Discover
Bondaillaan
40 Episodes
Reverse
Millaista vääntöä rakastetun elokuvasarjan kulisseissa käytiin? Siitä saadaan esimakua, kun Palmu-sarja vaihtaa kotia. Värikkäitä hahmoja, tuttuja kasvoja ja nokkelaa dialogia riittää myös valkokankaalla, kun komisario Palmu selvittää, kuka murhasi rouva Skrofin.
Podcastin kolmas kausi kulkee komisario Palmun jalanjäljissä. Miksi Komisario Palmun erehdystä pidetään parhaana suomalaisena elokuvana? Joonas Alanne, Ilkka Hemmilä ja Markku Ylipalo käyvät läpi rakastetun elokuvasarjan värikkäitä vaiheita ja nopeita muutoksia.
Tekoäly uhkaa edelleen maailmaa, ja vain Ethan Hunt voi pelastaa päivän. Näyttävät toimintakohtaukset ja itseään toistava pohjustus kisaavat katsojan huomiosta vuoden mammuttiactionissa. Vaan miten jäähyväis(?)seikkailu vertautuu sarjan muihin elokuviin?
Tervetuloa takaisin James Bondin maailmaan - maailmaan, joka järkkyi alkuvuodesta 2025, kun Amazon löi tukun kahisevaa pöytään ja elokuvasarjan oikeudet vahtoivat omistajaa. Nauhoitimme reaktiot shokkiuutiseen tuoreeltaan.
Tom Cruise kohtaa suurimman vastuksensa, kun kaikkivoipa tekoäly riistäytyy hallinnasta. Mutta mitä pitäisi ajatella massiivisesta elokuvasta, joka kertoo vasta tarinan ensimmäisen puoliskon? Ja miten käy, kun Ethan Hunt haastaa ikonisen lelun ja kuuluisan tiedemiehen lippuluukuilla?
Paras toimintaelokuva koskaan? Oscar-ehdokkuuden arvoinen täysosuma? Hehkuttavan vastaanoton saanut Mission: Impossible – Fallout (2018) pääsee syyniimme. Tom Cruisen jumalkompleksi ja vakuutusmaksut viskaavat yläfemmaa lentävän helikopterin jalaksilla, mutta mistä löytyvätkään elokuvan vaarallisin stuntti ja vaikuttavin toimintakohtaus?
Lento oopperaan lähtee! Sarja vaihtaa jatkuvan muutoksen stunttihypetykseen, kun puikkoihin astuu Tom Cruisen uusi luottomies Christopher McQuarrie. Vaan ovatko älyttömät stuntit oikotie onneen, vai löytyykö Rogue Nationin vahvuus aivan muualta?
Neljännessä Mission: Impossible -elokuvassa Tom Cruise saa vastaansa ruotsalaisen konnan, suomalaisen kätyrin ja tyytymättömän studion. Pr-katastrofeja aiheuttanut tähti joutuu kaivamaan liimahanskat esiin ja todistamaan arvonsa juoksemalla pisin pilvenpiirtäjän ulkoseinää. Pysyykö tulokas Jeremy Renner tahdissa?
Juorulehdet esiin! Kolmannessa Mission: Impossible -elokuvassa Tom Cruisen pitää pelastaa maailman ohella oma rakoileva julkinen maineensa. Kumpi on suurempi uhka JJ Abramsin esikoisohjauksessa: syvästi kaivattu Philip Seymour Hoffman vai päätähden kannanotot skientologiasta?
Action-legenda John Woo tarttuu ohjaksiin Mission: Impossible -elokuvasarjan kakkososassa. Tom Cruise pinkoo tällä kertaa Australian kamaralla ja Hitchcockin jalanjäljissä. Tappajavirus uhkaa maailmaa, Ethan Hunt rakastuu palavasti ja naamareita revitään nassuista enemmän kuin laki sallii. Kysymys kuuluu, onko lopputulos mistään kotoisin? MI2 upposi aikalaisyleisöön, mutta niinhän teki myös Die Another Day…
Bondaillaan-podcastin toisella kaudella maailmaa pelastavat Ethan Hunt ja IMF. Mestariohjaaja Brian De Palma palkattiin päivittämään klassikkosarja 90-luvulle, mutta vastuu menestyksestä on päätähti Tom Cruisen hartioilla. Käymme läpi Mission Impossible -elokuvasarjan osa osalta. Luvassa on maailmanmatkailua, megastuntteja ja maskinvaihtoja enemmän kuin laki sallii. Expect the impossible!
Agentteja, komisario Palmu! Neljäs Palmu-elokuva on dekkarisarjan outolintu, jonka yllä leijailee suomettumisen aave. Vaan olisiko Palmun eläkeseikkailu paremmin ymmärrettävissä vastauksena 60-luvun Bond-huumaan?
Tähtitorninmäeltä löytyy ruumis. Se on lähtölaukaus uudelle mysteerille, legendaariselle Helsinki-kuvaukselle ja kilpajuoksulle tiedotusvälineille kanssa. Miten elokuvasarjan kolmas osa pitää vanhan asetelman tuoreena, entä miten podin toimittajajäsenet suhtautuvat leffan mediaan?
Podcast saavuttaa (erään) päämääränsä, kun No Time to Die saa viimein ensi-iltansa. Millaisia ajatuksia 25. Bond-elokuva kirvoittaa heti julkaisun jälkeen. Sisältää juonipaljastuksia!
Podcastin erikoisjaksossa ysärin supertähti Arnold Schwarzenegger pelastaa maailmaa ja samalla omaa avioliittoaan. Kahden tarinan välillä tasapainoilu vie Bondaillaan-trion ranskalaisen komediaelokuvan äärelle. Entä miksi tämä menestynyt Bond-kilpailija ei koskaan saanut jatkoa?
Bondaillaan-trio ei ylläty eikä vaikutu, kun Blofeld palaa elokuvasarjaan. Suurin odotuksin tehty Skyfallin seuraaja kokoaa yhteen kaikki 2010-luvun karseimmat käsikirjoitustrendit. Maailma on uhattuna, mutta suurin jännitysnäytelmä on, pysyykö yleisö hereillä.
2010-luvun ensimmäisessä Bond-seikkailussa Sam Mendes tarttuu sarjan ohjaksiin. Arvostelu- ja yleisömenestykseksi nousseessa elokuvassa agentti 007 ottaa mittaa Javier Bardemin esittämästä hakkerinerosta. Suureen rooliin tarinassa nousee molempien esimiehenä toiminut M.
Ylistetyn Casino Royalen jälkeen Quantum of Solace pudottaa sarjan suoraan pohjamutiin. Mikä voisi mennä pieleen, kun draamaohjaaja palkataan tekemään trendikäs toimintajännäri ilman käsikirjoitusta?
Ian Flemingin esikoisromaani Casino Royale on toiminut pohjana kolmelle Bond-filmatisoinnille. Käsittelyssä ovat Daniel Craigin vakuuttava debyytti Bondina, 60-luvun sekava kreisikomedia ja 50-luvulla televisiolle tehty sovitus. Voittajasta ei ole epäilystä.
Let's kick some ice! Pierce Brosnanin(kaan) viimeinen Bond-elokuva ei ole kunniakas lopetus näyttelijän tuplanollauralle. Mitä saadaan, kun yhdistetään Madonnan tanssitunnari, lapsellisuuksille antautuva ohjaaja ja pinnallisia viittauksia Bond-elokuvien 40-vuotiseen historiaan? No analysoidaan tätä!











