Leffahuru-ukot

Suorapuheisen ja äärimmäisen viisastelevan leffapodcastin aiheina uudet elokuvat ja sarjat, sekä valikoidut klassikot ja tekijät. Isäntinä Jesse Raatikainen ja Michael Bleu. Kuvat: Liisa Niinivirta

David Fincher ja Mank

Mank on David Fincherin ensimmäinen elokuva kuuteen vuoteen. Netflix-uutuuden lisäksi jaksossa käydään läpi Fincherin filmografiaa.

12-07
45:48

Aliarvostetut näyttelijät

Mikä määrittää aliarvostetun näyttelijän? Miltä kantilta asiaa pitäisi tarkastella? Välillä suurikin näyttelijä voi olla aliarvostettu riippuen siitä millasia rooleja on päässyt tekemään. Toisessa laidassa on kaikkien tuntemia kasvoja, joilla rooleja piisaa, mutta nimi ei ole ihmisten mielessä. Kasan alimmaisena on näyttelijöitä, jotka ovat tosi vähän mukana missään, mutta aina hetken tullen varastavat shown. Keskustelua aiheesta yleisesti ja hieman listausta päälle.

05-17
01:30:08

2000-luvun parhaat elokuvat

Käsittelyssämme 2000-luvun parhaat elokuvat. Listaamme vuosikymmenen jokaiselta vuodelta muutamat suosikkimme ja pohdimme kyseisen ajanjakson tyyliä ja tarinankerrontaa. Luvassa on ennätyksellisen pitkä huru-ukko jakso keskustelun paisuessa lähes kolme ja puolituntiseksi maratoniksi.

04-14
03:18:44

Dune: Part Two

Pitkään odotetun Dyynin jatko-osa on räjäyttänyt ihmisten tajunnan. Monet pitävät sitä jopa parempana kuin edeltäjänsä. Onko elokuva kaiken hehkutuksensa arvoinen vai toistaako Villeneuven tyyli itseään? Tätä pohditaan uusimmassa leffahuru-ukkojen jaksossa. Sen lisäksi keskustelua IMDB:n top rated kärkikymmeniköstä, jonka kärjessä Dune: Part Two käväisi.

03-17
01:06:26

The Beatles

Vuosikymmenten piinaavaan odotukseen on vihdoinkin tulossa helpotus. The Beatlesistä tehdään elokuva, eikä vaan yhtä vaan neljä elokuvaa, yksi jokaisesta jäsenestä. Ohjaajana toimii Sam Mendes ja leffasarja käynnistyy vuonna 2027. Pohdimme jaksossa, mitä on tulossa ja mitä toivomme elokuvien pitävän sisällään. Tämän lisäksi keskustelua yhtyeestä yleisesti sekä eri elokuvista ja dokumenteista, jotka liittyvät Fab Fouriin.

02-29
01:28:18

1970-luvun parhaat elokuvat

Perehdymme hyvin syvällisellä otteella 1970-luvun parhaisiin elokuviin. Listaamme vuosikymmenen jokaiselta vuodelta muutamat suosikkimme ja pohdimme kyseisen ajanjakson tyyliä ja tarinankerrontaa. Kyseessä on myös kaikkien aikojen pisin huru-ukko jakso keskustelun paisuessa yli kolmen tunnin mittaiseksi maratoniksi. Juuri tästä Leffahuru-ukoissa on kyse: tehdä asiat toisin ja jatkaa elokuvanörtteilyä loputtomiin.

02-16
03:08:36

Hyvät huonot elokuvat

Löydätkö itsesi välillä tilanteesta kun tajuat fiilisteleväsi huonoa elokuvaa? Monet nauttivat tiedostavasti huonoista tai mauttomista, lapsellisista tai muuten vaan toteutuksellisesti heikoista elokuvista - ja palaavat niiden äärelle toistamisiin. Mikä tekee elokuvasta hyvän huonon elokuvan? Mikä on hyvän huonon ja oikeasti vain huonon elokuvan ero? Vai puhutaanko pelkästään henkilökohtaisista makuasioista? Leffahuru-ukot pureskelevat aihetta eri suunnista ja paljastavat tästä osastosta omia suosikkejaan.

02-02
58:22

Poor Things

Poor Things jatkaa ohjaaja Yorgos Lanthimoksen sangen erikoisten elokuvien sarjaa. Hänen elokuviaan voisi luonnehtia aikuisten saduiksi, joissa yhdistyy brutaalit juonenkäänteet ja sadunomaisen kauniit kuvat. Elokuvan keskiössä on Bella Baxterin (Emma Stone) post moderni kasvutarina. Taustalla häärää myös muita mielenkiintoisia hahmoja, jotka ovat osa Baxterin matkaa.

01-26
01:01:16

Maestro

Maestro on Bradley Cooperin pitkään odotettu katsaus kapellimestarilegenda Leonard Bernsteinin ja hänen vaimonsa elämän kaaresta. Elokuva seuraa Bernsteinin 25 vuotta kestänyttä vaiherikasta avioliittoa Felicia Montealegren (Carey Mulligan) kanssa. Leffa on jakanut paljon yleisön ja kriitikoiden mielipiteitä - näin käy myös leffahuru-ukkojen. Väittely pystyyn!

01-09
01:06:42

1990-luvun parhaat elokuvat

Laaja-alaista keskustelua 1990-luvun parhaista elokuvista. Listaamme vuosikymmenen jokaiselta vuodelta muutamat suosikkimme ja pohdimme kyseisen ajanjakson tyyliä ja tarinankerrontaa.

12-29
01:35:49

Napoleon

Napoleon on historiallinen läpileikkaus Ranskan ikonisen keisarin elämästä. Nousu ja tuho käydään läpi vauhdikkaalla otteella. Joaquin Phoenix tekee hyvin näköisensä roolisuorituksen ja saman tekee Ridley Scott ohjaajan pallilla: kylmää ja megalomaanista, isoa ja pauhaavaa. Onko elokuva muutakin kuin wikipediamainen historian oppitunti? Sen kertoo teille leffahuru-ukot.

12-14
01:09:28

Spede

Voe rähmä! Härskit Mikko ja Jesse kävivät katsomassa Speden, joka kertoo itseoikeutetusti, eh, nimittäin miehestä Uunojen ja muiden huumorituotteiden takaa. Elämäkertaelokuva Suomen tunnetuimmasta komedian tekijästä pureutuu ristiriitaisen miehen elämään ja tekoihin. Jaksossa käydään läpi kaksikon ajatukset myös Pertti Pasasesta. Sörsselsönit jalkaan ja Leffahuru-ukkojen spelit pyörimään.

10-06
01:07:05

Barbie

Onko Barbie vuoden ihanin elokuva? Pinkki unelma vai teennäistä liirumlaarumia? Joka tapauksessa upean näköistä karkkia ja nerokasta huumoria sekä jatkuvien populaarikulttuuri viittausten juhlaa. Patriarkaatti (Leffahuru-ukot) kertoo mietteensä vuoden suurimmasta hitistä (Barbie), jossa seikkaillaan kahden maailman välillä.

08-08
01:01:54

Oppenheimer

Miten taittuu elämäkerta elokuva Christopher Nolanilta? Kolmituntinen leffa kertoo fyysikko Robert Oppenheimerista, joka johti maailman ensimmäisen ydinaseen kehitystä toisen maailman sodan loppumetreillä. Nolanin elokuvien taivaallinen taustapiru Cillian Murphy nähdään elämänsä pääroolissa. Onko elokuva kaiken hypensä arvoinen? Leffahuru-ukot kertovat totuuden.

08-02
01:02:38

Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One

Mission: Impossible elokuvasarjalle ei näy loppua. Todella onnistuneen saagan saavuttaessa jo seitsemännen osansa meininki ei ole hyytymässä. Cruise ja kumppanit tarjoilevat upeasti toteutettua vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja tarina toimii. Suurennuslasin alla tuoreen Dead Reckoning Part I:n lisäksi edelliset M:I elokuvat. Jakso sisältää spoilereita.

07-21
01:09:20

Indiana Jones

Pitkään odotettu "Indiana Jones ja kohtalon aika" on vihdoinkin täällä! Steven Spielbergin ja George Lucasin alulle panema saaga saapuu päätökseensä uuden ohjaajan, James Mangoldin käsissä. Harrison Fordin lisäksi Mukana on uusia, mutta myös vanhoja tuttuja hahmoja. Tekijät ovat luonnollisesti mahdottoman haasteen äärellä luodessaan finaalin kaikkien aikojen legendaarisimmalle seikkailu-elokuvan hahmolle. Välillä onnistutaan, mutta havaittavissa on myös kompurointia. Kuuntele, mitä mieltä leffahuru-ukot ovat elokuvasta. Keskustelua myös runsaasti edeltävistä Indy elokuvista. Jakso sisältää spoilereita

06-28
01:22:26

Succession

Succession TV-sarja on saapunut päätökseensä. Sarjaa ylistetään ja sitä pidetään yhtenä maailman parhaista tv-sarjoista. Rikkaita ongelmallisia ihmisiä, turhamaisuutta, valtapeliä ja julmuutta - mutta myös paljon pikimustaa huumoria kaiken kivikovan draaman keskellä. Keskustellaan spoilereiden kera kokonaisvaltaisesti Successionin parhaista ja kriittisimmistä hetkistä sekä spekuloimme hahmoja ja tietysti sarjan päätöstä.

06-16
01:37:00

Beau is Afraid

Ari Asterin kolmas pitkä elokuva Beau is Afraid on varsin kummallinen ja outo kokemus. Se on pitkä ja mielipuolinen vertauskuvien kollaasi - samaan aikaan kaunis ja vastenmielinen. Kolmen tunnin aikana sekoitetaan eri tyylilajeja toisiinsa ja tarina jaksaa yllättää mitä oudommilla hahmoilla sekä käänteillä. Spoilereita sisältävässä jaksossa keskustellaan myös ohjaajan aiemmista elokuvista.

05-10
01:04:02

The Last of Us

Jos kansan syviin riveihin on uskominen, HBO:n The Last of Us ei ole pelkästään TV-sarja; se on ilmiö, Pedro Pascal, elämää suurempaa, parasta. Leffahuru-ukot ovat varautuneempia - hienosti tehtyä huttua, vai sisältörikasta, klassikoksi nousevaa televisiohistoriaa? Nouseeko zombieapokalypsia käsittelevä sarja sukupolvikokemukseksi The Sopranoksen tai The Wiren tapaan? Leffahuru-ukot kertovat, mitä The Last of Usista pitäisi ajatella.

03-21
01:02:36

Steven Spielberg ja The Fabelmans

Steven Spielbergin kertomus muukalaisesta, joka oppii ihmisyydestä ja elämän tärkeistä asioista, valloittaen samalla katsojien sydämet. The Fabelmans on omalla tavallaan 2020-luvun E.T., mutta tällä kertaa vierailija avaruudesta on Spielberg itse, elokuvia rakastava newjerseyläinen poika. Jaksosssa käsitellään omaelämäkerrallisen elokuvan lisäksi hyvin seikkaperäisesti Spielbergin kovatasoista uraa. Syynäyksen alla Indiana Jonesit sekä myös vähemmän tunnetut välielokuvat aina Auringon valtakunnasta Alwaysiin.

03-09
01:37:28

Recommend Channels