DiscoverFreeopa podcast
Freeopa podcast
Claim Ownership

Freeopa podcast

Author: Omos ”Opa” Okoh

Subscribed: 1Played: 3
Share

Description

Freeopa podcastissa keskustellaan kiinnostavien ihmisten kanssa elämästä sellaisena kuin se on, ilman turhaa kaunistelua. Jaksoissa käsitellään rohkeasti vaiettuja ja ajankohtaisia aiheita, jotka herättävät ajatuksia ja keskustelua.
13 Episodes
Reverse
Juki Korhonen kuului Bad Unioniin, United Brotherhoodin tytärkerhoon. Toimiessaan siinä hän syyllistyi vakaviin rikoksiin, ja jossain vaiheessa hän löysi itsensä vankilasta. Kuulustelupöytäkirjassa hänet jopa nimitettiin UB:n velanperijäksi, mikä joissain rikollispiireissä katsotaan saavutukseksi.
Kristian Suvanto meni työharjoitteluun pahamaineiseen levylafkaan. Harjoittelu ei kuitenkaan pysynyt harjoitteluna kauan. Se muuttui nopeasti rikolliseksi toiminnaksi, jollaista tänä päivänä kutsuttaisiin ”katujengiksi”.Elämä kääntyi nopeasti väkivaltaiseksi ja hallitsemattomaksi. Hänet puukotettiin useita kertoja & samalla ajautui syvään huumekoukkuun ! Eräässä vaiheessa hän löysi itsensä jopa polttamasta PV:tä.tarinaan kuuluu myös muutos. Kristian kertoo omin sanoin, että jossain kohtaa hän näki Jeesuksen Kristuksen. Kokemus oli hänelle todellinen.
Tässä vankilahaastattelussa Jukka Piri kertoo elämästään ja United Brotherhoodin jengitiloissa tapahtuneesta joukkoraiskauksesta, josta hän on saanut tuomion. Hän on kiistänyt syyllistyneensä tekoon kuten myös Kolivaara vainaa. Haastattelu edustaa Pirin omaa näkökulmaa, joten sitä kannattaa kuunnella kriittisesti ja suhteuttaa muihin saatavilla oleviin tietoihin.
Haastattelussa vapaaottelija Markus Rytöhonka, joka kertoo lapsuudessa kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja nuorena alkaneesta päihteiden käytöstä. Keskustelemme siitä, miten lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä ja miten kamppailu-urheilu toi siihen uuden suunnan. Puhumme myös loukkaantumisten ja vapaaottelu-uran päättymisen tuomista vaikeuksista sekä siitä, miten Markus hyödyntää omia kokemuksiaan nykyisessä työssään nuorten parissa.
Haastattelussa Toni Hakala, joka vietti useita vuosia brasilialaisessa vankilassa murhasta. Keskustelemme hänen menneisyydestään, Suomen kamppailuskenestä ja siitä, kuuluuko entisille rikollisille paikka suomalaisessa kamppailu-urheilussa.
loading
Comments