DiscoverKasvoton Podcast
Kasvoton Podcast
Claim Ownership

Kasvoton Podcast

Author: Kim Kasvoton

Subscribed: 272Played: 8,520
Share

Description

Synkkiä ja mieltä kutkuttavia mysteerejä netin syövereistä, kauhutarinoita, urbaanilegendoja ja kaikkea ihmettelemisen arvoista. YouTuben puolella tunnetaan nimellä Finntop5. Yhteys: finntop5@gmail.com
233 Episodes
Reverse
Coral Castlen on väitetysti rakentanut yksi ainoa ihminen. Hän rakensi sitä ainoastaan yöaikaan ja oli hyvin vähäpuheinen käyttämistään rakennusmenetelmistä. Ja siitä kyllä kyseltiin, sillä kukaan ei vieläkään ole täysin varma, että miten yksittäinen ja kaiken lisäksi varsin pienikokoinen miekkonen onnistui kasaamaan useiden tonnien painoisia lohkareita toinen toisensa päälle, ja niin tiiviisti ettei saumoista pääse edes valo pujahtamaan läpi.
Unissakävelevän ihmisen kohtaaminen pimeällä käytävällä tai satunnaisen huoneen nurkassa kammoksuttaa monella eri tasolla, mutta voi kokemus olla hyvin pelottava myös unissakävelijälle itselleen. Kammotuksien listaan kuuluvat myös kaikenlaiset hyypiöt, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen tunkeilla toisten ihmisten asutuksille, oli kyse sitten kodista tai mökistä, ja eritoten sellaiset hyypiöt, jotka tekevät sen silloin kun rakennus ei selkeästi ole tyhjillään.
Kanadan erämaiden kätköistä löytyy syrjäinen kolkka, jolla on paljon salaperäisempi ja synkempi historia kuin voisi ensi näkemältä uskoa. Luonnonkauniissa, kanjoneiden reunustamassa Nahannin laaksossa on tapahtunut aikoinaan monia hämmentäviä ja kammottavia asioita jopa vuosikymmenten ajanjaksolla.
Tonttuja, peikkoja ja maahisia asustelee ympäri maailmaa, kuten hyvin tiedämme: ne ovat tuttuja hahmoja myös suomen kansantaruissa ja lukuisissa muissa kulttuureissa. Nyt on aika istahtaa muutaman netistä löydetyn tarinan pariin. Suosittelen keskittymään niihin hyvin tarkasti ja vähät välittämään selän takaa kantautuvista kolahduksista ja silmäkulmissa vilahtavista varjoista.
Kyse on Fruit of the Loom -vaatemerkin logosta. Sillä ei pitäisi olla minkään valtakunnan merkitystä kenenkään elämässä, mutta niin on kuitenkin päässyt käymään, että kaikista mahdollisista Mandela efekteistä, juuri tämä tuntuu iskeneen parhaiten ihmisten hermoon.
Vuonna 2012, nettiin ilmestyi yksinkertaisen näköinen kuvatiedosto, joka haastoi jokaisen halukkaan ja ennen kaikkea nerokkaan koodinpurkajan ratkaisemaan sen sisältämän arvoituksen. Siinä vaiheessa kukaan ei vielä osannut arvata, että tuosta pienestä aivopähkinästä kehkeytyisi yksi internetin suurimmista ja kummallisimmista mysteereistä, jota ei ole tähän päivään mennessä saatu ratkaistua. Kyseessä on lukuisten, monimutkaisten arvoitusten sarja, joka kulkee nimellä Cicada 3301.
Kaksi ajatuksia herättävää tarinaa, joiden päähenkilöt väittivät kehittäneensä jotain maailmaa mullistavaa. Toinen noista henkilöistä katosi selittämättömästi keskellä kirkasta päivää, kun taas toiselle sattui jotain täydellisen odottamatonta oman lapsuudenkotinsa pihatiellä.
Netistä löytyy monia kiehtovia tarinoita, joissa ihmiset ovat väittäneet käyneensä meedion tai psyykikon juttusilla. Oliko näissä kyse vain ällistyttävän hyvästä tuurista, kirjoittajan liioittelusta, vai siitä, että ehkä huijareiden määrä tuolla alalla ei olekaan täydet 100 prosenttia?
Lapsuudenkoti Mäntsälän syrjäseuduilla osoittautui kummitustaloksi, ahdistavia ja selittämättömiä kohtaamisia kerrostaloasunnoissa ja pimeillä rappukäytävillä, sekä karmiva vainoaja, jonka pakkomielle ylittää kaikki kohtuuden rajat. Tällaista siis luvassa, tämänkertaisessa Katsojien Kokemukset -jaksossa.
Isojalka ja lumimies ovat patsastelleet jo pitkään kryptoeläintieteen parrasvaloissa, mutta oletko koskaan kuullut Keski-Aasian villi-ihmisistä? Sanooko “almas” tai “kiik adam” sinulle yhtään mitään? No eipä sanonut minullekaan, ennen kuin eksyin taas yhden erittäin mielenkiintoisen tutkimuspaperin äärelle.
Avaruuden pohjattomissa syvyyksissä lymyilevät mustat aukot ovat kiehtoneet meitä niin pitkään kuin niiden olemassaolosta alettiin ensimmäisen kerran tiedepiireissä teorisoimaan. Nykyään niiden olemassaolo on jo todistettu, mutta tämä seuraava juttu vie homman taas täysin uusiin ulottuvuuksiin: voisiko olla mahdollista, että me ihmiset olemme tälläkin hetkellä, ja aina olleet, yhden suunnattoman kokoisen mustan aukon sisuksissa?
Aina siitä lähtien, kun ihminen lähti seilaamaan planeettamme valtameriä, on sieltä kantautunut myös omituisia ja pelottavia tarinoita.
AskReddit on paikka, jossa kuka tahansa voi kysyä lähestulkoon mitä tahansa – ja aina silloin tällöin joku päättää kysyä: “mikä on oudointa tai pelottavinta mitä sinulle on koskaan tapahtunut?"
Montauk Projekti

Montauk Projekti

2025-10-2416:28

Stranger Things räjäytti Netflixin suosion kattoon kertomalla pienen kaupungin synkästä salaisuudesta: salaperäisestä laboratoriosta, kadonneista lapsista ja rinnakkaisulottuvuuksien hirviöistä. Mutta harva tietää, että sarjan käsikirjoitus ei syntynyt täysin tyhjästä, vaan sen tarina juontaa juurensa oikeasta elämästä, paikasta nimeltään Montauk.
Backdrop People

Backdrop People

2025-10-2316:52

Maailmassa kulkee miljardien ihmisten virta, päivittäin, taukoamatta. Mutta mitä jos kaikki eivät olekaan oikeita ihmisiä, vaan pelkkiä näyttämölle asetettuja NPC taustaihmisiä, joiden ainoa tarkoitus on täyttää sinun elämäsi kulisseja?
Tämänkertaisessa Katsojien Kokemukset -jaksossa muistellaan puistattavia näkyjä lapsuuden ajoilta ja yritetään järkeillä asioita jotka vaikuttavat tapahtumahetkellä täysin selittämättömiltä – elleivät jopa paranormaaleilta.
Onko mahdollista, että armeija avasi aikoinaan portin johonkin toiseen todellisuuteen, käyttäen siihen vain yksinkertaisia yökiikareita ja tiettyä kemiallista yhdistettä, nimeltään disyaniini, joka antoi sotilaille kyvyn nähdä näkyvän valon ulkopuolelle?
Mihin ihmisen vaisto todella kykenee? Pystyykö se herättämään syvästä unesta, varoittamaan vaarasta ja vieläpä sellaisella tarkkuudella, jonka voisi käsittää jo yliluonnolliseksi? Ja kuinka radikaalisti ihmisen maailmankuva muuttuu sen jälkeen, kun hän pääsee katsomaan sivusta omaa elvytystään – kun lääkärit ja hoitajat yrittävät epätoivoisesti tuoda häntä takaisin tähän maailmaan? Tai silloin, kun olohuoneeseen ilmestyy vieras toisesta ajasta, jonka kanssa ehtii vaihtaa vain hämmentyneet hymyt, ennen kuin aika korjaa taas virheensä?
Mitä et todellakaan haluaisi nähdä syrjäisen mökin pihamaalla, kun heräät uuteen aamuun ja takana on yksin vietetty yö lukitsemattomassa rakennuksessa? Ja mitä hämärää tapahtui metsästysreissulla ja vieläpä kolmeen eri otteeseen? Muun muassa näihin saadaan vastaus tämänkertaisessa Katsojien Kokemukset -jaksossa.
1980-luvulla, joukko tutkijoita työskenteli salaisen teknologian parissa. Sitten näille tutkijoille alkoi tapahtua erittäin pahoja asioita.
loading
Comments 
loading