DiscoverH-sanaNita Taivaloja
Nita Taivaloja

Nita Taivaloja

Update: 2023-04-06
Share

Description

Millaisen matrixin olemassaolon monisuhteisuus paljastaa, ja miltä herääminen tuntuu? Miten asiakastyö hyödyttää tutkijan työtä ja päin vastoin? Onko terapeutin työ poliittista? Miten pakarat liittyvät aiheeseen ja mistä kaikesta meille on valehdeltu?


Nita Taivaloja on seksuaalisuuden ja suhteiden moninaisuuteen erikoistunut tutkija ja terapeutti, jonka kanssa Tiia pääsee pitkästä aikaa heittäytymään astetta teoreettisempaan keskusteluun. Puhumme ennen kaikkea monisuhteisuudesta puhumisesta, mutta myös muun muassa toisen ihmisen omistamisesta, turvallisuudesta ja seksuaalisesta halusta. Piipahdamme myös elävän lihan tasolla, kun pohdimme sitä, miltä esimerkiksi tutkimustyön tekeminen tuntuu kehossa.


Tämän jakson kuunteleminen saattaa herättää yllättäviä oivalluksia. Toisaalta tähän keskusteluun antautuminen voi tuntua vähän hankalalta, jos akateeminen dialogi ei ole ennestään tuttua. Terapeutti saattaisi muistuttaa, että voit pysähtyä rauhassa kuulostelemaan, missä kohtaa kehoa hankaluus tuntuu ja voisiko sen antaa vain olla ja mennä.



---

Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/hsana/message
Comments 
In Channel
Antti Merilehto

Antti Merilehto

2023-09-2802:05:07

Niko & Tiia

Niko & Tiia

2023-09-1801:37:28

Anu

Anu

2023-09-1158:33

Mikael

Mikael

2023-09-0401:49:48

H-sana Live!

H-sana Live!

2023-08-2801:19:38

Ceci Ferox

Ceci Ferox

2023-06-3001:17:00

Laura Méritt

Laura Méritt

2023-05-3044:30

Nita Taivaloja

Nita Taivaloja

2023-04-0601:20:27

Tiian äiti Leena

Tiian äiti Leena

2023-03-2701:27:42

Siiri

Siiri

2023-03-1901:38:08

Siru

Siru

2023-03-0901:27:42

Merja ja Pasi

Merja ja Pasi

2023-03-0201:06:46

Tiia Jäkessä

Tiia Jäkessä

2023-02-2349:19

Anni Karnaranta

Anni Karnaranta

2023-02-2352:34

Vilho Ahola

Vilho Ahola

2023-02-2301:28:12

Jenni Janakka

Jenni Janakka

2022-05-3001:43:03

Henriikka Rönkkönen

Henriikka Rönkkönen

2022-04-0101:28:49

Johanna Pohtinen

Johanna Pohtinen

2022-01-2001:16:07

Uutta kohti

Uutta kohti

2021-12-2801:06:22

loading
Download from Google Play
Download from App Store
00:00
00:00
x

0.5x

0.8x

1.0x

1.25x

1.5x

2.0x

3.0x

Sleep Timer

Off

End of Episode

5 Minutes

10 Minutes

15 Minutes

30 Minutes

45 Minutes

60 Minutes

120 Minutes

Nita Taivaloja

Nita Taivaloja

H-sana