Pari Koutsia

Kun täällä arjessa kuljetaan, niin jatkuvasti herää jotain tunteita ja niistä seuraa toimintayllykkeitä. Toimintayllyke on vähän niinkuin tunteen lähettämä kehotus, että toimihan näin. Yksinkertaisimmillaan ne kehottaa lähestymään tai välttämään jotain. Menemään kohti tai vetäytymään pois. Satu kirjoitti juuri yhteen blogiin tilanteesta, jossa mun tämän kesän lyhyiden lenkkien suunnitelma meinasi jäädä heti alkuunsa toteutumatta, koska eräänä aamuna juoksusortsit olikin pyykkikorissa. Tuli heti sellainen lannistumisen tunne ja toimintayllyke oli, että nyt tekis mieli mennä takaisin peiton alle nukkumaan.Olisin saattanut mennäkin, mutta tällä kertaa kaivoin sortsit pyykkikorista ja lähdin lenkille.Jäin kuitenkin miettimään, että millainen strategia olisi hyvä kehittää näiden toimintayllykkeiden kanssa? Tai siis että joskushan ne voivat ohjata toimimaan ihan “oikein”, jos vaikka joku suunnitelma olikin vähän älytön?

Aina kaivetaan joku vanhempi julkkis kommentoimaan jotain vaikka ei välttämättä tiedä asiasta yhtään mitään. Voisko joskus vaan olla, että en tiedä tarpeesi että voisin muodostaa mielipiteen. 

Nykyisin kuulee, että nuoret kuormittuvat, kun pitäisi jo tosi aikaisin päättää, mitä haluaa opiskella ja tehdä työkseen. Jossakin kohtaa pitäisi kai tietää sekin, haluaako perhettä, ainakin naisilla tiettyyn ikään mennessä.Toisaalta osa ihmisistä oivaltaa vasta joskus keski-ikäisenä, ja sitten vaihdetaan ammattia tai ainakin työtehtävää. Toiset tuntuu nauttivankin opiskelusta kypsällä iällä. Joillakin perhe- ja parisuhdekuviotkin menevät uusiksi monta kertaa.

Itsereflektiokykyä on pidetty aivan keskeisenä taitona. Pitäähän sitä pystyä itseään tarkastelemaan ja arvioimaankin, jos haluaa kehittyä jossakin. Viime aikoina on kuitenkin nostettu esille, että itseensä keskittymisessä voi myös mennä liian pitkälle.

Lomakausi lähestyy. Mutta voisiko lomaa saada myös arkeen?