DiscoverAlanvaihtajatViiden työn limbosta yhteen omannäköiseen ja -kokoiseen työhön - Sonja Valtanen
Viiden työn limbosta yhteen omannäköiseen ja -kokoiseen työhön - Sonja Valtanen

Viiden työn limbosta yhteen omannäköiseen ja -kokoiseen työhön - Sonja Valtanen

Update: 2023-09-10
Share

Description

Mitä jos yksi työ ei riitä elättämään? Minkälaisia muutoksia voi joutua tekemään?

Elättääkseen perheensä Sonja teki pahimmillaan viittä työtä samaan aikaan: hän toimi mm. kääntäjänä, lentoemäntänä, opettajana ja kaupan työntekijänä. Tämä johti burnoutiin, joka pakotti hänet hidastamaan ja etsimään yhden työn, jonka palkka riittäisi elämiseen. Sellainen löytyi käänteiden kautta IT-alan yrityksen viestinnän ja työnantajamielikuvan asiantuntijana, ja samalla vaihtui myös asuinpaikkakunta. 


----


Support the show

Alanvaihtajat on alanvaihdosta ja uramuutoksista haaveileville, sitä tekeville ja sen tehneille! Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia, rohkeita ja inspiroivia alanvaihtotarinoita, joista sinäkin voit saada uutta ajatusta ja tsemppiä oman urasi muotoiluun!
Muistathan pistää jaksot seurantaan, jotta tiedät, milloin on aika taas kuunnella mielenkiintoisia tarinoita alanvaihdosta!
Kun haluat löytää oman juttusi (työ)elämässä, ⁠⁠lataa minikoulutus tästä⁠⁠.
Vieraile: https://www.alanvaihtajat.com
Instagram: Alanvaihtajat_podcast
Musiikki: Futuristic Timelapse - Coma-Media

Comments 
loading
In Channel
loading
00:00
00:00
1.0x

0.5x

0.8x

1.0x

1.25x

1.5x

2.0x

3.0x

Sleep Timer

Off

End of Episode

5 Minutes

10 Minutes

15 Minutes

30 Minutes

45 Minutes

60 Minutes

120 Minutes

Viiden työn limbosta yhteen omannäköiseen ja -kokoiseen työhön - Sonja Valtanen

Viiden työn limbosta yhteen omannäköiseen ja -kokoiseen työhön - Sonja Valtanen

Kristina Juuso