Demonit ja niiden tappajat hurmaavat nyt lapsia ja nuoria: K-Pop Demon Hunters & Demon Slayer -animaatiot sekä aasialainen demonologia
Update: 2025-10-08
Description
Kuluva syksy on ollut aasialaisten demonien aikaa, ainakin animaatioelokuvien osalta. Mutta mistä on oikein kyse? Miksi lapsille ja nuorille tarjotaan pahojen henkien infestoimaa maailmaa ja ikuista taistelua demonien ja ihmisten välillä?
Yksi syksyn suurimpia ilmiöitä on korealaiseen k-pop -musiikkikulttuuriin sekä perinteiseen korealaiseen kansanuskoon pohjautuva yhdysvaltalaisanimaatio K-popparit demonien jäljillä, eli K-Pop Demon Hunters. Se kertoo ihmisten ja demonien välisestä taistelusta, jota johtaa nykyaikana Huntrix-bändin jäsenet. Elokuva on noussut kolmessa kuukaudessa Netflix-suoratoistopalvelun kaikkien aikojen katsotuimmaksi teokseksi, ja elokuvan musiikkikappaleet ovat nousseet kuunnelluimpien biisien joukkoon Yhdysvalloissa.
Toinen valtava niin ikään demoniaiheinen animaatiosarja, jonka viimeisimmät osat tullaan julkaisemaan elokuvateattereissa koko illan elokuvina, on japanilainen anime Demon Slayer. Syksyllä elokuvateattereissa pyörinyt päätöstrilogian ensimmäinen osa Kimetsu no Yaiba Infinity Castle on jatkumoa vuonna 2016 alunperin alkaneelle anime- ja mangasarjalle, joka on kaikkien aikojen menestynein elokuva Japanissa, ja josta on tullut supersuosittu myös länsimaissa.
Miksi nämä animaatiot ovat nousseet niin valtaviksi ilmiöiksi, ja millaisesta kansanuskosta ja kulttuurista ne ammentavat? Kuinka paljon näiden animaatioiden taustalla on oikeaa kaukoidän demoni- ja mytologiaperinnettä, kuinka paljon lainattua modernia kuorrutusta?
Kulttuuriykkösen vieraina japanologi ja elokuvatoimittaja Viktoria Murskaja, aasialaiseen elokuvaan ja kulttuuriin erikoistunut tutkija Eija Niskanen sekä korealaiseen shamanismiin ja kansanuskoihin erikoistunut opiskelija Sara Vuoni. Juhani Kenttämaa toimittaa.

Comments
In Channel