Keväällä 2024 kirkossa kohahti. Piispainkokous päätti esittää kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen toteuttamista. Siis samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä ja siunaamista. Piispat tahtovat, että kirkossa on jatkossa kaksi rinnakkaista avioliittokästystä.

Kirkon korkein oppia ja uskonsisältöä käsittelevä toimielin - kirkolliskokous - kokoontuu 5.-9.5. 2025 Turussa. Todennäköisesti silloin kirkolliskouksen edustajat äänestävät tuleeko kirkkoon kahden henkilön avioliittokäsitys perinteisen, miehen ja naisen avioliittokäsityksen, rinnalle.

Muutos kirkon viralliseen opetukseen ja käytäntöön toteutuu vaatii kirkolliskokouksen äänistä 3/4 eli 75%.

Oletettavaa on, että piispojen erikoinen ja ekumeenisesti epäkristillinen esitys tulee torjutuksi riittävällä vähemmistön äänimäärällä.

Mutta uudistusmieliset jatkavat siitäkin huolimatta yritystä saada kirkko virallisesti vihkimään siunaamaan homoparien avioliitto kirkossa. Joten teologinen ja eettinen keskustelu tulee kirkossa jatkumaan kävi äänestyksessä miten tahansa.

Jos kirkolliskokous hyväksyy esityksen kirkossa tulee virallisesti jo tämän vuoden lokakuussa (lakivaliokunnan mietintö) voimaan samaa sukupuolta olevien avioliittokäsitys. Linkki: Lakivaliokunnan mietintö löytyy täältä.

“Piispainkokous esittää, että kirkkojärjestyksen 3 luvun 12 §:ään otettaisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Näistä ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään avioliittolain 1 §:n mukaisesti kahden henkilön välisenä.” (s. 3)

“…perustevaliokunta on antanut lakivaliokunnalle lausunnon, jossa se toteaa, että piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä on teologisesti mahdollinen. Seitsemän perustevaliokunnan jäsentä on jättänyt lausuntoon eriävän mielipiteen.” (s. 3)

Uskonopillisia perusteita käsittelevä perustevaliokunta on siis nähnyt piispojen esityksen “teologisesti mahdollisena”. Itse olen tietysti toisella kannalla: se on mahdoton.

Tuollaisen esityksen tekeminen piispainkokoukselta on järkyttävää Raamatun ja aidon kirkon hengellisen ykseyden näkökulmista. Piispainkokouksella on suoraan sanoen katumuksen paikka.

“Perustevaliokunta on lausunnossaan keskittynyt siihen, onko kahden avioliittokäsityksen yhtäaikaisuus hyväksyttävissä kirkossa. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota 1) siihen, mikä avioliittonäkemyksiä yhdistää ja mikä niitä erottaa, 2) kirkon ykseyteen ja näkemyksiin adiafora-termistä ja totuuksien hierarkiasta, 3) kirkon ykseyteen ja opillisiin jännitteisiin, 4) erilaisten avioliittokäsitysten vaikutuksiin kirkkojen välisiin ekumeenisiin suhteisiin ja 5) kirkon ykseyteen ihmisten keskinäisenä suhteena.” (s. 3)

Tässä lakivaliokunnan mietintö tiivistää perustevaliokunnan lausunnon asioita. Artikkelia kirjoittaessani lausunto ei ole vielä julkinen, mutta se on ollut lakivaliokunnan käytettävissä.

Kommentoin seuraavaksi kirkolliskokouksen lakivaliokunnan mietintöä.

Erityisesti sen kolmea kohtaa: 1) oikeudellinen arvio, 2) teologinen arvio ja päätöksen 3) vaikutusarvio.

* PIISPAINKOKOUKSEN ESITYKSEN OIKEUDELLINEN ARVIOINTI

“Tällä hetkellä kirkko ei virallisesti ole hyväksynyt samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, mutta siitä huolimatta käytännössä vihkimisiä kuitenkin toimitetaan, ja vihkimiset ovat siviilioikeudellisesti päteviä. Tällaiset erilaiset käytännöt ovat yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisia. Ongelmallista on myös, että kirkon jäsenet ovat maantieteellisesti erilaisessa asemassa. Samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen riippuu viime kädessä siitä, miten kulloinkin kysymyksessä olevassa seurakunnassa asiaan suhtaudutaan tai mihin ratkaisuun yksittäinen pappi asiassa päätyy.” (s. 10)

Tämä on paraatiesimerkki siitä, että avoimesta sääntöjen rikkomisesta aiheutunutta hämmentävää tilannetta käytetään - perusteena - virallisen opetuksen ja käytännön muuttamiselle. Näyttää lakivaliokunnan enemmistöllä olevan pokkaa.

“Lakivaliokunta toteaa, että kirkkoherroille säädetty velvollisuus huolehtia siitä, että samaa sukupuolta olevien parien oikeus kirkolliseen vihkimiseen toteutuu, tarkoittaa myös vastuuta siitä, että avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen voidaan toimittaa myös seurakunnan kirkossa tai kappelissa ja että toimituksessa on paikalla tarvittava henkilökunta. Tilojen käyttöä koskevassa päätöksenteossa on kaikkia pareja kohdeltava yhdenvertaisesti.”

Lakivaliokunta siis toteaa kirkkoherrojen kantavan vastuun siitä, että homoparit varmasti vihitään kirkkoherran seurakunnassa. Paikalla pitää myös olla “tarvittava henkilökunta”.

Eli papin lisäksi todennäköisesti kanttori ja suntio. Riippuen siitä mitä miespari / naispari toivoo musiikiksi ja mikä tila on kyseessä. Jos vihkiminen tapahtuu muualla kuin kirkossa (esim. kotona tai ulkona) niin todennäköisesti pappi on ainoa seurakunnan henkilöstöön kuuluva, joka viran puolesta on paikalla.

Mikäli kyseessä on tavallinen kirkossa tapahtuva avioliittoon vihkiminen tai siunaaminen siihen kuuluu urkumusiikkia alussa ja lopussa. Lisäksi virsi tai vihkilaulu tai muuta sopivaa musiikkia.

Suntio on kirkossa jo kauan ennen tilaisuuden alkua. Suntio valmistelee kirkkosalin vihkimistä varten. On tärkeää, että kirkkotila on siisti. Suntio asettelee esimerkiksi kukat ja vihkiryijyn sekä on vastaanottamassa vihkiparia ja neuvoo käytännön asioissa. Suntion tehtävä on tärkeä. Hän myös toimii vahtimestarina.

“Asiantuntijakuulemisten perusteella ei ole lähtökohtaisesti nähtävissä riskiä siitä, että oikeuskäytäntö kehittyisi siihen suuntaan, että vihkimisestä kieltäytyvä pappi voisi tulla tuomituksi syrjintärikoksesta. Kysymys papin omantunnonsuojasta ja seurakunnan velvollisuudesta huolehtia vihkimisen toimittamisesta on esitetyillä säännöksillä ratkaistu. Kieltäytyminen perustuisi asiaa koskevaan nimenomaiseen kirkkojärjestyksen säännökseen, joka kuuluu perustuslain 11 §:ssä säädetyn uskonnonvapauden piiriin.”

Erityisesti Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Soili Haverinen on nostanut esiin - huolen - ovatko pelkästään miehen ja naisen avioliittokäsitystä ja sen mukaista käytäntöä kannattavat papit varmasti turvassa oikeudellisilta seuraamuksilta:

“Muuttuneessa tilanteessa lain sovellus tulisi oikeusistuimilta, ei kirkolta. Kirkko voisi määritellä kirkkojärjestyksen avulla ainoastaan sen, tulisiko vihkimyksestä kieltäytyneille papeille ja muille viranhaltijoille tai työntekijöille kirkollisia seuraamuksia vai ei.

Tähän osittain verrattava tapaus oli pastori Ari Norron ja Pirkko Ojalan saamat tuomiot syrjinnästä Hyvinkäällä 2007, kun etukäteen sovitun vastaisesti ehtoollisjumalanpalvelusta avustamaan saapuikin naispastori. Perinteisellä virkakannalla oleva ja vierailevaksi saarnaajaksi saapunut Ari Norro ilmoitti sakastissa ennen messua voivansa tässä tapauksessa väistyä ja jättää osallistumatta messuun. Naispastori ehti kuitenkin poistua paikalta ensin, ja sakastin tapahtumat olivat seuraavana päivänä iltapäivälehtien otsikoissa.

Ari Norron toiminnassa ei ollut kirkon taholta moitittavaa, koska kirkolliskokouksen virkaratkaisuun sisältynyt ponsi lupasi kirkon piirissä vapauden toimia perinteisen virkakannan mukaisesti. Oikeuslaitoksen määräämä sakkotuomio syrjinnästä kuitenkin pysyi Korkeimpaan oikeuteen (KKO 2010:74 ) asti. Oikeuslaitoksen mukaan saarnaaminen messussa ei ole uskonnonharjoitusta, josta voisi kieltäytyä vakaumuksensa tähden. Tuskin siis avioliittoon vihkimistäkään pidettäisiin oikeudessa sellaisena uskonnonharjoituksena, josta olisi oikeus kieltäytyä uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.

Lopullisesti asia ratkaistaisiin tuomioistuimissa, mutta jos perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja rikoslaki ovat vastakkain kirkkojärjestyksen kanssa, voinemme esittää valistuneita arvailuja siitä, kumpi oikeussalissa voittaa.”

* Lausunto piispainkokouksen avioliittoesitykseen kirkolliskokouksen lakivaliokunnalle 23.12. 2024.

Haverisen kirjoittama huoli on aiheellinen ja todellinen.

Seuraavaksi lainaan valiokunnan mietinnöä kirkkoherran asemasta:

“…huolta on herättänyt kirkkoherran asema. Myös kirkkoherra nauttii papille säädettyä omantunnonsuojaa siltä osin, ettei hänellä ole henkilökohtaista velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkkoherralle on kuitenkin säädetty velvollisuus vastata siitä, että samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen toteutuu seurakunnassa. Käytännössä kirkkoherra voisi tältä osin joutua jossain määrin toimimaan vastoin periaatteellista vakaumustaan.

Virkamiesoikeudellisesta näkökulmasta on kuitenkin perusteltua tehdä ero itse vihkimistoimituksen ja kirkkoherran muiden virkatehtävien välillä.

Piispainkokouksen esityksessä vastuu vihkimisen järjestämisestä on säädetty kirkkoherralle, mutta sen sijaan siinä ei ole tarkemmin määritelty, miten tämä vastuu tulee toteuttaa. Ei siten esimerkiksi ole poissuljettua, että kirkkoherra voisi delegoida vihkimisen järjestelyjen hoitamisen jollekin toiselle seurakunnan työntekijälle. Siten kirkkoherran velvollisuus huolehtia samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä rajautuu lähinnä velvollisuudeksi toimia yhteistoiminnassa toisenlaisen avioliittokäsityksen mukaan toimivan kanssa. Tämän ei lakivaliokunnan näkemyksen mukaan voida katsoa loukkaavan kirkkoherran omantunnonsuojaa.” (s. 12-3)

Tähän “delegointiin” liittyen esitän hu