Perimästä saatava tieto tuo meille henkilökohtaisempaa hoitoa, varhaisempia diagnooseja, vaikuttavampia lääkkeitä ja tehokkaampaa hoitoa. Mutta kuinka genomitietoa hyödynnetään tehokkaasti, asianmukaisesti ja eettisesti? Tätä on pohtinut sosiaali- ja terveysministeriön asettama genomikeskustyöryhmä. Anne Heikkisen haastateltavana on genomikseskuksen perustamista valmistelevan työryhmän jäsen, henkilökohtaisen lääketieteen ja biopankkitoiminnan professori Arto Mannermaa.
Itä-Suomen yliopiston tiedebussissa puhutaan lääkekehityksestä, aihiolääkkeestä, lääkeaineiden kohdentamisesta ja lääkkeen matkasta elimistössämme. Dosentti Kristiina Huttunen kertoo myös kuinka hänestä tuli tutkija ja miksi juuri farmasian ala? Toimittajana Anne Heikkinen.
Tervetuloa tiedebussin kyytiin kuulemaan tutkittua tietoa ympäristön kemikaaleista ja hormonihäiriköistä. Toimittaja Anne Heikkinen haastattelee dosentti Jarkko Akkasta.
Tuuli-, aurinko- ja aaltoenergia ovat hyviä esimerkkejä tulevaisuuden uusiutuvista ja päästöttömistä energiantuotantomuodoista. Näiden energiamuotojen käyttö on toki ilmastoneutraalia, mutta mistä saadaan energiaa myös pimeinä ja tuulettomina aikoina? Anne Heikkisen haastateltavana professori Vesa-Pekka Lehto Itä-Suomen yliopistosta.
Jos Kuopion torilla sattui hyppäämään tiedebussiin, sai matkan taittumisen ohella rautaisannoksen tiedetietoa aivolääkkeistä, unesta, ympäristön kemikaaleista tai tundran kasvihuonekaasuvirroista. Hyppää kuulolle tiedebussiin ja opi uutta uniterveydestä! Anne Heikkisen vieraana tiedebussissa ja tutkija Maria Luojus.
Mikä on sata kertaa terästä vahvempaa, erittäin kevyttä ja hyvin sähköä johtavaa? Kyseessä on tietenkin ihmemateriaalina tunnettu grafeeni, jonka avulla loihditaan merivedestä juomakelpoista ja tehostetaan energian tuotantoa sekä päästään lähemmäksi vähähiilistä yhteiskuntaa. Anne Heikkisen haastateltavana on Itä-Suomen yliopistossa grafeenin parissa työskentelevä dosentti Anne Lähde.
Aivovaltimon pullistuma voi puhjetessaan aiheuttaa hengenvaarallisen lukinkalvonalaisen verenvuodon, joka johtaa usein kuolemaan tai yleensä vähintään pysyviin haittoihin. Tuore tutkimustulos lääkehoidon löytymisestä kuulostaa todelliselta läpimurrolta aivovaltimoaneurysmien hoidossa. Onko näin, haastateltavana dosentti Juhana Frösen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Toimittajana Anne Heikkinen.
Silmät ovat sielun peili, mutta voisivatko ne toimia myös ikkunana aivoihin? Tuoreen tutkimuksen mukaan aivojen terveydentilasta voidaan saada viitteitä silmien kautta ja tätä myötä voidaan tehosta aivosairauksien diagnostista seulontaa. Haastateltavana FaT Henri Leinonen Itä-Suomen yliopistosta, toimittajana Anne Heikkinen.
Kuka tahansa meistä voisi osallistua tieteellisen tutkimuksen tekoon jos niin sanottu kansalaistiede osana avoimen tieteen esiinmarssia saa tuulta purjeisiinsa. Tällöin emme olisi vaan tutkimusten kohteita, vaan meillä olisi mahdollisuus osallistua tieteen tekoon vaikkapa omaa elinympäristöämme havainnoimalla. Anne Heikkisen haastateltavana Itä-Suomen yliopiston kirjastonjohtaja Jarmo Saarti.
Kesäilta, savusauna ja pulahdus puhtaaseen järviveteen. Tätä unelmaa elämme juuri nyt. Mutta mitäpä jos vesi ei olisikaan niin puhdasta kuin luulemme? Tuore tutkimus nimittäin osoittaa, että esimerkiksi Kallavedestä löytyy poikkeuksellisen paljon mikromuoviksi kutsuttua, alle 5 millimetrin kokoista muoviroskaa. Järvien mikromuovitutkimuksesta kertovat Anne Heikkisen haastattelussa tutkimuspäällikkö Arto Koistinen sekä tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta.
Ilmaston lämpenemistä olisi mahdollista hidastaa ja hetkellisesti jopa pysäyttää kasvattamalla keinotekoisesti ilmakehän pienhiukkaspitoisuutta. Voisiko tätä hiukkasmassaa lisäämällä oikeasti hillitä ilmaston lämpenemistä? Kyllä voi, vastaa asiasta juuri väitellyt Ilmatieteenlaitoksen tutkija FM Anton Laakso. Toimittajana Anne Heikkinen.
Pieni, mutta pippurinen kevättaskuruoho ei ole mikä tahansa kasvi, vaan sillä on erityisiä ominaisuuksia raskasmetallien keräämiseen ja sietoon liittyen. Kasvien avulla voidaan pyrkiä pudistamaan metalleilla saastuneita maita tai keräämään talteen korkean teknologian laitteissa tarvittavia maametalleja, mutta näiden mekanismien tunteminen auttaa myös kun jalostetaan ravintoarvoltaan parempia viljelykasveja. FM, MMM Pauliina Halimaa tutki väitöstutkimuksessaan kevättaskuruohopopulaatioiden erilaisia keinoja kerryttää ja sietää metalleja. Toimittajana Anne Heikkinen.
Ilmakehätutkimus on ollut puutteellista Afrikan mantereen mittaustietojen osalta. Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja eteläafrikkalaisen North-West Universityn yhteistyössä ylläpitämä ilmakehän mittausasema on nyt paikkaamassa tätä puutetta. Etelä-Afrikassa tutkimustyössä on ollut muun muassa tutkija Petri Tiitta, jonka erityisalaa on aerosolihiukkasten reaaliaikainen kemiallisen koostumuksen mittaus. Toimittajana Anne Heikkinen.
Suomessa tehdään paljon korkealuokkaista tutkimusta, mutta kompastuskivi on siinä, kuka lähtisi viemään tutkimustuloksia eteenpäin kaupalliseksi tuotteeksi. Näin toteaa osteoporoosin varhaiseen havaitsemiseen tarkoitetun menetelmän parissa tutkimustyötään tehnyt FT Ossi Riekkinen. Toimittajana Anne Heikkinen.
Miksi joku oireilee kosteusvaurioituneessa rakennuksessa, mutta toinen ei? Entä miksi mikrobit voivat sekä altistaa terveyshaitoille että suojata vaikkapa allergialta? Kansainvälinen mikrobiasiantuntijajoukko kokoontui Kuopioon Mikrobit hyvässä ja pahassa -symposiumiin. Anne Heikkisen haastateltavana on ympäristöterveyden professori Tiina Reponen Cincinnatin yliopistosta.
Silmiä kirvelee, nokka vuotaa, kurkussa kuristaa – allergiset oireet ovat tuttuja monelle meistä. Yksi keino päästä eroon kiusallisista ja vakavistakin allergisista oireista on siedätyshoito. Lääketieteen lisensiaatti Aino Rönkä on löytänyt tuoreessa väitöstutkimuksessaan koira-allergiatutkimuksesta uusia mahdollisuuksia siedätyshoidon kehittämiseksi. Toimittajana Anne Heikkinen.
Verinäytteestä mitattavien merkkiaineiden perusteella on mahdollista arvioida ruokavalion toteutumista - uusi menetelmä on hyödyksi erityisesti kontrolloiduissa ruokavaliointerventioissa, joissa tutkitaan ruokavaliokokonaisuuksien terveysvaikutuksia. – Me pystymme tämän avulla katsomaan, kuinka kompliantti tutkittava on ollut, eli kuinka hyvin hän on näitä olennaisia ruoka-aineita käyttänyt tutkimuksen aikana, toteaa ravitsemusterapian apulaisprofessori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta. Toimittajana Kimmo Salvén.
Subarktinen tundra-alue on erittäin kiinnostavaa seutua ilmaston lämpenemisen suhteen. Kuuma kysymys kuuluukin, että mitä tapahtuu jos tundran ikirouta sulaa? FM Maija Marushchak on teknyt tutkimustyötä Pohjois- Venäjällä, Komin tasavallassa ja selvittänyt tundran hiilenkiertoa. Millaista on tutkimustyö tundralla, siitä kuulemme nyt. Maija Marushchak on Anne Heikkisen haastateltavana.
Bisfosfonaatit ovat kemiallisia yhdisteitä, joita on tutkittu laajasti 1960-luvulta lähtien. Lääketieteen puolella niitä käytetään esimerkiksi osteoporoosin hoidossa, mutta tuore tutkimus tuo bisfosfonaateille aivan uusia käyttömahdollisuuksia. FM Aino Alanne käytti väitöstutkimuksessaan bisfosfonaatteja apuna jätevesien ja maaperän puhdistukseen raskasmetalleista. Toimittajana Anne Heikkinen.
Sydän- ja verisuonitauteja, syöpää, pahanlaatuisia aivokasvaimia – löytyykö apu geeniterapiasta ja kuinka ihmeessä geeniterapiassa siirrettävä geeni löytää tiensä perille? Tätä kysytään biologeilta tällä kertaa. Kysymykseen vastaa yliopistotutkija Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta, toimittajana Anne Heikkinen.