DiscoverPariasiaa
Pariasiaa
Claim Ownership

Pariasiaa

Author: Asennestudio

Subscribed: 394Played: 846
Share

Description

Me ollaan Hanna & Henrik Angelvuo. Ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Vaikka onni on tässä, niin elämä tuo mukanaan paljon erilaisia haasteita. Pariasiaa on podi niiden haasteiden selättämisestä, parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Käydään läpi meidän ajatuksia sitoutumisesta, uuden opettelusta, parisuhteen työstämisestä ja sen vaalimisesta sekä perheen merkityksestä.




Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

10 Episodes
Reverse
Mainos: AinuToisen kauden ekassa jaksossa palataan kuulijatoiveena meidän esikoisen syntymän jälkeisiin hetkiin. Miten ihmeellistä kaikki oli?Miten toipuminen alkoi? Miltä tuntuikin yhtäkkiä olla kahdestaan perhehuoneessa ilman vauvaa joka joutuikin vielä teho-osastolle juuri kun olisi pitänyt kotiutua Jaksossa päädytään myös keskustelemaan muun perheen merkityksestä, kun sukuun on syntynyt pieni vauva ja kaksi uutta vanhempaa.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Pariterapiaa - vol 2

Pariterapiaa - vol 2

2024-04-1841:09

Jatketaan Q&A kysymyksiä liittyen pariterapiaan.Mitä jos tuntuu siltä, että terapeutti on enemmän toisen puolella? Mitä jos puoliso ei suostu terapiaan tai terapia on liian raskasta?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden onks toi Ruut kädet tänne kananmunaa syömään kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Miksi me hakeuduttiin pariterapiaan ja mitä se meissä herätti? Keskustellaan tässä jaksossa ”myrskyn silmästä”, siitä hetkestä kun isoin kriisi meidän suhteessa alkoi.Miten saatiin apua ja miten jatkettiin siitä eteenpäin?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Miksi lapsiperheen metatyö usein painottuu äidin harteille? Tän viikon jaksossa pohditaan meidän suhteen metatyöntasapainoa ja sitä miksi ollaan tässä tilanteessa? Kuka hoitaa lahjat kaverisynttäreille? Entä kuka varaa neuvolakäynnit? Miten harrastusten hoitaminen tai päiväkotirepun pakkaaminen?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Ärsytättekö ikinä toisianne? Oletteko miettineet eroa? Miten ylläpidätte liekkiä?Jaksossa avointa rakkauspuhetta, muistellaan unitreffejä, luvassa itkun ja naurunsekaista, ehkä vähän siirappistakin meininkiä.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Kun oma lapsi syntyy, sitä odottaa niin, että kuulee sen ensimmäisen parkaisun, hänet saa siitä heti syliin, häntä saa lohduttaa ja painaa syleilyyn. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Tää jakso on kertomus meidän synnytyksestä, se oli meidän yhteinen, kummallekin omalla tavalla kaunis mutta myös pelottava.Muistellaan myös synnytykseen valmistautumista ja sen tuomia tunteita.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Mitkä asiat luo kitkaa parisuhteessa ja etenkin lapsiperhearjessa? Miksi aamut on haastavia Henrikille ja miksi sitä vaatii toiselta asioita mitä itsekään ei aina pysty toteuttamaan? Miten ymmärtää toista niissä vaikeissa hetkissä vaikka tekis mieli vaan huutaa? Mitä apuja me ollaan saatu pariterapiasta ja miten erirytmisyys näkyy meidän parisuhteessa?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Keskustellaan ajasta kun alettiin yhdessä miettimään perheen perustamista. Muistellaan babymoonia Thaimaassa ja kuinka meidän yllätykseksi ensimmäinen raskaus alkoi siellä. Se raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon ja pohditaan sen myös tuomia tunteita ja sitä miten tärkeä toive vanhemmuus meille oli.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Kaupallinen yhteistyö @lindexofficial @femaleengineeringofficialEnsimmäisessä jaksossa puhutaan siitä, kuinka kohtalo johdatti meidät yhteen. Muistellaan meidän ensitapaamista, sitä kuinka toinen oli kyllästynyt jo treffailuun ja toinen oli ollut sinkku koko ikänsä.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Me ollaan Hanna & Henrik Angelvuo. Ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Vaikka onni on tässä, niin elämä tuo mukanaan paljon erilaisia haasteita. Pariasiaa on podi niiden haasteiden selättämisestä, parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Käydään läpi meidän ajatuksia sitoutumisesta, uuden opettelusta, parisuhteen työstämisestä ja sen vaalimisesta sekä perheen merkityksestä.Ota eka jakso kuunteluun 29.2! Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
Comments 
loading
Download from Google Play
Download from App Store