Mitään virkaa?

Mitään virkaa-podcast on matka valtionhallinnon kiemuroissa Petteri Kallion johdolla. Siinä tavataan toinen toistaan kiinnostavampia valtion viranhaltijoita. Keskustelut pyörivät oppimisen, uran ja tulevaisuuden työn ympärillä. Monesti jutellaan myös paljon muuta asiaankuulumatonta.

Ilona Lundström

Ilona Lundström (HT) on pitkän linjan johtaja ja uudistaja, jonka osaamisalueita ovat kasvu, innovaatiot, teknologiapolitiikka ja tutkimus. Hän toimi vuosin 2016-2024 työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkönä vastuullaan innovaatiopolitiikka, valtion yritysrahoitus ja teollisuuspolitiikka. Sitä ennen hän toimi lähes kymmenen vuotta Innovaatiorahoituskeskus Tekesissä (nyk. Business Finland) eri tehtävissä. Ilona on Hausin hallituksen varapuheenjohtaja. Vapaa-ajallaan hän nostelee rautaa crossfitsalilla.

03-27
32:48

Paula Merikko

Paula Merikko on Opetushallituksen johtaja ja vastaa siellä asiakkuudet ja tieto-päätoiminnosta. Paula johtaa Opetushallituksen digitaalisten palveluiden kokonaisuutta ja asiakaskokemuksen kehittämistä sekä edistää tietoon perustuvaa toimintaa toimialalla. Lisäksi hän on työskennellyt CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:ssä sekä Helsingin ja Turun yliopistoissa korkeakoulutuksen tietojohtamisen, tietojärjestelmäkehityksen, opintohallinnon ja kansainvälistymisen parissa.

03-19
20:56

Vahva ja välittävä Suomi: Liitteet

Mitään Virkaa Podcast: "Vahva ja välittävä Suomi" Tervetuloa kuuntelemaan Mitään Virkaa Podcastin erikoistuotantokautta, jossa sukellamme Suomen tuoreeseen hallitusohjelmaan "Vahva ja välittävä Suomi". Tiedämme, että kaikilla ei ole aikaa tai halua käydä läpi pitkiä ja usein monimutkaisia dokumentteja. Siksi olemme ottaneet tehtäväksemme tehdä se puolestasi – äänitteenä! Hallitusohjelma on jaettu kappaleittain, joten voit helposti valita kiinnostavat osiot tai kuunnella kokonaisuuden alusta loppuun. Kokonaisuutena ohjelman läpikäynti vie noin 10 tuntia, mutta tämä aika on investointi Suomen tulevaisuuden ymmärtämiseen. Olipa kiinnostuksen kohteesi sitten politiikka, yhteiskuntatiede, talous tai vaikka viranomaiselämä, tämä podcast tarjoaa syvällisen katsauksen siihen, mihin suuntaan Suomi on päättänyt kulkea seuraavien vuosien aikana. Joten kaiva korvanapit esiin, asetu mukavasti ja anna meidän johdattaa sinut läpi "Vahvan ja välittävän Suomen" vision. Tämä on tarkoitettu juuri sinulle, joka et jaksanut lukea, mutta haluat pysyä kartalla. Kuuntele, opi ja keskustele. Tervetuloa mukaan!

08-10
09:43

Vahva ja välittävä Suomi: Vaali- ja puoluelainsäädäntö sekä demokratian käytännöt

05:52

Vahva ja välittävä Suomi: Valtioneuvoston johtaminen ja viestintä

05:49

Vahva ja välittävä Suomi: 11. Suomi liikkeelle -ohjelma

08:25

Vahva ja välittävä Suomi: 10. Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio

01:26:07

Vahva ja välittävä Suomi: 9. Euroopan unioni: kohti strategista kilpailukykyä

22:04

Vahva ja välittävä Suomi: 8. Uuden aikakauden ulko- ja turvallisuuspolitiikka

37:07

Vahva ja välittävä Suomi: 7. Puhtaan energian Suomi

01:17:15

Vahva ja välittävä Suomi: 6. Kasvun kaava

01:44:36

Vahva ja välittävä Suomi: 5. Osaava Suomi

50:48

Vahva ja välittävä Suomi: 4. Hyvinvointi syntyy työstä

48:09

Vahva ja välittävä Suomi: 3. Kunnat, kaupungit ja valtion aluehallinto

19:23

Vahva ja välittävä Suomi: 2. Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta

01:34:03

Vahva ja välittävä Suomi: 1. Kestävä julkinen talous

26:07

Vahva ja välittävä Suomi: Toiminnan periaatteet

02:42

Vahva ja välittävä Suomi – hallituksen visio

05:02

Anu Nousiainen

Anu on valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja. Anu on työskennellyt valtiovarainministeriössä vuodesta 2008 lähtien. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa hallintojohtajana aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueella Etelä-Suomen aluehallintovirastossa ja kuntasektorilla sekä sisäministeriössä useissa eri tehtävissä.

04-12
25:46

Henna Laasonen

Henna on  VATT:n Datahuone-yksikön johtaja. Datahuone on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tietopohjaista päätöksentekoa edistävä yksikkö, joka toimii kiinteässä yhteistyössä Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n ja Tilastokeskuksen kanssa. Puhuimme Hennan kanssa mm. datasta ja tiedolla johtamisesta.

04-11
33:48

Recommend Channels