DiscoverPsykopodiaa-podcast198. Työelämä, joka tukee työkykyä. Vieraina Mirella Drushinin ja Maija Ikonen.
198. Työelämä, joka tukee työkykyä. Vieraina Mirella Drushinin ja Maija Ikonen.

198. Työelämä, joka tukee työkykyä. Vieraina Mirella Drushinin ja Maija Ikonen.

Update: 2025-12-01
Share

Description

Kaupallinen yhteistyö: Palvelualojen työnantajat Palta.

Helposti ajatellaan, että työkyky olisi joko on tai off. Näin ei kuitenkaan ole, vaan työkyky on jatkumo. Ihmisen työkyky voi vaihdella päivästä toiseen ja jopa saman päivän aikana. Jokaisella meistä on luontaista vaihtelua työkyvyssä. Siihen vaikuttavat ajan lisäksi myös ympäristö, työtehtävät ja yksilön elämäntilanne.

Henkilöllä voi olla kykyä tehdä erilaisia tehtäviä, vaikka hän ei olisi enää täysin työkykyinen aiempaan tehtäväänsä. Rajoitteista huolimatta ihminen voi olla täysin tai osittain työkykyinen toisenlaisissa tehtävissä. Työpaikalla ratkaisut eivät aina ole ilmeisiä, mutta niitä kannattaa rohkeasti pohtia ja tutkia.

Psykologi Nina Lyytisen vieraina ovat toimintaterapeutti ja juristi, Palvelualojen työnantajat Paltan työmarkkina-asiantuntija Mirella Drushinin ja psykologi, Nokia renkaiden ja Vianorin henkilöstöpäällikko Maija Ikonen. Nina, Mirella ja Maija keskustelevat siitä, miten työelämä voi tukea ja parhaimmillaan vahvistaa toimintakykyä.

Jaksossa käsitellään muun muassa seuraavia kysymyksiä:

- Miten työkykyä voisi tarkastella jatkumona, jossa on erilaisia vaiheita ja mahdollisuuksia?

- Kenen vastuulla työkyky on: yksilön, organisaation, vai yhteiskunnan?

- Miten erilaisia esteitä voitaisiin yhdessä purkaa niin, että haasteista huolimatta löydetään toimivia ratkaisuja ja mahdollisimman monelle paikka työelämässä?

- Mitä hyötyjä voi olla siitä, että työelämässä olisi mahdollisimman erilaisia/erilaisella toimintakyvyllä työskenteleviä ihmisiä? 

LISÄTIETOJA:

Palvelualojen työnantajat Palta edustaa palvelualojen työnantajia ja kirittää palvelualojen kestävää kasvua. Palvelualat ovat Suomen suurin työllistäjä ja siksi meille on tärkeää, miten suomalaisessa työelämässä voidaan ja miten saamme kaikki osaajat innostumaan ja osallistumaan suomalaiseen työelämään.Tavoitteenamme on edistää rakentavampaa työelämäpuhetta ja lisätä ymmärrystä muuttuvan työelämän eri näkökulmista ja niihin liittyvistä ratkaisuista.

Paltan verkkosivut: palta.fi

Instagram: @Paltary

-----

Haluatko antaa palautetta? Vinkata aiheita tai vieraita? Tee se täällä: psykopodiaa.fi/palaute tai suoraan Spotify-sovelluksessa, jos tätä sitä kautta kuuntelet.

Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

Psykopodiaa-podcastin kaupallisista kumppanuuksista vastaa Suomen Podcastmedia: https://www.podcastmedia.fi/

Psykologi- ja koulutuspalvelut Nina Lyytinen Oy

Tarjoan psykologin keskustelutukea aikuisille erilaisissa elämäntilanteissa ja kriiseissä.

Voit olla yhteydessä, kun kaipaat apua esimerkiksi:

• elämäntilanteen jäsentämiseen tai kriisien käsittelyyn

• itsekriittisten ajatusten ja vaativuuden työstämiseen

• vuorovaikutushaasteisiin, ihmissuhdeongelmiin, masennukseen, ahdistukseen tai työuupumukseen

Psykologin vastaanottoni Saraste Mielen klinikalla.

Etsittekö organisaatiolle kokenutta puhujaa tai psykologivalmentajaa?

📍 ninalyytinen.fi

📩 nina@ninalyytinen.fi

Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa

Nina Lyytinen Twitterissa: @LyytinenNina

Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: @LyytinenNina

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi

Comments 
In Channel
loading
00:00
00:00
x

0.5x

0.8x

1.0x

1.25x

1.5x

2.0x

3.0x

Sleep Timer

Off

End of Episode

5 Minutes

10 Minutes

15 Minutes

30 Minutes

45 Minutes

60 Minutes

120 Minutes

198. Työelämä, joka tukee työkykyä. Vieraina Mirella Drushinin ja Maija Ikonen.

198. Työelämä, joka tukee työkykyä. Vieraina Mirella Drushinin ja Maija Ikonen.

Nina Lyytinen