DiscoverPääkäsittelyssä26. Perheoikeutta Pirkanmaalla - Hanna Räihä-Mäntyharju
26. Perheoikeutta Pirkanmaalla - Hanna Räihä-Mäntyharju

26. Perheoikeutta Pirkanmaalla - Hanna Räihä-Mäntyharju

Update: 2024-10-24
Share

Description

Pääkäsittelyssä-podcastin 26. jaksossa vieraana on asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju. Jaksossa keskitytään Hannaan asianajajana ennen ja jälkeen hänen puheenjohtajakauttaan Asianajajaliitossa.

Hanna kertoo jaksossa uransa alkuvaiheista Kajaanissa, onnistuneesta sukupolvenvaihdoksesta ja siitä, millaista oli siirtyä työkaverista esimiehen rooliin. Jakson aikana päästään kuulemaan Hannan nykyisestä päivittäisestä työstä Tampereella perhe- ja perintöoikeuteen liittyvien toimeksiantojen ja asiakkaiden parissa.

Hanna kertoo jaksossa avoimesti omista vahvuuksistaan, tärkeimmistä oppimiskokemuksistaan ja rajojen vetämisestä työssä jaksamisen kannalta. Hanna pohtii myös juridisen yleissivistyksen ja omaa kuplaa laajemman näkökulman merkitystä nykypäivän asianajajan työssä ja kertoo asianajajauran hyvistä puolista erityisesti nuorten kannalta.

Jakso on äänitetty Helsingissä lokakuussa 2024. Haastattelijana Katja Hollmén
Comments 
00:00
00:00
x

0.5x

0.8x

1.0x

1.25x

1.5x

2.0x

3.0x

Sleep Timer

Off

End of Episode

5 Minutes

10 Minutes

15 Minutes

30 Minutes

45 Minutes

60 Minutes

120 Minutes

26. Perheoikeutta Pirkanmaalla - Hanna Räihä-Mäntyharju

26. Perheoikeutta Pirkanmaalla - Hanna Räihä-Mäntyharju

Suomen Asianajajat