Laitelan laiva

Laitelan laiva on Salatut Elämät -aiheinen podcast, jossa kaksi vannoutunutta Salkkarifania, Kirsi ja Justiina, keskustelevat kaikesta mahdollisesta, mitä sarjan yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu. Jaksoissa lähdetään liikkeelle siitä, mistä kaikki alkoi: Tyyne Puustisen kuolemantapauksesta. Mukaan mahtuu kuitenkin myös teemajaksoja kaikesta Salkkareihin liittyvästä, kuten spin-offeista ja kirjoista. Unohtamatta viimeisimpien jaksojen villeimpiä käänteitä, jotka otetaan syyniin.

Laitelan laiva lähtee liikkeelle

Laitelan laivan ensimmäisessä jaksossa Kirsi ja Justiina avaavat Salkkari-keskustelua siitä, mistä kaikki alkoi: Tyyne Puustisen kuolemasta Pihlajakatu 23 B:ssä.

09-29
40:57

Kirsi ja Justiina napit vastakkain

Laitelan laivan toisessa jaksossa käsitellään Salattujen Elämien jaksoja 5-8. Tunteita kuohuttaa mm. Aki Nikkisen juonittelut ja Jenni Vainion hahmo. Lisäksi pohditaan, onko Saku Salin ihana.

09-29
56:56

Katjan hulttiosisko osoittaa treffiansaan

Tässä Laitelan laivan jaksossa jatketaan Salattujen Elämien ensimmäisten jaksojen pohdintaa. Jaksossa pureudutaan mm. siihen, onko Jukka Salinin hahmo hyvä vai paha. Kirsi ja Justiina hehkuttavat myös Miian ja Sakun orastavaa rakkaustarinaa.

10-06
43:06

Tere Jere

Tässä Laitelan laivan jaksossa käsitellään Salkkareiden syksyn 2020 jaksoja, joissa Aku Sipola astuu laivaan ja rantautuu rytinällä Pihlajakadulle.

10-13
39:29

Sateenkaaren päässä on Laitelan laiva

Laitelan laiva -jaksossa käsitellään joitain Salatuissa Elämissä esiintyneitä homohahmoja ja raapaistaan seksuaalisuuden sekä sukupuolen moninaisuuden representaatioita.

10-20
01:19:18

Laiteloiden kulta-aikaa

Tässä Laitelan laivan jaksossa Kirsi ja Justiina puhuvat mm. Monica Mustavaaran comebackistä, turhista eroista ja sitäkin turhemmista avioliitoista, pyydetään Viitamäen Jiriltä kättä ja vaivutaan valekoomaan Aki Nikkisen kanssa.

10-27
41:52

Katjan huono käytös sylettää

Laitelan laiva -jaksossa Kirsi ja Justiina puhuvat siitä, kuinka ennen kaikki oli paremmin, myös Salkkareissa.

11-03
35:23

Ensitreffit monttubileissä

Tyyne Puustinen lasketaan vihdoin haudan lepoon, ja Justiina ja Kirsi päätyvät yllättäen puhumaan kevyemmistä aiheista, kuten Miian ja Sakun ensisuudelmasta lähisuhdeväkivallan esittämiseen TV-viihteessä. Laitelan laiva on Salatut Elämät -aiheinen podcast, jossa kaksi vannoutunutta Salkkarifania, Kirsi ja Justiina, keskustelevat kaikesta mahdollisesta, mitä sarjan yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu.

11-10
42:38

Pihlajasätkyjä ja tärinöitä

Laitelan laiva -jaksossa Justiina ja Kirsi keskustelevat Salkkareiden Pihlajasatu-spinoffista. Miia Laitelan paluu on mieleinen, mutta Jasper Pääkkösen motiivit mietityttävät.

11-17
41:01

Pihlajakausi kakskytkolme

Tässä Laitelan laiva -jaksossa summataan Salattujen Elämien kautta 23. Puhetta mm. Sallan paluusta, luottamuspulasta Aaro Vaalanteeseen sekä tietysti vähän Jerestä eli Aku Sipolasta.

11-24
46:13

Mikä maininki?!

Heittäydy Laitelan laivan kanssa piehtaroimaan rantahietikkoon! Syynissä siis suorastaan hävytön rantabaari, jossa seikkailevat mm. Alissa Nikkinen ja Janne Haukkala, ja kaikkein vähiten järkyttää Lola Vinbergin murha.

12-01
29:35

Ismo dearest

Tässä Laitelan laiva -jaksossa sekä Kirsi että Justiina pettyvät Ismo Laitelaan. Tavataan myös Herra Ruskea.

12-08
43:16

Kuollut Riku laittaa suun kiinni

Miksi Helsingissä on vain yksi lääkäri? Kumpi kaksosista on paha, Eero vai Aaro Vaalanne? Kuinka Salatut elämät, Djatlovin sola ja Andien lento-onnettomuus liittyvät toisiinsa? Tässä Laitelan laivan jaksossa pureudutaan Salkkareiden epäjohdonmukaisuuksiin.

12-15
34:19

Trissa, eli sinne ja takaisin

Tässä Laitelan Laivan jaksossa suuntaamme taas Pihlajakadulta Rantabaarin ikuiseen kesään, ja pureudumme syvemmin kolmannen kauden tapahtumiin: Kirsi ja Justiina ylistävät Matti Leinoa sekä tämän onnistunutta roolisuoritusta mielenterveytensä kanssa kamppailevana Anssina.

12-22
34:10

Hautaa homosi -trope

Rantabaari-teema jatkuu, kun Kirsi ja Justiina analysoivat Rantabaarin synkimpiä käänteitä. Keskittyen erityisesti Milon ja Salemin kohtaloihin, sekä siihen, mikä niissä mättää.

12-29
41:49

Murhamiesten aikaa

Tässä Laitelan laivan jaksossa Kirsi ja Justiina ruotivat mm. vanhojen Salkkareiden nuorisoa, eli siis Miiaa, Siljaa, Sakua ja Kallea. Käydään myös kiivasta väittelyä siitä, kuka Salkkarit-näyttelijä dubbasi ketä ja missä.

01-05
30:57

Tervetuloa 2020-luvulle

Tässä Laitelan laivan jaksossa Kirsi ja Justiina keskustelevat syksyn 2020 viimeisistä jaksoista. Erityisesti Lasse Sievisen käytös saa tunteet kuohumaan, mutta ankaraa arvostelua riittää myös mm. Ismolle.

01-12
37:44

Ärsyttävimmät Salkkarihahmot

Laitelan laiva -jaksossa tunteet kuumenevat, kun puhutaan, kuka ärsyttää eniten, ja miksi se on Ossi Puolakka. Pohditaan myös, kuinka paljon anteeksiannamme hahmoille, joihin olemme ihastuneet.

02-02
41:15

Zoom-Ulla ja etähäät

Tällä kertaa Laitelan laivassa perehdytään 2021 alkuvuoden jaksoihin ja keskustellaan mm. Nellan ratkaisusta raskautensa suhteen, sekä palataan veikkauspöydän ääreen Seppo Taalasmaan ja Ismo Laitelan kanssa.

02-09
37:15

Nainen saa aina sen jonka haluaa

Tässä Laitelan laivan jaksossa käsitellään taas vanhoja Salkkarijaksoja, Markus Ekholmin ja Saku Salinin syöksykierteitä. Kari Taalasmaa saapuu vihdoin Pihlajakadulle sekä vietetään Barbaarin avajaisia, joissa on röökibuffa. PS. Älä ota ihmissuhdeneuvoja Aki Nikkiseltä tai Jenni Vainiolta

02-16
32:23

Recommend Channels