroinnista ja sen mahdollisuuksista vaikuttajakentällä. Ota jakso kuunteluun ja osallistu keskusteluun ja jätä palautetta SPOT:n kanavissa! 
Jukka-Pekka Vuori

Jukka-Pekka Vuori

2022-12-1536:03

Sponssipodin vieraaksi saapuu Urheilun- ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon johtaja Jukka-Pekka Vuori.  Jukka-Pekalla on laaja historia erilaisista markkinoinnin ja sponsoroinnin rooleista, ja nyt uudistettu Urheilumuseo on tehnyt merkittävää työtä rahoituspohjan uusimisessa. Kuuntele jakso ja palautetta voit laittaa tulemaan SPOT:n kanavissa!
Mika Poutala

Mika Poutala

2022-12-0133:10

Sponssipodin vieraaksi saapuu upean uran pikaluistelun parissa tehnyt Mika Poutala. Mikan kanssa jutellaan yksilöurheilusta ja sen sponsoroinnista, millaiset yhteistyöt ovat toimivia ja mitä kaikkea Mika on oppinut sponsoroinnista matkan varrella. Tervetuloa mukaan!
Tapio Rostedt

Tapio Rostedt

2022-11-1734:59

Tällä kertaa sponssipodin studioon saapuu PK-35 toimitusjohtaja Tapio Rostedt.  Tapio on onnistunut rakentamaan seuralle upean kumppaniverkoston. Millaista myynti on keskisuuressa seurassa, jossa ei pelata ylemmillä sarjatasoilla?  Tämä jakso kannattaa ehdottomasti ottaa kuunteluun!
Anu Helin

Anu Helin

2022-11-0330:31

Sponssipodin vieraaksi saapuu tällä kertaa Sanoman urheilusponsoroinnista vastaava Anu Helin, joka on myös SPOT:n hallituksen jäsen. Anulla on vahva tausta urheilunmaailmasta, ja hän on toiminut mm. Olympiakomitealla. Anun kanssa jutellaan sponsoroinnista, kaupallisestamisesta ja monesta muusta asiasta. 
Erkki Alaja

Erkki Alaja

2022-10-2052:32

Voiko edes puhua urheilumarkkinoinnista ja sponsoroinnista ilman, että mainitaan Erkki Alaja? Meidän mielestä ei voi. Siksi on mahtavaa saada vieraaksi Urheiluneuvos, manageri, mainostoimiston toimitusjohtaja ja ennen kaikkea yksi urheilumarkkinoinnin arvostetuin ammattilainen Eki vieraaksi Sponssipodiin.  Tule mukaan kuuntelemaan tarinoita, joita täältä löytyy! 
Annakaisa Kelokorpi

Annakaisa Kelokorpi

2022-10-0639:11

Sponssipodin vieraaksi saapuu SPOT:n hallituksen tuore jäsen sekä Bom oy:n toimitusjohtaja Annakaisa Kelokorpi. AK:lla on vahva tapahtuma-alan osaaminen ja kokemus, ja jaksossa paljon pureudutaan myös ajatuksiin tapahtumamarkkinoinnista kokonaisuudessaan.  AK ja Laura luotsaavat yhdessä myös omaa Bäkkäri - podcastia, joka keskittyy tapahtuma-alan ilmiöihin . Juttua siis riittää takuuvarmasti!
Sponssipodin neljännen kauden avausjakson vieraaksi saapuu Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi. Jaksossa keskustellaan muun muassa urheilumenestyksen ylikorostamisesta sponsoroinnissa, kansainvälisestä sponsorointikulttuurista ja sponsoroinnin hyödyntämisen kehittämisestä tulevaisuudessa. 
Kausi 3. Toni Nikunen

Kausi 3. Toni Nikunen

2022-06-1634:27

Sponssipodin kolmannen kauden päätösjaksossa vieraaksi saapuu Toni Nikunen. “Suomen eniten kouluttautunut sponsoroinnin ammattilainen” puhuu jaksossa siitä miten jokainen sponsoroinnin ammattilainen voi jatkuvasti kehittyä opiskelun kautta, ja miten laaja-alainen ymmärrys sponsoroinnin maailmasta auttaa meitä kehittämään sitä eteenpäin. Muun muassa näitä resursseja Toni käyttää omassa itseopiskelussaan: Unofficial Partner Podcast Inside Sponsorship Sports Management Podcast
Kausi 3. Jarno Kukila

Kausi 3. Jarno Kukila

2022-06-0232:21

Sponssipodin vieraaksi saapuu tällä kertaa Jarno Kukila.  Pitkän uran kaupallisissa johtotehtävissä tehnyt Jarno on nähnyt työuransa aikana paljon erilaista liiketoimintaa, aina Duudsoneista olympialiikkeeseen sekä lanseerannut esimerkiksi uusia makeisia ja Adidaksen skeittitiimin. Jarno vaikuttaa tällä hetkellä myös start up -maailmassa, Shelter Gameroomin taustalla sekä SPOT:n hallituksessa. 
loading
Comments 
loading