Tolkkua tekoälyyn

Kulttuuri syö strategian aamupalaksi, joten se syö myös uudet työkalut, jos ne tuodaan toimintahäiriöiseen ympäristöön. Tekoäly on ennen näkemättömän loistava työkalu, kun se tehdään oikein. Tekoäly tulee antamaan meille paljon mahdollisuuksia olla entistä enemmän ihmisiä, myös töissä. Tule kuuntelemaan, kun tekoälyä käsitellään kulttuurin ja tiimin toiminnallisuuden kautta. Podcastia juontavat Loihteen asiantuntijat Jouni Saarenpää ja Anita Virtanen. Tuotantokauden kantavana teemana on Patrick Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä.

6. Tulosten huomiotta jättäminen

Viimeisessä jaksossa pureskellaan viimeistä toimintahäiriötä, eli tulosten huomiotta jättämistä. Voi kuulostaa alkuu absurdilta, mikä yritys jättää tulokset huomiotta? Kyse ei nyt kuitenkaan oli talousluvuista, jotka ovat seurausta oikeista tuloksista. Anita ja Jouni käyvät taas idearikkaan keskustelun siitä, mitä tuloksia pitäisi seurata, miksi niitä ei voi jättää huomiotta ja miten se tekoäly sopii tähänkin kuvioon hienosti mukaan.

06-21
27:35

5. Vastuun välttely

Tässä jaksossa Anita ja Jouni pureutuvat vastuuseen, sen kantamiseen ja vastuullisuuteen. Vastuullisuus ei tämän jakson puitteissa kuitenkaan kata ESG-vastuullisuus määritelmää, vaan puhe on yhä toimintahäiriöistä tiimeissä ja yrityskulttuurissa, joista Patrick Lencioni kirjassaan Viisi toimintahäiriötä tiimissä kertoo. Mitä on vastuu, sen kanto ja välttely, kun tekoäly tulee kyseeseen? Kuuntele millainen vastausta Anita ja Jounilta tulee, mieti myös miten itse siihen vastaisit.

06-19
28:02

4. Sitoutumisen puute

Olemme edenneet kolmanteen toimintahäiriöön, joka kehittyy hyvin usein kahden ensimmäisen päälle. Kun teemme päätöksiä, sitoutuuko niihin kaikki? Patrick Lencionia jälleen lainaamme siitä, mikä toimintahäiriö ja siitähän sitten hersyykin hyvin keskustelua. Voisimmepa jopa sanoa, että tällä kertaa meillä on ehkä kaikista tähän astisista jaksoista eniten ajatuksia, miten tekoäly voisi auttaa sitoutumisen puutteen taklaamisessa. 

06-13
27:36

3. Konflikti

Jouni ja Anita ovat edenneet toiseen toimintahäiriöön, joka on suora seuraus luottamuksen puutteesta. Konfliktin pelko, ja nimenomaan sen välttely, on toimintahäiriö. jota toimivassa tiimissä ei ole. Patrick Lencionia mukaillen lähdemme pohtimaan millainen konflikti on hyvä konflikti, ja miten tekoäly sopii siihen kaveriksi kuin nenä päähän. 

05-31
23:47

2. Luottamus

Luottamus on menestyvän tiimin perustus ja se, jonka päälle rakentaa. Luottamuksen puute on ymmärrettävästi ensimmäinen Patrcik Lencionin määrittelemistä tiimin toimintahäiriöistä, ja sen päälle rakentuu myös seuraavat neljä. Tässä jaksossa tehdään syväsukellus luottamukseen ja erityisesti siihen, miten se voi mahdollistaa ja puuttuessa haitata tekoälyn käyttöönottoa. Teorisoidaan myös ideoita miten tekoäly voisi auttaa rakentamaan luottamusta. Bonuksena, opimme lausumaan Lencionin nimen oikein.

05-23
29:56

1. Pilotti

Tolkkua tekoälyyn haetaan ensimmäisenä siitä, että määritetään mitä tekoäly ja yrityskulttuuri tämän podcastin kontekstissa on. Ota kynä ja paperia, tulossa hyviä lukuvinkkejä! Pääasiallisesti tekoälyn ja kulttuurin yhteen sovittaminen käsitellään Patrick Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä -kirjan perusteella, niin tässä jaksossa on kuitenkin lähteitä useampikin. Tule kuuntelemaan alkusysäys ka perusteet tuotantokauden pohjalle. 

05-15
28:41

Recommend Channels