Discover
Safkis

110 Episodes
Reverse
Ruokatoimittaja Kati Pohja, sommelier Samuil Angelov, keittiömestari Risto Mikkola ruotivat ajankohtaisia ruoka-ja juoma-ilmiöitä toimittaja Anikó Lehtisen kanssa. Tällä kertaa aiheena silakka ja Silakkamarkkinat sekä vinkit sadonkorjuusäilöntään. Lisäksi pohditaan syitä ravintoloiden lopettamiseen.
Hotelli- ja ravintolamuseon amanuessi Tiina Kiiskinen kertoo museon uudesta näyttelystä Kuohuvat kymmenet! – ravintolavalokuvia 1960- ja 1970-luvuilta. Haastattelussa käsiterllään suuret yhteiskunnalliset muutokset, jotka vaikuttivat ravintolaelämän muutokseen 1960-luvulta ja valotetaan myös maaltamuuton ja naisten aseman muutoksia ravintolaelämässä. Haastattelijana Anikó Lehtinen.
Sommelier Samuil Angelov, keittiömestari Risto Mikkola ja ruokatoimittaja Kati Pohja pohtivat elokuun ruokatapahtumia, alkoholittomien juomien valkoimaa ja vinkkaavat ruoka- ja juomavinkit sadonkorjuuherkuista toimittaja Anikó Lehtisen emännöimänä.
Ruokatoimittaja Mari Moilasen ainutlaatuisessa Sienikirjassa autetaan tunnistamaan metsäsienet tarkkojen kuvien ja QR-koodilla toimivien videoiden avulla. Lisäksi kirjasta löytyy tietoa sienien kokkailusta ja säilömisestä. Safkiksessa Mari Moilanen vinkkaa myös omat suosikkisieniruokansa ja säilömistapansa! Toimittajana Anikó Lehtinen.
Flow-festivaalin Katariina Uusitupa ja Riku Niemelä vinkkaavat tämän vuoden festariruoka- ja juomavinkit sekä kertovat miten Flown ruoka- ja juomakattaus suunnitellaan vuosittain. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Safkisessa pohditaan tarjoilijan työtä ennen, nyt ja tulevaisuudessa yhdessä Suomen Tarjoilijat ry:n puheenjohtaja Saana Alanderin kanssa. Puhutaan myös siitä, mitä kaikkea tarjoilijan työ sisältää ja miksi se tuntuu olevan hieman aliarvostettua kokkien ja baarimestareiden ohella. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Kia Arpia ja Tara Junker rakastavat kesällä kokkaamista ja tästä rakkaudesta on syntynyt Kesäruokapäiväkirja, jossa lukuisien reseptien lisäksi on myös kesän tunnelmaa, vinkkejä ja päiväkirjamaista fiilistelyä. Kia Arpia kertoo Safkisessa kirjan synnyn, omat lempireseptinsä sekä vinkkaa helpot juhannussafkavinkit. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Patisserie-leivontakokki Julia Pihlström kertoo tästä ranskalaisesta leivostaiteesta, maistattaen klassikkoleivoksia. Samalla puhutaan musiikin ja ammattikokin töiden yhdistämisestä, Julia kun julkaisee musiikkia judvelia-nimellä. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Grilliä on perinteisesti pidetty miesten valtakuntana, mutta kokki ja ruokakirjailija Hanna Himankan Grillaa kuin mimmi -yhteisö haastaa vanhentuneet sukupuoliasetelmat grillin ääressä. Himanka kertoo Grillaa kuin mimmi -yhteisön synnystä ja vinkkaa myös omat kesägrillisuosikkinsa! Toimittajana Anikó Lehtinen.
Sommelier Samuil Angelov, ruokatoimittaja Kati Pohja, keittiömestari Risto Mikkola ja toimittaja Anikó Lehtinen unelmoivat tällä kertaa kesäterasseista, raparperista, uusista perunoista ja korvasienistä sekä pohtivat ravintoloiden kävijämuutosta.
Supisuomalainen, jo vuoden 1952 Helsingin Olympialaisiin luotu lonkero elää renesanssia. Mutta miten pitkälle lonkeron makua voi venyttää ja voiko vaikka lakritsilla maustettu juoma vielä olla lonkero? Vieraana Arctic Blue Beverages markkinointipäällikkö Pauliina Marjanen. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Kohti kestävää mökkielämää -kirjan tekijä Pia Alapeteri neuvoo vinkit vastuullisempaan mökkeilyyn ja vinkkaa uudesta vegaanisesta life style -lehdestä Spinach People, mistä löytyy myös vegaaninen vappumenu. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Sommelier Samuil Angelov, ruokatoimittaja Kati Pohja, keittiömestari Risto Mikkola ja toimittaja Anikó Lehtinen ruotivat Lounastiskissä erilaisten ruokamessujen tarpeellisuutta, ravintolakäynnin odotuksia ja pettymyksiä sekä vinkkaavat pääsiäisen ruokaherkut.
Safkisen ruoka- ja juoma-alan ”jälkiviisaat” Lounastiski eli toimittaja Anikó Lehtinen, sommelier Samuil Angelov, ruokatoimittaja Kati Pohja ja keittiömestari Risto Mikkola pohtivat tällä kertaa Kasarmintorin kesäterassia, hyviä haukireseptejä, viinin alkoholiveron nostoa ja kotishakeria.
Safkiksen vieraana Suomen Tislaamoliiton puheenjohtaja Asko Ryynänen ja HDF -tapahtuman Mika Koivula, jotka pohtivat suomalaisten tisleiden mahdollisuuksia ja haasteita. Samalla vinkataan, mitä kaikkea tapahtuu Helsinki Drink Festivaaleilla 14-15.3. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Ruoka- ja juoma-alan ”jälkiviisaat” Lounastiski eli toimittaja Anikó Lehtinen, sommelier Samuil Angelov, Ruokatoimittajien puheenjohtaja Kati Pohja ja keittiömestari Risto Mikkola pohtivat tällä kertaa perunan saloja ja suomalaisia kebabravintoloita ennen ja nyt.
Siideri on Suomessa koettu lähinnä juhlajuomaksi, mutta sen makumaailma on monipuolinen ja käyttömahdollisuudet melkein rajattomat. Vaski Ciderin Tapani Levanto kertoo erilaisista siidereistä ja vilahtaa puheessa myös musiikin ja siiderin yhdistäminenkin. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Teen on veden jälkeen maailman yleisin juoma. Suomessakin kiinnostaa erilaiset teelaadut ja nyt teelle on oma päivä, Teen päivä 6.2. Teen Ystävät ry:n Marsa Bäck kertoo Safkiksessa teelaaduista, juoman oikeasta valmistus- ja tarjoilutavoista ja 8.2. järjestettävistä teekävelyistä. Toimittajana Anikó Lehtinen.
RikiYaki Street Food -ravintolan taustalla häärivät musiikin puolelta tutut Teho Majamäki ja Kari Hulkkonen. Safkiksessa jutellaan millaista on muusikonhommien lisäksi pyörittää ravintolaa, miksi ruokatyyliksi on valittu japanilainen ”pikaruoka” takoyaki ja mitä se oikeastaan on. Toimittajana Anikó Lehtinen.
Monet haluavat syödä vegaanisemmin, mutta eivät oikein tiedä kuinka. Vegaanisen Kasviskapinan toimittaja Hanna Hurtta vinkkaa miten veganisoida ruokavalion helposti. Samalla käydään myös läpi, miksi vegaaniruokien muoto saattaa muistuttaa lihaa ja muutama ruokavinkki! Toimittajana Anikó Lehtinen.