Traumainformoitu Toivo

Riittakerttu Kaltiala on Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja TAYS nuorisopsykiatrian ylilääkäri, joka sekä ohjaa tutkimusta että kouluttaa uusia nuorisopsykiatrian erikoislääkäreitä. Kaltiala oli jo omien opintojensa alussa erityisen kiinnostunut nuorten mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Vaikka myöhemmin erityisen vaativahoitoisten nuorten hoito-osaston eli EVA-osaston perustaminen ja sen ylilääkärinä toimiminen tuntui hyvinkin vaativalta tehtävältä, hän halusi lähteä luomaan ja kehittämään Tampereen yliopistosairaalan yhteydessä olevaa täysin uutta toimintamallia. Työtä kehitettiin kansainvälisten mallien pohjalta.  Nuoret, jotka tulevat EVA-jaksolle ovat usein hyvin huonovointisia ja pyrkivät vakavasti satuttamaan joko itseään tai toisiaan. Kuitenkin useita nuoria pystytään auttamaan ja tukemaan. EVA-jaksolle tulevilla nuorilla on usein hyvin vähän verkostoa, suhteet läheisiin ovat voineet katketa. Jos mahdollista, nuoren ja vanhempien yhteydenpitoa ja yhteistyötä pyritään vahvistamaan. Yleensä aina, kun lapsella on mielenterveyden haasteita, vanhemmat kantavat suurta syyllisyyttä tilanteesta. Vanhemmat tarvitsevat tähän tukea ja apua myös.  EVA:lla nuorta autetaan monilla tavoin. Huolellinen diagnostiikka on erittäin tärkeää, kun potilaiden kuntoutusta aletaan suunnittelemaan. Monilla nuorilla on vaikea-asteisia viha- ja väkivaltaongelmia. Lisäksi moni nuorista on voinut jo omaksua voimakkaita antisosiaalisia käyttäytymismalleja. Monilla nuorilla myös nuoruuden kehitystehtävät ovat usein jääneet kesken, joten nuoria pyritään tukemaan käymään niitä läpi mahdollisuuksien mukaan.  - Eli hoidetaan sitä psykiatrista häiriötä, hoidetaan itsevihaa ja väkivaltaongelmaa sekä pyritään vielä edistämään näitä nuoruuden kehitystehtäviä.  - Jos erittäin vaativahoitoisen nuoren kanssa ei voida työskennellä sillä osa-alueella, missä eniten toivottaisiin kuntoutumista, aina voidaan edistää jonkin toisen alueen hyvinvointia, Riittakerttu Kaltiala sanoo. Monet nuorista kuntoutuvat hyvin.  - Vaikka olemme järjestelmässä se viimeinen takaseinä, eteenpäin pääsevät kaikki nuoret, Riittakerttu kertoo. Meillä nuoret oppivat tärkeitä tunnesäätelyn ja arjen hallinnan taitoja, jotka joka tapauksessa auttavat elämässä eteenpäin.  EVA-jaksolle tulevat nuoret ovat usein joutuneet käymään läpi hyvin monia sijaishuoltolaitoksien sekä psykiatristen osastojen vaihdoksia. Nuorelle on tullut kokemus, että “aikuiset ammattilaiset eivät taaskaan pärjänneet minun kanssani, olen aivan mahdoton, olen aivan hirveän paha”. Nuoret kyllä kokeilevatkin, testaavat, että pärjäävätkö aikuiset nuoren kanssa, mikä sisältää sen ajatuksen että olenko miten paha, että pärjätäänkö minun kanssa. Luottamuksen voittamisessa menee aina jonkin aikaa. Jotta työskentely EVA:lla voi onnistua, koko työyhteisön pitää toimia ja työskennellä tiiviisti yhdessä. Työyhteisön yhtenäisyyttä on tärkeää tavoitteellisesti ylläpitää, samoin kuin jatkuvaa kouluttautumista ja kehittämistä.  Monilla EVA-jaksolle tulevista nuorista on vakavaa traumataustaa. Lapsi, jolla on traumataustaa saattaa usein käyttäytyä hyvin epäjohdonmukaisesti tai yllättävästi, ja nimenomaan traumatietoisuus on tärkeä työkalu nuoren ymmärtämisessä ja nuoren tukemisessa ymmärtämään itseään. Traumainformoitua työotetta tarvitaan arjessa, vaikka traumapsykoterapia ei monille EVA-jaksolla oleville sillä hetkellä sopisikaan.  - Nuoruusikä on toivoa täynnä, koska nuoruusiässä voi tapahtua hyviä, positiivisia muutoksia, Riittakerttu sanoo.  Riittakerttu Kaltialan henkilökohtaiset sivut: https://riittakerttu.fi/ Riittakerttu Kaltialan tutkijasivut: https://researchportal.tuni.fi/fi/persons/riittakerttu-kaltiala Linkki Riittakerttu Kaltialan julkaisuihin: https://riittakerttu.fi/publications/

Anu Miettinen kiinnostui kasvatustieteistä aikoinaan YT-neuvotteluiden jälkeen, ja työt Nokian koulutusorganisaatiossa vaihtuivat uuden alan opiskeluun. Varhaiskasvatuksen opintojen vanavedessä kasvatuspsykologian maisteriopinnot tukivat omaa kasvua vanhempana, kun vanhemmuus nosti myös omaa traumataustaa pintaan. Anun selviytymiskeinona oli tutkia aiheeseen liittyvää teoriaa ja hankkia lisää tietoa omista reaktioista, sekä löytää uusia, hedelmällisempiä tapoja toimia.  Anu on ollut pitkään mukana Suomen trauma ja dissosiaatio-yhdistyksessä eli Disso ry:ssä, ensin sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Nyt hallitustyöskentely on jäänyt taakse. Disso ry keskittyy tukemaan vaikeasta traumatisoitumisesta toipuvia henkilöitä. Vertaistoiminta on yhdistyksen toiminnassa tärkeää ja keskeistä. Anun puheenjohtajuuskauden aikana kehitettiin Disso ry:ssä myös tietoisuusnauha traumatisoitumisesta kärsiville henkilöille. Emotionaalinen traumatisoituminen koskettaa monia, ja on siksikin tärkeää lisätä aiheeseen liittyvää tietoutta ja vähentää häpeää ja stigmatisointia.  Oma vanhemmuus voi nostaa kenellä tahansa eletyt emotionaalisen trauman kokemukset mieleen. Silloin on tärkeää tiedostaa, että kaikki omat reaktiot eivät ole valintoja, vaan hermoston toimintaa. Kun tämän tunnistaa, on helpompi lähteä työstämään omia toimintatapojaan, katkaista ylisukupolvista traumatisoitumisen kierrettä! Halusta auttaa syntyi myös Anun yritys, Traumama.  https://www.disso.fi/ Anu Miettisen omat sivut: https://www.traumama.com

Stressin purku kehosta TRE-menetelmällä. Vieraana Kirsi Törmi, tanssitaiteen tohtori, psykoterapeutti, hahmoterapeutti, työnohjaaja, TRE-kouluttaja

Tutkimusprofessori Taina Laajasalo työskentelee erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suuri osa ajasta kuluu ACE-tutkimuksen parissa.  ACE-tutkimus (Adverse Childhood Experiences) on lapsuuden ajan haitallisten kokemusten tutkimusta, jossa tutkitaan ja pyritään ehkäisemään haitallisten lapsuuden ajan kokemusten, kuten väkivallan, vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmien sekä laiminlyönnin vaikutuksia lapsiin. Myös vanhempien riitaisa ero, jossa lapsi jää riidan välikappaleeksi voidaan katsoa olevan ACE-kokemus. Kun ACE-tutkimus alkoi joitakin kymmeniä vuosia sitten, tarkasteltiin lähinnä kodin olosuhteita, mutta nykyään tiedostetaan myös esimerkiksi koulukiusaamisen ja kodin ulkopuolisten kaltoinkohtelun negatiivinen merkitys lapsen myöhemmälle hyvinvoinnille. ACE-tutkimuksen kautta on tullut selvästi ilmi, että kasautuessaan ACE-kokemukset lisäävät voimakkaasti riskiä esimerkiksi myöhemmille mielenterveyden häiriöille, päihdehäiriöille ja itsetuhoisuudelle mutta selvästi myös esimerkiksi syövälle ja sydänsairauksille. Myös akateemisille taidoille ACE-kokemuksista on selvää haittaa. ACE-kokemukset ovat siis myös iso kansanterveydellinen haitta. Monella tällä hetkellä huonosti voivalla lapsella tai aikuisella on taustallaan nimenomaan kasautuneita ACE-kokemuksia.  - Toivo toimii kuitenkin puskurina ACE-kokemuksia vastaan. Toivo voi auttaa selviämään vaikeistakin kokemuksista, Taina Laajasalo sanoo.  ACE-kokemukset eivät ole myöskään suoraan deterministisiä, on tärkeää tiedostaa että suoraan nämä eivät automaattisesti vaikuta haitallisesti.  - Ja se yksikin turvallinen aikuinen lapsen tai nuoren elämässä voi riittää kumoamaan haitallisten lapsuuden ajan kokemusten vaikutuksia.  Linkkejä, joista löytyy lisätietoa ACE-kokemuksista: https://acelife.fi https://sites.utu.fi/finnbrain https://www.iloajatoivoa.fi/blogs/lapsuuden-haitalliset-kokemukset-ace---tasmallinen-mittari-vai-elamanhistorian-tyokalu- https://traumainformoitu.fi/ace-tapahtumat-ja-niiden-merkitys/ https://psykologilehti.fi/lapsuudenaikaiset-haitalliset-kokemukset-seuraamukset-ja-mekanismit%EF%BF%BC https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/haitalliset-lapsuudenkokemukset-elamankulussa-pitkan-aikavalin-seuraukset-ja-vaikuttavat-ehkaisyn-keinot-acelife- https://www.lamkpub.fi/2019/11/05/ace-tutkimukset-ja-traumainformoitu-tyo/ Taina Laajasalon tutkijasivu, josta löytyy linkkejä Tainan julkaisuihin:  https://thl.fi/thl/organisaatio/osastot-ja-yksikot/turva/turva-ja-suojelu/henkilosto/taina-laajasalo

-Dialogisuus on yhteinen tutkimusmatka ihmisyyteen, toiseen ihmiseen ja tutustumiseen muihin ja itseen. Toisin sanoen dialogisuus on sillä tavalla toimimista, että molemmilla syntyy halu tutustua syvemmin toiseen, sanoo Jukka Pyhäjoki, KM, perhepsykoterapeutti, työnohjaajakouluttaja, NLP trainer, systeemisyys- ja dialogisuus kouluttaja.  -Ja aina mukana pitää olla tietyllä tavalla kysymysmerkki lopussa, eli ollaan kysyvällä asenteella, ihmettelemässä yhdessä. Dialogisuus on tällaisen maailmankuvan todeksi elämistä, Jukka jatkaa.  Jukan eli Jukkiksen mukaan luottamusta voi syntyä hetkessä. Välttämättä ei tarvita pitkää prosessia. Voi tapahtua “silmänräpäys-luottamusta”, jossa esimerkiksi lastensuojelun asiakas voi silmänräpäyksessä kokea luottamusta sosiaalityöntekijään. On kuitenkin tärkeää muistaa, että runsaasti kipua kokeneet ihmiset ovat hyvin tarkkoja skannaamaan ihmisiä ja arvioimaan sitä, voiko toiseen henkilöön luottaa. Selviytyminen elämässä on vaatinut intensiivistä toisten tarkkailua.  Ihmissuhdetyöhön kuuluu paljon epävarmuutta, ei-tietämistä. Kuitenkin kohtaamista voi syntyä juuri epävarmuuden maastossa! Epävarmuuden sietäminen on vaikeaa, ja ihmissuhdetyössä pitää melkeinpä rakastaa epävarmuutta, kun sitä joutuu kohtaamaan niin paljon!   -A-klinikalla meillä oli joskus sellainen sanonta, että jos et voi raitistaa toista ihmistä, voit raitistaa teidän suhdetta, Jukkis kertoo. Jo se, että toinen kokee tulevansa kuulluksi, on usein todella hoitavaa. Jotta voi toimia dialogisesti, täytyy itse voida riittävän hyvin. Jos on kovin kuormittunut, dialogisuudessa tarvittava etuotsalohko ei oikein silloin toimi, Jukka Pyhäjoki sanoo.  Jukkiksen kirjoituksia:  Hyviksi (ja huonoiksi) havaittuja ratkaisuja työelämän epäkohtiin  https://blogi.thl.fi/hyviksi-ja-huonoiksi-havaittuja-ratkaisuja-tyoelaman-epakohtiin Systeemisen työtavan rantautuminen Suomen lastensuojeluun https://perhejapariterapialehti.journal.fi/article/view/141946/89524 Hyvien käytäntöjen dialogit Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y  https://blogi.thl.fi/people/jukka-pyhajoki https://blogi.thl.fi/tarttuuko-dialogi-omassa-organisaatiossasi https://lapsenmaailma.fi/blogit/lapselliset-miehet/vieraskyna-iska-mulla-on-epavarma-olo

Hermollisesti herkän hyvinvointi. Vieraana Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, PsL yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, työnohjaaja, ekoterapeutti, jungilainen coach ACC (ICF) Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Nina_2025.jpg Nina Pyykkönen kertoo erittäin asiantuntevasti hermostollisesta herkkyydestä eli erityisherkkyydestä. Synnymme tietynlaisella temperamentilla varustettuina, mutta meihin vaikuttaa myös ympäristössä koettu hyvä ja paha. -On tärkeää luoda tilanteita, joissa ihmisten välinen yhteys mahdollistuu, näin myös toipuminen voi alkaa, Nina sanoo. -Lapsuuden aikaisen traumatisoitumisen vaikutusta voidaan verrata jopa vammautumiseen. Mutta siitä on mahdollista toipua! Oman hermostollisen herkkyyden ymmärtäminen voi auttaa ja tukea toipumista merkittävästi. Me olemme muovautuvia, kykeneviä toipumaan. Linkkejä, mistä löytää lisätietoja: www.mentalisaatio.fi Koulutuspäivät hermostollisen herkkyyden kirjosta: https://www.mentalisaatio.fi/l/hermostollisen-herkkyyden-kirjo-ja-sen-hyodyntaminen-mielenterveystyossa https://www.mentalisaatio.fi/l/hermostollisen-herkkyyden-kirjo-ja-sen-hyodyntaminen-tyoelamassa Uutiskirjeen tilaus kiinnostuneille: https://mailchi.mp/61257358d4f3/suomen-mentalisaatioinstituutti  Pajulo, M., Salo, S., & Pyykkönen, N. (2025). Mentalisaatio ja reflektiivinen funktio. Teoksessa Kirsti Kumpulainen, Eeva Aronen, Hanna Ebeling, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen, Kaija Puura & Andre Sourander (toim.) Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Duodecim. Printon: Tallinna. Pyykkönen N, Alfthan N (2024). Mentalisaatio ihmissuhteissa -kortit. Reuna Publishing House Oy. 1. painos. Pyykkönen N, Pyykkönen AJ (2023). Mistä on mentalisoivat organisaatiot tehty? Osviitta 2/2023. Pyykkönen N (2021). Ympäristöahdistus, mentalisaatio ja toivo. Kauranen A, Pyykkönen N. (2021). Senioripysäkki®-ryhmänohjaajan käsikirja. Helsinkimissio ry. Keinänen M, Pyykkönen N. (2020). Mentalisaatiokyky tunneyhteyden ilmentäjänä ja ylläpitäjänä. Teoksessa Leskinen ja RIta (toim.) YHTEYS psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. EFPP Suomen 30-v juhlakirja. Prometheus kustannus. Rehnbäck K, Pyykkönen N (2020). Työnohjaus tarvitsee mentalisaatiota. Osviitta 1/2020. Pyykkönen N (2018). Mentalisaatio huostaanotetun lapsen kehityksen tukena. Julkaisussa Niemi-Järvinen P, (Toim.) (2020). Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Perhekeskeisen asiakastyön käsikirja lastensuojelun ammattilaisille. Pelastakaa Lapset ryn julkaisusarja nro 26. Pyykkönen N. (2017). Episteeminen luottamus kehityksen mahdollistajana. Kliininen ja yhteiskunnallinen näkökulma. Teoksessa: Laitinen, I. & Ollikainen, S. (toim.) Mentalisaatio. Teoriasta käytäntöön. Therapeia-säätiö, 2017. Pajulo M, Salo S, Pyykkönen N. (2016). Mentalisaatio - ydinalue lasta suojaavassa työssä. Perheterapia 1/2016. Suomen mielenterveysseura. Pajulo M, Salo S, Pyykkönen N. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Duodecim, 131 (11): 1050-7. Laitinen, I., Ollikainen, S., Kalland, M., Keinänen, M., Guðrún Kristmannsdóttir, Laitila, P., . . . Pyykkönen, N. (2017). Mentalisaatio: Teoriasta käytäntöön. Therapeia-säätiö.

Miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meidän myöhempään hyvinvointiimme? Voiko omaa kiintymyssuhdemallia parantaa tai hoivata aikuisena paremmaksi, ehjemmäksi?  Sanna Isosäviä voisi sanoa kiintymyssuhteiden erityisasiantuntijaksi. Sanna kertoo kiinnostuneensa kiintymyssuhteen merkityksestä työskennellessään lastensuojelussa sellaisten perheiden kanssa, joissa oli pieniä lapsia. Käytännön työ ohjasi kiinnittämään huomiota kiintymyssuhteiden ylisukupolvisuuteen, siihen, miten esimerkiksi lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen omien vanhempien kiintymyssuhde vaikutti heidän vanhemmuudessaan.  Sanna Isosävin suosittelemia koulutustapahtumia  Vuoden kriisi- ja traumatyön 'päätapahtuma' eli kansallinen Kriisi- ja traumakonferenssi 13.-14.11.2025 Helsingissä ja videovälitteisesti. Teemana 'äärirajoilta kohti toivoa - keinoja kriiseistä ja traumoista toipumiseen'. Tärkeä tilaisuus tavata kollegoita ja tulla elpymään ja ravitsemaan itseään. https://www.kriisijatraumakonferenssi.fi Kansainvälisesti meritoituneen, superhyvän kouluttajan Nicole Mullerin mentalisaatiopohjainen traumafokusoitu koulutus on saatu nyt Suomeen, 25.-26.8. Traumatisoituneiden lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, joilla on jo perustietoa mentalisaatiopohjaisesta työskentelystä. https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/mbtc-ja-trauma-tyoskentely-traumatisoituneiden-lasten-ja-heidan-traumatisoituneiden-vanhempiensa-kanssa-25-26-8-2025-helsinki Apua auttajalle -webinaarisarja on ihmistyötä tekevän mahdollisuus rauhassa, turvallisissa puitteissa miettiä omaan taustaan, jaksamiseen ja traumatyön tekemiseen liittyviä teemoja:  https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/apua-auttajalle-koulutus-kevat-2025-webinaari Traumaterapiakeskuksen tuottamia artikkeleja: https://traumaterapiakeskus.com/artikkelit Traumaterapiakeskuksen kustantamia kirjoja löydät täältä, monia löytyy hyvin myös kirjastoista: https://traumaterapiakeskus.com/tuotteet/kirjat Tässä linkki kirjaan Traumainformoitu työote, johon Sanna kirjoitti luvun mm. ammattilaisten oman kiintymyssuhteen vaikutuksesta heidän työskentelyssään. Myös tätä kirjaa löytyy hyvin kirjastoista. https://www.opettajantietopalvelu.fi/Johanna-Linner-Matikka/Traumainformoitu-ty%C3%B6ote.html

Leo Nyqvist kiinnostui väkivaltatyöstä työskennellessään aikanaan oikeuspsykiatrisessa yksikössä, jossa tehtiin mielentilatutkimuksia. Perheväkivallan ehkäisemisestä tuli Leolle tuolloin sydämenasia. Yhteistyö pohjoismaisten toimijoiden kanssa ohjasi väkivaltatyön muotoutumista Suomessa. Myös moniammatillisuuden ja monitoimijaisen työn kehittäminen on ollut Leolle erittäin tärkeää, jotta väkivaltatyö on muodostunut vaikuttavaksi toimintamalliksi.  - Monitoimijainen, traumainformoitu työote on äärettömän tärkeä osa väkivaltatyötä. Traumatietoista ajattelua tarvitaan, jotta voidaan ymmärtää väkivallan ja esimerkiksi lastensuojelutarpeen ylisukupolvinen periytyminen. Erittäin usein väkivallan tekijä on itse kokenut väkivaltaa ensin, jo omassa lapsuudessaan, Leo sanoo.  -Erityisesti perheväkivallan ehkäisemiseksi ja karsimiseksi tarvittaisiin varhaista, kokonaisvaltaista tukea perheille, hän jatkaa.  Leo puhuu jaksossa koskettavasti auttajan emotionaalisesta kuormittumisesta. Kun työntekijä kuulee kertomuksia väkivallasta ja väkivaltatilanteista, osa traumaattista tarinaa “tarttuu” myös työntekijään ja vaikuttaa sekundaarisen, toissijaisen traumatisoitumisen kautta työntekijän hermojärjestelmään. Siksi traumainformoitu työote ja traumatietoisuus on niin tärkeää. Jopa yksi, riittävän raskas traumaattinen asiakascase voi saada aikaan sen, että työntekijä jättää työnsä. Tärkein, yksittäinen työntekijää vahvistava työtapa työpaikoilla on se, että työorganisaation, esihenkilöiden ja työnohjauksen ovet ovat auki työntekijälle puhua ja purkaa kokemustaan. Kukaan ammattilainen ei saa ajatella, että hän olisi niin taitava, kokenut tai osaava, että häneen ei ihmisten kipeät kokemukset vaikuta.  Leon artikkeleita löytyy täältä:  https://www.utu.fi/fi/ihmiset/leo-nyqvist Leon suosittelemia materiaaleja:  GUSTAV SCHULMAN:  Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys: https://www.perhejaverkostokeskus.fi/tiedostot/20/Schulman%20-%20Vakivalta%20ja%20sietamattomien.pdf

Aster Hedman, sosiaalityön maisteriopiskelija, kouluttaja, traumaselviytyjä, Traumainformoitu Toivo -podcastin host Traumatisoitumista ei tarvitse pelätä. Riittävällä tuella ja avulla voi hyvinkin kipeästä asiasta syntyä kaunista ja hyvää.  Trauma voitaisiin hyvin yksinkertaistaen määritellä niin, että kyseessä on pelon kokemus, jonka aikana ei olla saatu riittävää tukea ympäristöltä, eli koemme riittävästi pelkoa ja avuttomuutta yhdessä. Ei tarvitse olla jotakin graavia, tarkkarajaista tapahtumaa jotta ihminen traumatisoituu, tästä hyvänä esimerkkinä on niin sanottu kehityksellinen trauma, josta meillä oli tällä kaudella  kertomassa Juha Klaavu. Juhan jaksoa pääsee kuuntelemaan tästä: https://traumainformoitu.fi/kehityksellinen-trauma-ja-toivon-loytyminen-vieraana-juha-klaavu-psykoanalyyttinen-psykoterapeutti-jungilainen-psykoanalyytikko/ Traumatisoituminen voi vaikuttaa erityisesti paitsi yksilön stressinsäätelykykyyn, myös muistiin ja toimintatapoihin yleensäkin. Pääset lukemaan emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta kognitiivisille toiminnoille tästä: https://traumainformoitu.fi/traumalla-voi-olla-pitkakestoiset-seuraukset/ Traumainformoidun ajattelutavan mukaan ihminen toimii aina ymmärrettävästi, normaalilla tavalla suhteessa kaikkeen siihen epänormaaliin, mitä hän  on joutunut elämässään aikaisemmin kokemaan. Esimerkiksi päihdeongelma nähdään traumainformoidun ajattelutavan mukaan seurauksena jostakin aikaisemmin koetusta, ei välttämättä syynä, joka yksistään voitaisiin hoitaa pois, ja ongelmat tällöin helpottuisivat.  Täältä löydät lähteet, joita Aster käytti jakson aiheissa:  Bartlett, J. & Steber, K. (9.5.2019). How to implement trauma-informed care to  build resilience to childhood trauma – child trends. Saatavilla https://www.researchgate.net/publication/334679706_How_to_Implement_Trauma-informed_Care_to_Build_Resilience_to_Childhood_Trauma_-Child_Trends Bath, H. (2015). The three pillars of traumawise care: healing in the other 23 hours. Reclaiming children and youth. Winter 2015, volume 23, number 4. Saatavilla https://pdfs.semanticscholar.org/b3fb/da00061f77003960364321f76740bc99d3ab.pdf?_ga=2.41777322.965575572.1590042907-1975089827.1590042907 Becker-Weidman, A. (2013). DDP-aapinen. Vuorovaikutteinen psykoterapia pähkinänkuoressa. Näyttöön perustuva tehokas hoitomenetelmä. Tampere: PT-kustannus. Brunzell, T., Stokes, H. & Waters, L. (2015). Trauma-informed positive education: Using positive psychology to strengthen vulnerable students. Contemp School Psychol (2016) 20:63-83. California Association of School Psychologists. DOI 10.1007/s40688-015-0070-x. Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret. Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam books Covington. S.S. (2008) Women and Addiction: A Trauma-Informed Approach, Journal of Psychoactive Drugs, 40:sup5, 377-385, DOI:10.1080/02791072.2008.10400665  Dana, D. (2020). How to help our nervous systems during a pandemic. Psychotherapynetworker. Saatavilla 6.9.2020 https://www.psychotherapynetworker.org/blog/details/1741/how-to-help-our-nervous-systems-during-a-pandemic  Elomaa, A-P. (2016). Immunomodulatory changes in depression, adverse childhood experiences and sleep disturbances. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2142-0 Karlsson, L., Tolvanen, M., Scheinin, N. M., Uusitupa, H-M., Korja, R., Ekholm, E., Tuulari, J. J., Pajulo, M., Huotilainen, M., Paunio, T., Karlsson, H. & FinnBrain Birth cohort Study Group.  (2018). Cohort profile: The Finnbrain Birth cohort study (FinnBrain). International Journal of Epidemiology, Volume 47, Issue 1, (15–16). Saatavilla https://doi.org/10.1093/ije/dyx173 Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö, J. & Lipponen, L. (2015). Positiivisen psykologian jäljillä. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara. (toim). Positiivisen psykologian voima (S. 224-243). Jyväskylä: PS-kust

Traumatietoinen kohtaaminen lastensuojelussa - Vieraana Veli-Matti Karhu, psykologi ja väitöskirjatutkija

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, työnohjaaja, jungilainen coach ja ekoterapeutti kiinnostui trauman vaikutuksista tiedostaessaan sen, miten kokonaisvaltaiset seuraukset emotionaalisella traumalla voi olla. –Trauma koskettaa meidän koko olemustamme, ei pelkkää mieltä. Traumatisoituminen ei myöskään tarkoita vain joutumista kaltoinkohtelun kohteeksi tai väkivallan uhriksi. Ehkä tavallisinta traumatisoitumista on se, että lapsena ei tule kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi, Nina pohtii. –Traumasensitiivisyys on sen ymmärtämistä, miten ihmisen mieli toimii. Se on yhtäältä kehityksellisen trauman syntymisen ja vaikutusten ymmärtämistä, ja toisaalta kykyä mentalisoida toista: tiedämme, että emme voi tietää mitä toisen mielessä on, mutta silti tämän pohtiminen ja uteliaisuus on arvokasta. Ihmisen kokemukset ja sisäinen maailma eivät useinkaan näy päällepäin, mutta ponnistelu niiden tavoittamiseksi ja toisen (ja itsen) ymmärtämiseksi on ihmisyyden ytimessä, Nina selventää. – Jos työskennellään kipuja kokeneiden ihmisten kanssa, myös ammattilaiset joutuvat trauman vaikutusten kanssa tekemisiin. Siksi on todella tärkeää tunnistaa ja tiedostaa oma historiansa riittävällä tasolla. Teoreettinen koulutus on tietenkin tärkeää, mutta omien asioiden psykoterapeuttinen käsittely on ollut korvaamaton työväline, Nina jatkaa. – Ihmisyyden syvätasot ovat aina kiinnostaneet minua. Minua vaivasi ja aloittelevana kliinikkona ajatus siitä, että ihmisen oireet tai mielenterveysongelmina ilmenevät tilat olisivat “sairauksia” tai “häiriöitä”. Itselleni ne näyttäytyivät aina enemmänkin ratkaisupyrkimyksinä kuin ongelmina. Ihmisen liittäminen laajempaan kokonaisuuteensa, ekosysteemiin ja evoluution ketjuun, on avannut valtavasti ymmärrystä siihen, kuinka traumareaktiot ovat aina selviytymisen palveluksessa - niissä ei siis ole mitään patologista. Olen tullut ymmärtämään, että ihmisen olemisessa on varsin vähän “patologista”, oireetkin ovat hyvin ymmärrettäviä kun niitä tarkastelee yksilön elämänkokemusten kautta, Nina kertoo. – Traumatietoinen työskentely ei ole traumojen hoitamista, vaan trauman vaikutuksien tunnistamista ja arjen vakauttamista. Tärkeintä on, että ymmärrämme, että ihmisen käyttäytymisessä on loppujen lopuksi aika vähän patologista – yleensä lähes kaikki oireet, tuhoisa käyttäytyminen mitä ihmisillä on, juontaa johonkin tilanteeseen, jolloin käytöksestä on ollut hyötyä selviytymisessä. Julkaisuja, joita Nina on ollut kirjoittamassa: Pyykkönen N, Pyykkönen AJ (2023). Mistä on mentalisoivat organisaatiot tehty? Osviitta 2/2023. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/mista-on-mentalisoivatorganisaatiot-tehty/ Pyykkönen N (2021). Ympäristöahdistus, mentalisaatio ja toivo. Ympäristöahdistus.fi verkkojulkaisu. https://www.ymparistoahdistus.fi/artikkelit/ymparistoahdistus-mentalisaatio-ja-toivo/ Kauranen A, Pyykkönen N. (2021). Senioripysäkki®-ryhmänohjaajan käsikirja. Helsinkimissio ry. Keinänen M, Pyykkönen N. (2020). Mentalisaatiokyky tunneyhteyden ilmentäjänä ja ylläpitäjänä. Teoksessa Leskinen ja RIta (toim.) YHTEYS psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. EFPP Suomen 30-v juhlakirja. Prometheus kustannus. Rehnbäck K, Pyykkönen N (2020). Työnohjaus tarvitsee mentalisaatiota. Osviitta 1/2020. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/tyonohjaus-tarvitsee-mentalisaatiota/?_gl=1*spenoe*_up*MQ..*_ga*MTg4NjE5OTQ0LjE2OTAzNTM4MTQ.*_ga_X377E05YFY*MTY5MDM1MzgxMy4xLjEuMTY5MDM1NDI3Ny4wLjAuMA.. Pyykkönen N (2019). Lisää psykologista osaamista lastensuojelutyöhön. Psykologi-lehti 17.6.2018, verkkoartikkeli. https://psykologilehti.fi/lisaa-psykologista-osaamista-lastensuojelutyohon/

Mitä ihmettä tarkoittaa traumainformoitu koulu? Kirsi Strohbehn, erityisopettaja ja Resetti-kouluttaja tutustui traumainformoidun koulun malliin työskennellessään haastavasti käyttäytyvien oppilaiden kanssa, joilla usein on runsaasti myös erilaisia tunne-elämän ongelmia. Tosin Kirsi ei haluaisi oppilaitaan hankaliksi nimittää, hän käyttäisi uhmakkaista, manipuloivista ja käyttäytymishäiriöisistä oppilaista nimitystä “erityistä rakkautta tarvitsevat oppilaat”. Kirsi ajattelee, että traumainformoituun kouluun kuuluu oleellisesti kaksi ulottuvuutta. Ensimmäiseksi tarvitaan ymmärrystä trauman vaikutuksista ihmisen neurobiologialle, ja toiseksi tietoisuutta niistä peruspilareista, joiden varaan traumainformoitua koulutyötä voidaan rakentaa. Tästä pääset lukemaan trauman vaikutuksista: https://traumainformoitu.fi/traumalla-voi-olla-pitkakestoiset-seuraukset/ Traumainformoitu koulu-ajattelun mukaisesti monella luokkahuoneen oppilaalla voi olla mukanaan traumataakkaa, kehityksellistä traumaa, joka vaikuttaa kaikkeen koulutyöhön. Emotionaalinen trauma voi vaikuttaa sekä oppilaan käyttäytymiseen että akateemisiin suorituksiin. Traumainformoidun koulun peruspilareita on kolme. Koulussa täytyy olla turvallisuuden lisäksi turvan tunne. Kaikkien aikuisten tulee sitoutua tähän. Toiseksi, oppilaan valinnanvapautta tulee mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. Kolmanneksi, oppilaiden ja opettajien välillä täytyy vallita yhteys. Monet oppilaista ovat oppineet, että aikuisiin ei voi luottaa, eikä tästä poisoppiminen ole helppoa eikä aina mahdollistakaan. Lopuksi, kanssasäätely on tärkeää. Koska emotionaalinen traumatisoituminen on vaikuttanut oppilaan kykyyn säädellä tunteitaan ja mielentilojaan, tarvitaan turvallista aikuista tukemaan ja ohjaamaan oppilasta oppimaan säätelyä. Oma rauhallisuus on tässä oleellista, silloin hyödynnetään peilisolujen tuomaa apua kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa. Kirsi kuulee usein sanottavan, että “opettajan tehtävä on vain opettaa”. Tämä on totta, mutta jos ymmärretään vahingollisten kokemuksien vaikutukset oppilaan kyvylle oppia, voidaan nimenomaan juuri opettamista tehostaa, jos traumainformoidun orientaation periaatteita hyödynnetään myös koulutyössä. - Jos tiedettäisiin ja ymmärrettäisiin niitä kokemuksia, joita esimerkiksi väkivaltaisesti oirehtivilla lapsilla on, voisimme nähdä hankalat käytösmallit ensisijaisesti selviytymiskeinoina. Lapsi tai nuori on ehkä tarvinnut vahingollisia toimintatapoja jokapäiväisessä arjessaan aikaisemmin. Nämä oppilaat ovat niitä, jotka kaikkein helpoimmin suljetaan ulkopuolelle. Heille sanotaan, että “sinä et saa osallistua tähän ja tähän”, kun juuri he tarvitsivat yhteyttä, turvallisuutta ja kanssasäätelyä turvallisen aikuisen kanssa, Kirsi jatkaa. - Se, miten me valitsemme sanamme puhuttaessa näistä lapsista on äärimmäisen tärkeää, koska käyttämämme kieli luo todellisuutta ja ennen kaikkea sitä tapaa, jolla me oppilaisiin suhtaudumme. Valitsemmeko puhua esimerkiksi omaehtoisista, joustamattomista lapsista, vai ymmärrämmekö, että käyttäytymisen takana on ehkä oppilas, joka on ollut jossakin aikaisemmassa traumaattisessa tilanteessaan täysin voimaton. Näistä kirjoista löydät lisätietoa traumainformoidusta koulusta. Jos olet opettaja, tarkista koulusi opettajanhuoneen kirjahylly, monia näistä teoksista tulisi löytyä sieltä: Tulistuva lapsi by Ross W. Greene, englanniksi "The Explosive Child". Lost at School by Ross W. Greene (suomeksi Koulun hukkaamat lapset) Lost & Found, helping behaviorally challenging students by Ross W. Greene. Creating Trauma-Informed Schools by Eileen A. Dombo ja Christine Anlauf Sabatino Piia Ruudun tekemä materiaali Resetti-toiminnasta: https://www.valteri.fi/tuote/resetti-perheluokista-tukea-kasvatustilanteisiin-kotona-koulussa-ja-varhaiskasvatuksessa-resetti-toiminta-2017-2020/ Myös hakusanoilla trauma informed school löytyy netistä paljon hyvää tietoa.

Erityispedagogi Meri Lähteenoksan mielestä kaikki asiat, hankalatkin, ovat opeteltavia asioita. Meri tutustui traumainformoituun työotteeseen kahden autisminkirjolla olevan lapsensa kautta. Perhe oli saanut runsaasti ohjeita tiukan struktuurin säilyttämisen tärkeydestä sekä siitä, miten tärkeää on hyödyntää kiinnipitoja — ja liudan muita vastaavia neuvoja, jotka todellisuudessa johtivatkin vain koko perhettä syvempään pahoinvointiin. Hyvin puristuneissa, raskaissa tilanteissa voi syntyä elämää upeasti eteenpäin ohjaavia oivalluksia. Merillä tällainen tilanne oli silloin, kun hänen voimakkaasti oireileva lapsensa haastoi oman kuormituksensa ja tuskansa vuoksi äitiä ja ympäröiviä vaatimuksia aivan toden teolla. Merin käydessä poikansa kanssa läpi lapsen kokemia tunteita ja niiden vapauttamista sai alkunsa ns. stressiprofiili, jonka kautta Meri nykyään kouluttaa ja auttaa monia muita vanhempia ja kasvattajia tukemaan lapsiaan syvemmin ja paremmin.  Meri Lähteenoksa ajattelee, että ihmisen hermostoa voidaan oppia ohjaamaan ja ajamaan, omia reaktioita voi ikään kuin kouluttaa ja ohjata kohti toimivampaa arkea, samalla myös kohti ehjempää olemista. Tarvitaan syvää, monikerroksellista ymmärrystä niin nepsyydestä, traumasta kuin muistakin hermoston tiloista, että päästään kohti aidosti hyvinvoivaa arkea.  Podcastissa mainittuja linkkejä:  PIRHAN sivuilla stressiprofiilista: https://dreambroker.com/channel/7klcguan/i3m2luns?quality=1080p Meri Lähteenoksan oma ydintaito-sivusto on päivityksen alla, uudet sivut julkaistaan maalis-huhtikuun 2024 aikana. https://ydintaito.fi/  https://ydintila.fi/ Muualla Meristä:  https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/olen-joutunut-ikaan-kuin-opiskelemaan-elaman/ https://erityisvoimia.fi/kirjoittajat/ Meri on yksi erityisvoimia-sivuston kirjoittajista

Aino Juusola työskenteli pitkään oikeuspsykologina, tutkien erityisesti lapsiin kohdistuneita rikoksia. Toimiminen lasten kokeman kivun äärellä ohjasi Ainoa traumainformoidun orientaation ja traumatyön pariin hänen huomatessaan, millaisia kokemuksia tekojen taustalla usein oli. Nyt Aino Juusola onkin trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti. Aino kirjoitti kirjan Taakka vai turva — mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta pohtiessaan niitä tarinoita, joita suvuissa on kuljetettu mukana. Suvun tarinat — niin kipeät kuin kantavatkin — vaikuttavat meihin vielä tänä päivänä, näkyen esimerkiksi suhtautumisessa itseemme ja maailmaan, valintoihin ja toimintatapoihimme. Mukana tarinoissa voi kulkea myös ylisukupolvista traumaa. “Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi tulee jonkun kannettavaksi” on vanha, edelleen hyvin paikkansa pitävä sanonta. Taakkasiirtymä syntyy, kun jossain kohtaa sukupolvien ketjua jää kipua käsittelemättä. Voi olla, että kivun tai häpeän alkuperäisellä kokijalla ei ole ollut tarpeeksi tilaa trauman käsittelylle, tai työvälineitä siihen. Silloin tuska on jouduttu painamaan jonnekin todella syvälle piiloon. Tällainen taakkasiirtymä voi helposti siirtyä seuraavalle sukupolvelle käsiteltäväksi ja kannettavaksi. Esimerkiksi se, miten kasvavaan, uuteen sukupolveen on suhtauduttu, miten heitä on pystytty tukemaan tai miten heidät on nähty, vaikuttaa todella paljon siihen, millaisia taakkoja eteenpäin siirtyy. Kyseessä ei ole tarkoituksella tehty asia, vaan enemmänkin kyse on siitä, että jotain sanomatonta ei ole kyetty yhdessä jakamaan ja käsittelemään. Ihmisiä ei järkytä niinkään se, mitä sanotaan, vaan se, miten asia sanotaan ja miten tätä sanottua tulkitaan. Ylisukupolvisiin, kipeisiin tarinoihin liittyy usein valtavan suuri lataus. Silloin se, mitä kerrotaan ei olekaan se järkyttävin osuus. Kertomisen tapa ja siihen sisältynyt lataus ja tunnelma on merkittävää. Omaa tarinaa — samoin kuin suvunkin tarinaa — voidaan alkaa kirjoittamaan ehjemmäksi. Kun ihminen alkaa pohtia, mitä hän itsestään ja itselleen kertoo, se vaikuttaa suuresti siihen, miten paljon jokin asia palvelee omaa hyvinvointia. Myös sitä on tärkeää pohtia, miten pystyy antamaan itselleen anteeksi, ja onko oma suhtautuminen itseen joustavaa ja lempeää. Vaikka omaa tarinaansa saisi työstettyä ja käsiteltyä, silti suvun taakat ja koettu elämä kulkevat jossain määrin meillä mukana. Mutta kun me tulemme tietoisemmiksi niistä, myös taakkojen käsittely voi helpottua. Kun emme enää ole suvun kipujen “armoilla”, vaan oma ääni kuuluu tarinassamme voi toipumista todella alkaa tapahtua. Myös mennyttä voi tarkastella sen pohjalta, mitä toimijuutta meillä on ollut, niissä hyvin vaikeissakin tilanteissa. Tämän huomaaminen auttaa eteenpäin, kun huomaa että siellä lamaantumisen ja väärien valintojen keskellä valitsin tilanteeseen sopivan parhaan mahdollisen tavan toimia, ja sen avulla selvisin, säilyin hengissä. Silloin saamme voimia katsoa itseämme rakkauden katseella. Aino Juusolan tekstejä löytyy esimerkiksi näistä linkeistä: Seksuaaliväkivaltatyön perusteet https://www.julkari.fi/handle/10024/147779 Lasten haastattelu lastensuojelussa https://www.ps-kustannus.fi/Sauli-Hyvärinen/Lasten-haastattelu-lastensuojelussa.html Lisäksi Aino Juusola on kirjoittanut seuraavat kirjat: Jutellaanko? Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita Taakka vai Turva? Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta

Teemu Vesterinen, stand up koomikko ja TRE-ohjaaja on tuonut omia kipeitäkin kokemuksiaan Trauma-nimiselle stand up kiertueelle. -Trauma on tullut lähelle, vienyt paljon tilaa elämästä viime vuosina. Siitä muodostui pikkuhiljaa idea, että teen traumasta shown. Kun kertoo jostain asiasta muille, siinä samalla itsekin prosessoi juttuja, sanoittaa itselleenkin sitä traumaa vähän eri puolilta samalla, Teemu kertoo. -Joitain vuosia sitten havahduin siihen, että tästähän mun elämässä on ollut jossain määrin aina kysymys. Ymmärsin, että jossain määrin kaikki nämä oireet ja ominaisuudet, joita minussa on ja on aina ollut, että niistä piti alkaa ottamaan enemmän selvää, hakeutua hoitoon. Matka ei ollut helppo, se oli pitkä ja vaikea, ja mukaan mahtui paljon epätoivoa ja tuskaa, hän jatkaa. Teemun ymmärrettyä, mitä emotionaalinen trauma on, ja mitä se seuraukset ovat hän alkoi saamaan omaan tilannettaan enemmän “hallintaansa” ja toipuminen alkoi. Oikean tiedon saamisella olikin hyvin suuri merkitys toipumiselle. Teemu opiskeli osana omaa toipumisprosessiaan TRE-ohjaajaksi. TRE on menetelmä, jossa traumaa tai jännitystä vapautetaan kehosta tarkoituksellisesti, tietoisesti aiheutetun tärinän avulla. Linkit Teemu Vesterisen nettisivuille, keikkakalenteriin: https://www.teemuvesterinen.com/keikat-ja-muut-tyoumlt.html Instagram: @vesterisenteemu Facebook: https://www.facebook.com/standupkoomikkoteemuvesterinen

Juha Klaavu, Lapsuuden kehityksellinen trauma -kirjan kirjoittaja ja psykoanalyyttinen psykoterapeutti (Valvira, Kela, EFPP), Jungilainen psykoanalyytikko (C.G.Jung Institute Zürich, FEGAP, IAAP) kiinnostui jo psykoterapeutti-uransa alussa emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta ihmiseen ja ihmisen hyvinvointiin. Varmasti jokainen psykoterapeutti kohtaa trauman jälkiä ihmisessä, mutta Juhaa alkoi erityisesti kiinnostamaan kehityksellinen trauma.  Juha kertoo kehityksellisen trauman syntymisen olevan mutkikas prosessi:  — Trauman ajatellaan olevan yksittäinen tapaus, joka ylittää ihmisen sietokyvyn, josta seuraa eri tasoilla ilmeneviä psyykkisiä, ruumiillisia, hermostollisia ongelmia. Toki traumaattiset kokemukset voivat olla toistuvia, traumaattiseen lapsuuteen mahtuu usein monia traumaattisia kokemuksia. — Kehityksellinen trauma on nimenomaan kehitys-vuorovaikutussuhteisiin liittyvä trauma, joka alkaa elämän ensimmäisen vuoden aikana suhteessa äitiin, siitä kerroksittain rakentuen myös muihin tärkeisiin ihmisiin. Eli aina tulee kerroksia lisää, mutta ydin on ihan siinä dyadissa äidin ja vauvan välillä. Jos vauvaa tai lasta ei emotionaalisesti nähdä, kuulla tai kohdata, vauvan kokemus on, että minut on hylätty. Hylkääminen voi olla fyysistä, äidin poissaoloa. Tai vaikka äiti olisi fyysisesti läsnä, mutta vauva ei saa emotionaalista läsnäoloa, vaan pelkkää mekaanista hoitoa tätä seuraa emotionaalisen hylkäämisen kokemus, josta alkaa muodostua väärä identiteetti. Ihminen yleensä alkaa ajatella olevansa arvoton, valuvikainen, jotenkin viallinen, paha, häpeällinen, että kaikki ajatukset, olemus, kaikki on huonoa, väärää, häpeällistä ja ihminen on mystisesti kaikkein pahaan syypää. Eli kehityksellinen trauma vaikuttaa identiteettiin, minuuden kehitykseen, Juha kertoo. Monet kehityksellisestä traumasta kärsivät ihmiset ovat käyneet läpi jopa useita psykoterapiaprosesseja löytämättä itselleen apua. Tämän seurauksena olo on voinut entisestään heiketä, varsinkin jos on muodostunut kokemus että on niin “huono, että edes psykoterapia ei voi auttaa”. Vasta kun ymmärrys nimenomaan kehityksellisen trauman ja sen minätilojen merkityksestä ja toipumisesta alkaa kehittyä, voi toipuminen alkaa.  Ymmärrystä kehityksellisestä traumasta ja muista traumoista olisi hyvä olla varhaiskasvatuksen, koulun ja lastensuojeluyksiköiden puitteissa sekä psykiatrian osastoilla ja muualla, erityisesti tietenkin kodeissa. Täältä löydät lisätietoa jaksossa esiin nostetuista asioista sekä Juha Klaavun työstä ja ajatuksista:  https://www.jormatahka.com/hoito-treatment/ https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu https://www.klaavu.fi/ https://www.instagram.com/lapsuudenkehityksellinentrauma/ https://www.facebook.com/psykoterapeutti.juhaklaavu.9/ http://www.klaavu.fi/ Luentoja kehityksellisestä traumasta ja Jungilaisuudesta youtubessa: https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu Tutustu kirjaan Lapsuuden kehityksellinen trauma: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/lapsuuden-kehityksellinen-trauma/4428065 Podcast kehityksellisen trauman vaikutuksista työelämässä: https://podcasts.bcast.fm/e/xnv3lpq8-kehityksellinen-trauma-vaerittaeae-ihmisen-maailman-vaeaerin-vieraan-juha-klaavu Katso infoa alkavista terapiaryhmistä: https://juhaklaavu.liquidblox.com/Ryhmapsykoterapia+-+Juha+Klaavu

Emilia Elisabet Lahti on johtajuuden kehittämisen parissa työskentelevä tekniikan tohtori. Tohtorinväitöskirjansa Elisabet teki Sisun hellästä mutta periksiantamattomasta voimasta. Sisu on Elisabetin mukaan moniulotteinen prosessi, jonka kautta yksilöt ja yhteisöt voivat voittaa henkilökohtaiset haasteensa ja selvitä yli äärimmäisten vaikeuksin, samoin kuin traumasta toipuessa. Henkilökohtainen trauma ohjasikin Elisabet Lahtea tutkimaan sisua ja sen voimaa. Lempeän, eteenpäin ja toipumaan vievän sisun kautta voi löytää enemmän kuin “vain” toipumista. Traumasta voi kummuta post-traumaattista kasvua, jolloin huomataan, miten äärimmäisen vaikeat kokemukset voivat auttaa synnyttämään entistä syvempää myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Tämä voi tapahtua silloin, kun tarvittavat ainekset toipumiseen ovat olemassa taustalla. Silloin trauma ei vedä meitä erilleen itsestämme ja yhteisöstämme, vaan lähemmäs toisiamme.  Sisu on se sisäinen voima, johon kurottaudumme silloin, kun tuntuu että mitään ei ole enää jäljellä.    Näistä linkeistä löydät lisätietoa Elisabet Lahden teksteistä ja puheista:  https://www.sisulab.com/post/research-on-sisu-links-material-articles https://www.sisulab.com/blog Kannattaa myös etsiä käsiinsä Elisabetin kirja Gentle power <3 Elisabet Lahti on puhunut mm. Stanfordin yliopiston, TEDx:n, Singularity yliopiston, Accenturen ja Facebookin tilaisuuksissa ja hänen työstään ovat kirjoittaneet Business Insider, The New Yorker ja Forbes. Vuonna 2015 hänet valittiin tuhansien hakijoiden joukosta Singularity Universityn koulutusohjelmaan NASA:n kampukselle Piilaaksoon, jonka ytimessä on teknologian käyttäminen yhteiskunnan merkittävien ongelmien ratkaisemiseen.

Voiko jokin niin arkinen asia kuin uni, leikki ja mielikuvitus auttaa meitä toipumaan menneisyyden taakoista? Psykologi, emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki-Gitai kertoo mielenkiintoisista tutkimuksistaan traumatisoitumisesta ja toipumisesta. Raija-Leenan tutkimusalueina Tampereen yliopistossa olivat traumakokemukset, mielenterveys ja kehityksellinen psykopatologia. Uni voi olla terapeuttista, kuntouttavaa, silloin kun siinä on useita erilaisia tunteita läsnä, ja kun unesta tulee ehjä narratiivi, jossa on alku ja loppu ja jopa jonkinlainen opetus lopussa. Unta voi ikään kuin jalostaa, työstämällä omia unia vaikkapa sen kautta, että merkitsee uniaan herätessään muistiin. Unille voi myös itse työstää parempaa tarinaa. Tutkimuksissa on huomattu, miten tärkeää kaikki vuorokauden tunnit ovat toipumisessa, joten myös yön eli unen tunnit on hyvä saada hyödynnettyä tervehtymiselle. Unia kannattaa kirjoittaa ylös vaikka vihkoon, niitä kammottavia ja pelottaviakin, ja jonkin ajan kuluttua tutkia ja havainnoida, mikä unessa toistuu ja mitä unet ehkä haluavat meille kertoa. Myös unissa tapahtuvaa muutosta on tärkeää pohtia. Huolestuttavinta — ja myös tutkimusten mukaan merkittävää yksilön mielenterveydelle on se, jos joku ei koskaan muista uniaan. Hyvä uutinen on se, että unia pystyy ikään kuin kutsumaan. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää tiedostaa että jo keskustelu unista, niissä toistuvista elementeistä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa työstää unia kohti tervehdyttävämpiä, vivahdeikkaampia narratiivejä. Leikin, loruttelun ja mielikuvituksen kautta ihminen voi työstää hyvin syvällä sisimmässä olevia tunteita ja muistoja. Leikki on usein lapsen avain vaikean asian käsittelyyn, leikin kautta esimerkiksi traumaattinen muisto voi tulla käsiteltävämmäksi ja helpommaksi kantaa, ja paraneminen voi näin alkaa. Lapsille laulettavat laulut ovat jo itsessään terapeuttisia ja hoitavia. Laulajan ei tarvitse olla musikaalinen tai laulaa puhtaasti, tärkeintä on että lauluissa on emootioita, tunteita mukana.

Jenni Huikuri puhui miehensä kanssa puhelimessa, kun linjan toisessa päässä pamahti. Jennin mies oli päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhaan, ajamalla päin vastaantulevaa tukkirekkaa. Seurasi surun ja tuskan täyttämiä päiviä, viikkoja ja vuosia.Lapset pakottivat kuitenkin jaksamaan arjessa, vaikka Jennistä tuntuikin niin pahalta, että hän olisi mieluusti seurannut miestään. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Masennusta tai mielenterveyden häiriöitä ei tarvitse pelätä eikä hävetä. Häpeä pitää otteessaan turhaan, apua kannattaa hakea aina, sanoo Jenni, rohkea nainen. Jenni oli työskennellyt suntiona Mikaelin seurakunnassa, ja nähnyt miten diakoniatyöntekijät kohtasivat kärsiviä ja apua tarvitsevia ihmisiä. Haaveissa eli toive toimia samalla tavalla itsekin. Nyt Jenni on lähes valmis diakoni, ja auttaa itse kipua kantavia kanssakulkijoita. Haluaisin sanoa kaikille, että toivoa on. Ja että ei ole häpeä hakea apua, jos sitä tarvitsee. Se on se, mitä minä olen yrittänyt kertoa ihmisille, että jos tuntuu pahalta, niin menisi rohkeasti sinne terapiaan. Ja mullekin oli iso kynnys lähteä sinne traumaterapiaan silloin mun puolison kuoleman jälkeen. Mä mietin sitä hirveän pitkään, että no voiks mä nyt mennä sinne. Ja ehkä täällä on ihmisiä, jotka tarvii sitä enemmän kuin minä. Mutta sitten kun mä sinne menin, niin mä huomasinkin, että ei se ollutkaan niin paha juttu. Kivun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse olla yksin. Apua löytyy, uskalla hakea sitä! Jennin tarina rohkaisee meitä hakeutumaan avun piiriin ja tavoittelemaan unelmia toipumisen jälkeen. Kiitos Jenni mukanaolostasi Traumainformoitu Toivo -podcastissa.

Kaisa Tammi kertoo trauman vankina elämisestä, siitä, miten vankilat on usein traumatisoituneiden, kipua kokeneiden ihmisten keskittymiä. Vankilanjohtajan työssä ihmisten pahoinvointi tuli käsinkosketeltavaksi. Kaisan mukaan Suomessa on noin 3000 tällä hetkellä vangittua ihmistä, ja heistä ei kai juuri löydy ketään, jolle ei olisi jotakin epäsuotuisaa tapahtumaa elämän varrella sattunut. Viimeistään oma rikos yleensä on todella poikkeava kokemus. Samalla Kaisa muistuttaa, että ei väheksy aikuisen ihmisen valintojen arvoa. Jokaisella on aina vastuu omista valinnoista. On kuitenkin paljon asioita, jotka kaventavat ihmisen kykyä tehdä valintoja. Kaikista vangeista noin joka viides vanki oli lapsena tullut kotona pahoinpitelyksi. Joka neljäs vanki on tullut sijoitetuksi perheensä ulkopuolelle, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta. 10 prosenttia vangeista on kokenut lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Naisvangit näyttäytyvät tässä vielä enemmän kärsineinä, heillä seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen on vielä paljon paljon yleisempää. Tässä valossa tarkasteltuna tulee selvästi ilmi se, miten tärkeää olisi toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset voisivat kokonaisvaltaitaisesti terveemmin juuri tärkeinä varhaisvuosina. Kaisa Tammi onkin halunnut johtajana panostaa siihen, että ihmiset voisivat paremmin edes vankilassa. Hyvinvointi on myös turvallisuuskysymys — jos vangit voivat paremmin, vankilassa on kaikilla turvallisempaa. Useilla elinkautisvangeilla on Kaisan mukaan tarve alleviivata sitä, että heillä on ollut todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Miksi? Tämä on Kaisan mukaan todella erityistä ja pohdituttuvaa, ja olisikin mielenkiintoista, jos joku lähtisi tarkemmin tutkimaan asiaa, koska Kaisa ajattelee että tuo ei ehkä ole ihan koko totuus. Toivon löytymisen huomaa Kaisan mukaan siitä, että menneisyydessä koettu tuska käynnistää halun työskennellä ja nähdä vaivaa paremman tulevaisuuden eteen. Että enää ei jäädä menneisyyden ja trauman vangiksi, vaan tehdään töitä toipumisen eteen. Silloin toivo on löytynyt. Toivo on mielettömän tärkeää, se ohjaa meitä parempaan huomiseen.